2013-06-26

Elämän hienous

Silloin, kun tuntuu todella onnettomalta, ei mistään tule mitään. Ja vaikka kuinka yrittäisi pitää negatiiviset ajatukset poissa ja kääntää lauseita positiivisiksi siten, ettei asiaa vääristäisi, ei se ole helppoa olla lisäämättä loppukaneettia, jossa kumoaa kaiken.


Mutta sitten tulee päivä, jolloin huomaat, että jopas jotain olihan se hienoa olla ehkä hieman omapäinen ja rohkeakin. Onnellisuusprosentti on noussut pilviin. Olkapäiltä on poistunut paino ja rinnasta puristava tunne, on aikaa ja kykyä vain maata aamulla sängyssä ja kummastella miten ihmeellistä kaikki onkaan.


Se todella on hyvä joskus luottaa siihen omaan vaistoon, koskaan ei muuten ole liian myöhäistä, ja suojata itseään hieman. Koska ei sitä myöhemmin kukaan tule palkitsemaankaan, että olet jaksanut ja pystynyt olemaan pitkään vähemmän onnellinen kuin olisi mahdollista olla. Mutta itse pystyt palkitsemaan itseäsi sillä keveydellä, joka onnellisuutesi sinulle tarjoaa. Ja joskus se voi olla vain mahdollisuus maata nurmella aurinkoisena päivänä ja ihmetellä pilviä, miten ne tänään ovatkin tuollainen hento peitto.


Ja vähän katsetta kukkiin päin kääntäessään siristyvät silmät, koska aurinko sieltä puskien takaa pilkottaa ja lämmittää. Siitä sitä voi ihan nousta, jos siis jaksaa, ja hipsiä nuuskimaan kukkia ja jatkaa kävelyä seuraavan puskan luo ja toistaa ihailu.


Ja jos ei jaksa nousta, voi aina laittaa aurinkolasit silmille ja erästä eritavoin julkisuudessa ollutta henkilöä lainaten todeta, että: "Elämä on ihmisen parasta aikaa!"


2013-06-20

Mieli lepää

Itselläni mieli lepää parhaiten veden äärellä. Toki rakastan metsän vihreyttä, puiden havinaa ja lintujen laulua myöskin, mutta vedessä ja varsinkin meressä on sitä jotain. Se on jostain syystä todella lohdullinen ja voimaa antava. Tässä meidän nurkilla ei vettä ole ihan heti saavutettavissa, siksipä kaivoin ikävissäni kuvia Italiasta. Siellä pääsin piipahtamaan Garda-järven rannalla, eihän se ihan meri ole, mutta auttoin siinä hetkessä.


Sinä päivänä oli aivan mahtavan lämmin auringon paiste ja järven pinta oli aivan tyyni. Lounastauko tuntui aivan liian lyhyeltä. Olisin voinut jäädä istumaan rannalle ja katselemaan järven rauhoittavaa pintaa vaikka miten pitkäksi aikaa. Se siinä vedessä taitaa ollakin se huippujuttu. Se, että sitä voi vain tuijottaa ja olla aivan hiljaa, lopulta jopa ajatukset hiljenevät.


Mielessä ehti käydä jälleen, että mitä jos jonain päivänä pääsisi asumaankin ihan veden äärelle. Siten, että voisi nukahtaa meren kohinaan ja herätä aamulla aaltojen liplatukseen. Voisi käydä kalassa ja saisi sittä vähän lounastarpeita. Hiukset olisivat aina sopivasti laineilla ja iho kauniisti päivettynyt. Arki olisi niin luonnollista ja niin kaunista. 


Ei olisi vieressä kiireistä maantietä, ei kuuluisi tööttäyksiä, mopojen kiihdytyksiä. Ei olisi nopeaa internettiä, joka mahdollistaa monta kertaa päivässä milloin minkäkin asian tarkistamisen...netistä tietenkin. Ei olisi suuria marketteja, joista löytyy mitä vain, mistä vain ja milloin vain. Olisi vain pieni ranta, pieni puutarha, sauna ja grilli. Kyläkauppa, jossa myytäisiin kaikkea korjaustarvikkeista jäätelötuutteihin, päivän lehdestä paikallisiin tuotteisiin.


Sepäs se vasta olisi elämää. Onneksi suunnitelmissa on vielä tälle kesälle reissu Suomeen, jolloin aikaa ei suinkaan vietetä juhlissa juosten vaan rantakalliolla grillaten ja veden liplatusta kuunnellen. Saunakin on lämpimänä aamusta iltaan.

2013-06-13

Onni löytyy pienistä hetkistä.

 Opiskelijana haaveilin siitä, miten hetken kartutan työkokemusta Suomessa, sitten treenaan ruotsin tai norjan kielen sille tasolle, että oikeasti pärjään ja muutan joko Tukholmaan tai Norjan pohjoisosan pikkukyliin töihin. Ja sitten siellä mietin, mitä oikeasti haluan isona tehdä. Suunnitelmani oli, että elän kevyesti liihotellen kuin perhonen. Niinhän pääsääntöisesti olin elänyt siihenkin asti.


Mutta sitten tapahtui jotain aivan odottamatonta ja tapasinkin nuoren miehen. En halunnutkaan lähteä enää yksin Norjan pikkukyliin vaan halusin viettää iltoja ja vapaapäiviä hänen seurassaan. Ja sitten olinkin jo rouva ja yhä elänyt unelmani ulkomailla asumisesta toteutui ja löysin itseni Tokiosta. Löysin elämäni miehen, muutin Tokioon, elin monen mielestä unelmien täyttymystä. Ja olihan se unelmien täyttymistä, mutta helppoa se unelmien todeksi eläminen ei ollut. Tein töitä kielen opiskelun eteen ja opin kielen, löysin töitä ja aloin tuntemaan tuttua keveyttä. 

Miten sitä arvottaakaan itseään sen mukaan mitä tekee? Mistä sekin sitten on lähtöisin? Kun lähtee tyhjästä luomaan omaa elämäänsä toimivaksi, ei se ole helppoa. Vaikka yhdessä matkaan lähdetäänkin ja yhdessä elämää siellä rakennetaan niin toinen tekee töitä, luo sosiaalisia suhteita siellä jne. Toisin on sen laita, joka lähtee mukaan. On onnellinen seikkailuista, mutta kaipaa omaa arkeaan, aikatauluaan, tunnetta olla jotain, omia ystäviä, omia harrastuksia, omien haaveiden ja suunnitelmien toteuttamista. Ja se kestää tottua kaikkeen....eikä siihen välttämättä totu ikinä. 

Huomaan, että itselleni muutto Japaniin oli ehkä jopa helpompaa kuin muutto Englantiin. Siellä päiväni täyttyivät hyödyllisellä tekemisellä heti alkuunsa. Oli turvallisesti kiireisiä päiviä ja yhteiskunnallisesti kelvollinen. Yhä sitä usein arvottaa itsensä sen mukaan mitä tekee, eikä se tee onnelliseksi. Miten sitä pystyisi enemmän, pystyisi tekemään tärkeämpää työtä. Mutta sitten oivaltaa jotain ja ymmärtää jälleen kerran, että ei minun ole pakko suorittaa.  


Onni löytyy pienistä hetkistä. 
Siitä, että tekee mitä rakastaa ja tekee sitä joka päivä. 
Avartaa katsettaan, ottaa aikaa katsoa ympärilleen, näkee kauneutta. 
Ottaa aikaa itselleen, pitää huolta itsestään, rakastaa itseään. 
Se välittyy muillekin ja tulee varmasti takaisin :)