Posti-Pate kantaa

Jo Japanissa totuin siihe, että posti kulkee...aina, joka päivä ja kotiin asti.

Onnekseni se on jatkunut myös täällä. Tai ei se taida sunnuntaisin sentään ihan kulkea, mutta suotakoon heille yksi lepopäivä. Muuten täällä toimitetaan kyllä paketit kiltisti kotiovelle. Mikä luoja lykky, että olen aina kotona niitä paketteja vastaanottamassa ;) Koska toisin kuin Japanissa, postipatet yrittää vain kerran, etkä pysty enää toista kertaa "tilaamaan" heitä tulemaan itsellesi sopivana aikana. Japanissahan pakettia yritettiin toimittaa ja jos et ollut paikalla niin oli jätetty tiedote, jossa oli paketin tiedot, ja pystyit itse netin kautta (soittaakin olisi saanut) tilaamaan toimituksen itsellesi sopivalle ajalle, toisinaan se onnistui vielä samana iltana. Kuitenkin parasta tässä oli, että sai varata kahden tunnin aikavälin eli ei tarvinnut odottaa koko päivää tyhjänpanttina kotona.

Toisin on täällä. Ne saattavat ehkä ilmoittaa päivän, jolloin toimitus tapahtuu. Mutta ajasta on hyvin harvoin tietoa. Kun jotain infoa annetaan on se jotain yhtä absurdia kuin kello kuusi aamulla. Ihmeellisintä mitä on tapahtunut on se, että esimerkiksi meidän televisio toimitettiin naapurille kun me olimme itse poissa. Siis mitä? 

Pienet paketit löytyvät usein kuitenkin "ulkoeteisestä", mutta joskus on pitänyt käydä hakemassa postista. En tosin tiedä mikä ero näillä paketeilla on, että esim. miksi sitä pakettia ei oltu jätetty mihinkään, siinä kuitenkin oli vain kirja. 

No, ehkä nämä ovat näitä arkielämän ihmeellisyyksiä, joita ei kuulu kyseenalaistaa.

Aina positiivinen puolikas

En tiedä minkä vuoksi olen kuvitellut, että hilloa ja mehua tehdessä aina menee tasan.

Ei aina mene tasan, ei ainakaan minun mehuni tai hilloni.

Mutta huoli pois, iloitsen ylijäämäpuolikkaastakin. Onhan se aina puolipurkkia enemmän.

Olen tehnyt tämän vuoden aikana enemmän hilloa kuin koko elämäni aikana yhteensä. 

Olen oppinut mitä ei pidä tehdä, olen myös oppinut mitä pitää tehdä lisää.

Ainakin kannattaa ostaa torilta mustikoita (koska niitä ei takapihalla kasva), odottaa yhä vaan syntyvää karhunvatukkasatoa kypsyväksi. Sekoittaa nämä marjat samaan kattilaan, "kypsentää" tilkassa vettä, lisätä vähän sokeria ja puristaa pikkuruisen sitruunaa ja keittää. Mutta muista varata marjoja paljon, sillä tämä on herkkua puuron kanssa. 

Instagram Travel Thursday: Maailman parasta lunta Japanissa

Kun ihmiset ovat pohtimassa talvilomiaan ajattelin muistuttaa paikasta, jossa on maailman parasta lunta. Ja kun haluaa pöllyävää lunta, kannattaa suunnata nenänsä Japanin pohjoiselle saarelle Hokkaidolle. Ja siellä taas Nisekoon. Lentokentältä on bussikuljetus eli matkaa Sapporosta ei tarvitse tehdä itse vaan voi rentoutua ja torkkua. Ensimmäisellä reissullani Nisekossa sattui paluupäivälle niin kova lumimyrsky, että olin ihan tyytyväinen, ettei itse tarvinnut olla kuskina.

Olenkin kirjoittanut Nisekosta aiemmin täällä, siitä kirjoituksesta lyötyy myös omat ehdottomat ravintolasuosikit. Tulipas taas nälkä sen luettuani.

Kaikkia varmaan kiinnostaa laskeminen eli Nisekossa on rinnealueet ja rinteen ulkopuoliset alueet. Japanilaiseen tapaan rinteiden ulkopuolelle poistumisesta ollaan tarkkoja ja niille pääsemiseksi on tietyissä kohdissa portteja, jotka ovat auki kun alueelle meneminen on katsottu turvalliseksi. Jos käy niin, että hinku rinteistä pois on niin kova, että menee vaikka portti olisi kiinnikin ja joku sinut sieltä saa kiinni niin hissilipunhan siinä menettää. Nisekossa on myös alueita, joille pääsee oppaan kanssa maksua vastaan. Esimerkiksi Misuno no zawa on tällainen. Siellä siis lumi on koskematonta, lumen alla ei yllättäviä töppäreitä ole, koska laskijoitaki on vähän. Maisemat ovat upeita ja kyllä sekin vain on hieno kokemus. Kannattaa siis vähän tutkia ja kysellä jos tämä kiinnostaa.

Laskeminen oli kyllä niin hienoa, että ei paremmasta väliä. Usein tosin, mahtavaa keliä riitti vain osaksi päivää. Tuuli aiheuttaa sen, että puuson yläpuolelle jäävä paljas vuoren huippu ei pysynyt iltapäivään asti niin pehmeänä ja mukavana laskettavana kuin mitä olisi ollut ihanteellista. Mutta puiden välissä riitti kyllä kuitenki laskettavaa, varsinkin loppukaudesta kun laskijoita on vähemmän. 

Itselleni hienoin lasku sattui toisen reissun viimeiselle päivälle kun ylähisseiltä haikattiin 15 minuuttia huipulle ja siellä odoteltiin auringon pilkahdusta pilviverhon takaa. Ja kun tämä viimein tapahtui, aukeni silmieni edessä niin mahtavan kaunis, koskematon puuterikenttä. Siis sukset alamäkeet ja kevyttää leijailua alas. 

Molemmilla reissuilla olemme ainakin osittain yöpyneet Annupuri lodgessa. Vaikka keittiö ja suihkutilat jaettuna onkin niin se sopii myös lapsiperheille. Tunnelma on mukavan rento ja sijainti rauhallisella paikalla. Henkilökunta on auttaivaista ja jos ei omia välineitä ota mukaan niin vuokraus onnistuu myös täällä.

Jo joulun aikaan pääsee kivasti laskemaan, mutta itselleni kyllä parempi kokemus oli helmi-maaliskuun vaihteessa.

Oih ja voih, kun joku nyt tarjoisi lippuja tuonne niin olisin heti valmiina lähtemään. Taisi sydämen palasia uppoutua tuonne lumikinoksiin.

Niin ja onhan Japanin pääsaarella myös hyviä laskupaikkoja...niistä vain ei ole henkilökohtaista kokemusta. Uskoisin niidenkin olevan oikein vain mainioita. Ainakin osa niistä on Tokiostaki helposti juna-/bussimatkan päässä. Ja tarkoitan tällä sitä, että se juna, joka lähtee Tokiosta pysähtyy tyyliin rinteiden alle. Ehkä otankin seuraavan talvireissun tavoitteeksi piipahtaa myös yhdessä näistä kohteista. 

Lisää tietoa esim. lippujen hinnoista, kelistä ym. löytyy Nisekon nettisivuilta, klik.

Instagram Travel Thursday on lähtenyt skimbacon perustajan Katja Presnalin ja hänen tiiminsä ajatuksesta jakaa kokemuksia ja ideoita mm.matkustuksen tiimoilta instagramin avulla.

Suomeksi tätä virallisesti järjestävät  Destination unknown, Kaukokaipuu ja Running with wild horses. Osaa voi ottaa kuka tahansa. Ohjeet löydät täältä.

Ihon pelastaja

Aiemmin kerroin kuinka heti tänne muutettuani alkoi ihoni oireilemaan. Kävinkin täällä kolmesti lääkärillä enne kesäistä Suomi-lomaani ja ensimmäisen todettua, ettei sille voi tehdä mitään muuta kuin laitta hydrokortisonia sai minut pyörittelemään silmiäni ja pohtimaan vaihtoehtoja tulevaisuuden asuinpaikaksi. Toisella kertaa sain jo vähän enemmän toivoa uusien rasvojen kanssa ja kolmannella sain lähetteen ihotautilääkärille. Siinä välissä tosin ehtisin jo piipahtamaan myös Suomessa lääkärillä, ihan vain kuullakseni, että aiheuttaa tälle tulehdukselle ei ole tiedossa. Kävin kuitenkin vielä täälläkin ihotautilääkärillä kun kerta lähetteen ja ajan sinne olin saanut ja siellä kuulin jotenkin itseäni todella hämmentävän tiedon. Täällä ihmisillä, varsinkin Englannin ulkopuolelta tulleilla, on usein erilaisia iho-oireita, jotka paranevat heidän täältä lähtiessä. Tästä siis päätellään, että ruokavaliosta johtuvaa se ei ole. Mutta sitä siis ei tiedetä onko se ilmaston kosteus, talojen homeisuus vai mikä aiheuttajana. Se tiedetään, että ilmassa on jotain. Yhtään viisaampana palasin kotiin ja samana päivänä laittoi mieheni tilaukseen ilmankosteuden poistajan/tasaajan.

Ja kas, ensin näytti tämä härveli ilmankosteudeksi olohuoneessamme 75%. Oho! totesin ja jatkoin sohvalla istumista seuraten, kuinka vesisäiliö täyttyi. Ja voitteko ymmärtää yhtäkkiä meillä olikin täällä sisällä niin lämmintä, ettei tarvittu kaksia paria sukkia, pitkiä hihoja monta kerrosta vaan huonelämpötilakin tuntui samalla nousevan. Voitteko siis ymmärtää, että koko tämän 8 kuukauden ajan kun täällä olemme asuneet meillä on ollut olohuoneessa viileämpää kuin ulkona. 

Ja vielä suurempi ihme on se, että ihoni näyttää jälleen normaalilta. Tai on siinä muutama sellainen näppylä, jota siinä ei ennen ollut, mutta ilman kuukausia kestävää lääkekuuria ja lääkärin määräämää uutta voidetta palasin itsekseni, en näytä enää pandalta, en ala itkemään katsoessani peiliin, haluaisin lähteä ulos ihmistenilmoille ihan koko ajan, olen aikamoisen helpottunut. Ehkä täällä sittenkin voi asua ;)

Instagram Travel Thursday: Kioton temppelit

Kioto, Japanin vanha pääkaupunki (vuodesta 794-1868), sijaitsee Osakan lähellä ja kannattaa ehdottomasti liittää matkasuunnitelmiin. Siellä pääsee näkemään paljon vanhaa kaupunki ja tunnelma on asteen verran rauhallisempi kuin kaupungeissa. Toki sielläkin riittää vilinää, koska turistit ja koululaiset retkeilevät sielläkin. Temppeleissä kuitenkin kaikki rauhoittuu ja on mahdollisuus katsella kaunista puutarhaa, hengittää syvään ja rentouttaa mieli ja hartiat.

Kivestä tehtyjä polkuja seuratessa näkee temppelialuetta eri kulmasta. Ja jälleen ei voi kuin ihailla.

Oma ehdoton suosikkini on Ginkaku-ji （銀閣寺）Temple of the Silver Pavilion. Siinä puutarhassa on jotain kaunista ja aina siellä tuntui olevan jotain uutta. Näkemistä oli ehkä niin paljon, että vaikka kaikki oli varsin yksinkertaista se oli omalla tavallaan monimutkaista. Ja kuinka keli saa muutettua näkymää niin paljon. 

Toinen, jossa jostain syystä tykkäsin käydä sen ruuhkaisuudesta huolimatta oli Kiyomizu-dera (清水寺) eli Puhtaan veden temppeli. Nämä temppelit löytynee aivan varmasti myös kaikista opaskirjoista ja -sivustoilta. Suosittelen vähän tekemään suunnitelmaa, jos haluaa nähdä mahdollisimman monta temppeliä päivän aikana. Niitä todella on ympäri kaupunkia ja toisiin on hiukan matkaakin eli siihenkin kannattaa varata aikaa. Temppelit aukeavat 10 aikoihin aamulla ja menevät yleensä kiinni klo 17, jos muistan oikein. Kannattaa siis myös aukioloajat tarkistaa ennen kuin lähtee matkaan.

 Yksi tällainen vähän etäämmällä oleva kohde on esimerkiksi Fushimi Inari-Taisha (伏見稲荷大社). Junalla pääsee viidessa minuutissa Kioton asemalta.

Kiipeämistä riittää, mutta ylhäällä on hienot maisemat ja onhan noissa porteissa hieno tunnelma.

Ja koska Kiotossa niitä temppeleitä riittää, ei niitä kiertäessään kannata unohtaa tankkausta. Ja jos pehmistä tekee mieli kannattaa harkita muutakin makua kuin turvallista vaniljaa, voi yllättyä ja löytää uuden lempimakunsa.

Somerset hillo

Olen ollut useamman vuoden kiinnostunut ruoan, siis kaiken mahdollisen ruoan, itsetekemisestä. Olen ollut kiinnostunut ja innokas kokeilemaan myös erilaisia säilöntäjuttuja ja vihdoin olen paikassa, jossa palaset näiltä osin lonksahtavat kohdilleen.

Kun takapihallamme olevat omenapuut alkoivat tiputtaa ensimmäisiä tuotoksiaan ja marjatkin puskissamme osoittautuivat karhunvatukoiksi, kaivoin jälleen kirjan Salt Sugar Smoke esiin ja katsoin mitä noista kahdesta luonnon antimesta voisi tehdä.

Ja sieltähän löytyi ihan ohje, johon sekoitettiin siis omenoita ja karhunvatukoita, omenasiideriä, sokeria ja cherryä. Siinä siis eräänä iltapäivänä keittelin pientä satoani ja puhdistin purkkeja. Ja säilöin ensimmäiset omat Somerset hilloni.

Vinkkinä voi kertoa, että sen cherryn määrän kanssa kannattaa olla varovainen. Itse noudatin ohjetta ja laitoin vielä siihen purkin pinnallekin...mutta se taisi olla se tippa liikaa :)

Aamupuurot kuitenkin maistuvat entistä paremmalta oman pihan antimista itsetehdyn hillon kanssa. Suosittelen kokeilemaan!

Instagram Travel Thursday: Cambridge, UK

Tykkään kirjoitella matkajuttuja ja suositella omia lempparijuttuja tutuille. Jotenkin kuitenkin täällä aina vähän "jäädyn" enkä tiedä miten toisin asian parhaiten esille. Nyt on kuitenkin ehkä tapahtunut jotain, että pystyn tai ennemminkin rohkenen kertoa missä sitä on oikeasti tullut liikuttua. Käytän itse instagramia lähes päivittäin. Se toimii vähän niinkuin kuvallisena päiväkirjanani. Ja myönnän pyrin sitä käyttämällä kehittyväni myös valokuvauksessa, jossa on todellakin kehittymisen varaa. Kaikki tämä on lähtenyt skimbacon perustajan Katja Presnalin ja hänen tiiminsä ajatuksesta jakaa kokemuksia ja ideoita mm.matkustuksen tiimoilta instagramin avulla.

Suomeksi tätä virallisesti järjestävät  Destination unknown, Kaukokaipuu ja Running with wild horses. Osaa voi ottaa kuka tahansa. Ohjeet löydät täältä.

Cambridge on pieni yliopisto kaupunki Lontoosta junan- tai bussiyhteyden päässä. Oiva kohde esimerkiksi päiväretken kohteeksi, jos haluaa vähän päästä hengähtämään suurkaupungin vilinästä. Cambridgen kadut ovat pikkuruisia, rakennukset jylhiä ja vanhoja. Herkästi pystyy uskoneensa tulleensa 100 vuotta ajassa taaksepäin näillä kaduilla talsiessaan.

Keskustan rakennukset ovatkin pääasiassa yliopistorakennuksia ja katujen tunnelman lisäksi nämä yliopistorakennukset ovatkin ehkä eniten turisteja puoleensa vetävä asia tässä kaupungissa.

Ja kieltämättä niitä kiertäessään saattaa pystyä kuvittelemaan itsensä myös Harry Potteriksi.

Kaupungin keskusta on nopeasti kävelty läpi ja vaikka täälläkin pääsee kaksikerroksisen bussin hurmoksen kokemaan niin pakko se vain on todeta, että useinkaan "kävellen olisin jo perillä" ei ole väärin ilmaistu. Kaupungin ahtaat ja pyöräilijöiden täyttämät kadut pitävät siitä huolen. Jos tässä kaupungissa alkaa ihmistulvat ahdistamaan voi aina lähteä keskustasta muutaman askeleen kauemmas ja päätyy suuriin puistoihin ja joen rantaan. Ja jos ei keksi muuta niin aina voi istahtaa penkille ja seurata kuinka hyvin, tai huonosti, on valmentajan opit soutajille menneet perille.

Ja sen hiljaisen hetken jälkeen onkin jo aivan valmis palaamaan kaupungin sykkeeseen.

Syyskuu

Syksyn alkaessa sitä jotenkin aina löytää itsensä pohtivan, että pitäisikö aloittaa jotain uutta. Se on vähän sama kuin vuoden alku, mutta kuitenkin eri. Tällä kertaa mielessäni on jonkin uuden oppiminen. Enkä tarkoita, että lähtisin koulun penkille, mutta enemmänkin asioita, jotka ovat jo läsnä, mutta joita en huomaa. Tai ymmärrä.

Eräs tällainen ajatus on kasvanut ja elänyt mielessäni pitkin kesää. Ja se on lapsen lailla eläminen. Ihan jo pelkästään, jos lähtee ajattelemaan kävelyä. Pitääkö sen aina olla niin suorittamista? Onko oikeasti aina niin kova kiire, että perille päästyään ei välttämättä edes tiedä miten on perille päässyt? Vai voisiko sitä olla, hengittää hieman rauhallisemmin ja nähdä ympärilleen. Tarkoitan tässä nyt todella näkemistä. Siinä hetkessä olevan ympäristön huomioiminen. Siinä saattaa samalla löytää jo pelkästään päivän suurimman hymyn aiheuttajan.

Olen myös enemmän tai vähemmän koittanut palata aktiivisempaan juoksemiseen. Aikoinani kiskoin Tokiossa paljasjalkatossut jalkaan, lähdin juoksemaan ja totesin viiden minuutin jälkeen pohkeitteni kivistävän. Siitä huolimatta jatkettuani särki viisi minuuttia myöhemmin polveni ja lopulta myös lonkkani. En juoksut niillä sen jälkeen. Kunnes koitti tämä kevät. Kaivoin ne esiin ja lähdin lenkille. Ei ollut kiirettä, oli vain tunne. Oli vain kosketus, joka oli kevyt, oli energia, joka nousi maasta lantioon pitäen sen koossa. Oli energia, joka lähti lantiosta, pitäen selän suorassa. Opin täysin uuden tavan juosta, mikä on helpottanut kaikkia aikaisempia polvi- ja lonkkasärkyjäni. En siis valita. Nyt haluaisin siirtää sen energian itseeni koko päiväksi.

Lisäksi olen alkanut opettelemaan ajattelua ennen sanoja. En tiedä miksi haluaisin lähteä korottamaan ääntäni kun elämässäni on kaikki varsin hyvin. Hyvin harvoin myöskään oikeasti tulen väärinkohdelluksi. Ääneni saattaa nousta kun olen jännittynyt jostakin syystä tai hermostunut. En suinkaan halua karkoittaa ihmisiä luotani. Mutta mitä ääneni noustessa välitän ympäristööni? Usein tosin hetkellinen syvään hengittäminen ja miettiminen auttaa ymmärtämään, että toinen ei välttämättä näe ongelmaa, jonka minä näen. Ongelma onkin siis vain minulla. Pikkumaisella itselläni. Siinä kohtaa olisikin hyvä muistaa hetki pohtia, että miksi se on minulle ongelma. Onko sitä ongelmaa enää lopulta lainkaan? Ja viimein toivottavasti naurahtaa omalle hassumaisuudelleen.

Nyt jo pelkästään minulla on tunne, että tämä syksy tulee olemaan onnellisempi kuin tämä vuosi kaikkine ihanine hetkineen on ollut yhteensä. Tunnen rennommat hartiat, paremman ryhdin ja leveämmän hymyn. Syksy ei ole ollenkaan pahasta. Se antaa luonnolle uutta ilmettä, se luo kotiin uusia varjoja, se antaa mahdollisuuden moniin kynttilöihin, iltateen nauttimisiin ja vilttiin kääriytymisiin. Antaa syksyn tulla, olen valmis.