Sumi-e

Jotta tämä blogi ei menisi pelkäksi ruoanlaitoksi, suomalaisen ruoan laitoksi, nappasin kuvan ainoasta taideteoksestani, siis itsetehdystä taideteoksesta. Onneksi kuvasta tuli sen verran hämärä, että taiteesta jotain ymmärtävät eivät ehkä huomaa, että ihan taiteeksi tätä ei kuitenkaan voi kutsua. Esillä se on kuitenkin, koska arvoa sille tuo se, että se on ainukainen valmiiksi saatettu työ.

Kävin muutaman kerran sumi-e tunnilla. Sumi-e on yhtä kuin musteella maalaaminen japaninpaperille eli washille. Tunnilla tarvittiin mukana siis mustetanko sekä astia sille musteelle. Astiaan laitetaan tilkka vettä ja hierretään mustetankoa astiaa vasten ja näin saadaan aikaiseksi muste. Lisäksi tarvittiin harjoituspaperia sekä noita vähän paksumpia "tauluja". Ja tietenkin myös suti/suteja, joka nyt tästä kuvasta jäi pois.

Sumi-e, kuten monet muutkin itämaiset harrastukset, vaatii keskittymistä ja moneen kertaan harjoittelua...niin ja sitä kärsivällisyyttä. Näillä tunneilla, joilla kävin opettaja maalasi minulle mallin ja minun olisi siitä pitänyt piirtää samanmoinen. Harmikseni kuitenkin huomasin, että jos omassa kärsivällisyydessäni on pientä vajavaisuutta niin oli tällä opettajallakin. Hän kun tuli maalaan puolestani ja korjailemaan töitäni, jos ja kun niitä puutteita oli. Paikalliset ilmeisesti tyytyvät tähän, mutta itselleni nousi uhmaikäisen omaisesti "ei kun minä itse"-tunne. 

Opettajani oli varsin osaava. Hän oli pitkän taidehistorian omaavasta suvusta ja hänen opeissaan, jos olisi jatkanut, olisi varmasti oppinut. Tai ainakin omat kaverini olivat hänen kanssaan kehittyneet huimasti.

Sumi-essa käytetään "lähteenä" usein luontoa. Taiteilijat eivät yritä niinkään tallentaa kuvaa sellaisenaan paperille vaan enemmänkin tunnelmaa. Niinpä he samoilevat metsässä, katselevat ympärilleen, vaikuttuvat ympäristöstä.

Löysin muuten vielä yhden piiloitetun maalauksen, jonka varressa on paha moka - vesipisara tippunut ja sotkenut koko homman, mutta tässä kuitenkin vähän kuvaa tällaisesta puusta.

Pitäisikin taas yrittää, että muistaako niitä oppeja enää lainkaan...