2012-02-06

Japanilainen Rougenheur

Tajusin juuri ennen Suomen lomalle lähtöä, että en omista mustia saapikkaita. Ja tiesin myös, että Suomessa sellaiset tarvittaisiin. Hetkellisen pohdinnan jälkeen en uskaltanut jättää asiaa ihan täysin roikkumaan ja luottaa siihen, että Suomesta löytyisi mieluisat oikealla koolla. Siispä kenkäkaupoille.


Enpä taas muistanutkaan miten vaikeaa kenkien ostaminen voikaan olla. Halusin siis mustat, ei "rokki"-tyyliset, nahkaiset saapikkaat. Ja olihan niitä saapikkaita ja mustiakin vielä, mutta ei nahkaisia, melko "rokki"-tyylisiä. Niin tai siis olihan niitä minunkin kriteerini täyttäviä, mutta kun a) ei mahtuneet jalkaan, b) jalkamahtui sisään, mutta vetoketjua ei saanut vedettyä kiinni. Hetken aikaa myin jo maani, kunnes silmääni osuivat nämä yksilöt.


Made in Japan. Ei ole siis huono merkki ollenkaan. Noin sekunnin mietin jaksanko yrittää kiskoa niitä jalkaani ja onneksi jaksoin. Ne olivat kuin tehty minulle. Saapikkaiden varsi on varsin jämäkkä pohkea vasten, ja tämä ihan vain sen ansioista, että se ei ole ihan kokonaan nahkaa. Varren etuosa on siis nahkaa ja takaosa sitten jotain joustavaa ihmisen tekemää materiaalia.


Koskaan aiemmin ei jalkani ole voineet näin hyvin saapikkaissa. Olen ihastunut ja uskoni hyviin kenkiin on palannut. Kiitos Japanin Rougenheur.

Mukavia, vähäliukkaita kävelyjä kaikille! :)


Yhä tänäkin päivänä kun katson tuota "rougenheur"merkkiä kenkälaatikossani en voi kuin ihmetellä, mistä ihmeestä joku paikallinen on voinut saada päähänsä noin saksalaiselta kuulostavan nimen..?

Ei kommentteja: