On a cold and frosty morning

Tiedättekö sen lastenlaulun...

This is the way we wash our hands, wash our hands, wash our hands. 

This is the way we wash our hands on a cold and frosty morning.

Tämä soi päässäni, kiitos työstäni lasten parissa aiemmin, nykyään useana aamuna. 

Olin viikon poissa ja lämpötilat laskivat huomattavasti. Ei ole villapaita enää ihan turhake, vaan mielelläni kaivan sen aamulla ylleni. Villasukat myös ovat päässeet todelliseen hommaansa. Samoin kuin sytytän takkaan tulen iltaisin, syy ei ole enää vain pelkkä tunnelma vaan nautin myös sen hyödystä. Vettä keitetään monta termospullollista päivässä, jotta saa lämmintä juotavaa pitkin päivää ilman, että pitää koko ajan olla keittopuuhissa.

Mutta en valita. Nautin kun huomaa vuodenaikojen vaihtelun. Olen pienesti kateellinen esimerkiksi To Destination Unknown-blogin Satulle, joka kertoo pääsevänsä murtsikoimaan. Mutta niin onnellinen, että jossain sellainen talvi jo on! En siis todellakaan olisi oikea ihminen asumaan talvet etelässä ja kesät Suomessa, koska kaipaisin kuitenkin lunta. Sinänsä nämä viimeiset asuinpaikat ovat olleet vähän huonosti valittuja ;)

Mutta vaikka ulkona viluttaa ja se yrittää saada vallan myös täällä sisällä, niin onneksi meillä on kaasu, joka lämmittää. Vaikka taisinkin alkuvuodesta epäillä naapurin tädin kokkaavaan jotain todella käryisää tai koko talon olevan tulessa, kun ensimmäisen kerran kiinnitin huomion talon kulmalta nousevaan höyryyn. Sitten minulle kerrottiin, että meidän talon kulmalta nousee ihan samanlainen...

Onko muita vuodenaikojen fiilistelijöitä? 

Ja onko lisää vinkkejä mukavaan lämpimään oloon, kun lämpötila ulkona laskee? 

Aamutuoksu

Englanti on koko kesän ajan näyttänyt parastaan. Jopa niin hyvää, että on aiheuttanut ihmettä niin paikallisissa kuin myös niissä, jotka kuvittelivat tällä saarella aina vain sadepilvien roikkuvan pään yläpuolella. Sitten koitti syksy. Ja siinä kun katselen instagramista kaikkien "kaunein syksy ikinä" -kuvia, iskee koti-ikävä. Täällä kun on jo melkein viikon näyttänyt tältä heti aamusta alkaen. 

Siinä kun herää sateen haketessa ikkunaan ja tuulen vinkuessa nurkissa toivoisi olevansa hotellissa, jossa saisi herättävän kahvikupin nenänsä eteen lähes sormia napsauttamalla. Tai vaihtoehtoisesti miehen olevan kotona ja valmiina nousemaan kahvinkeittoon...tai vielä parempi, jo nousseen aamupalatuokiota kasaamaan.

Pakko myöntää, että kun silmät ensimmäisen kerran raottui oli ulkonakin vielä niin pimeää, että uhkasin tekstiviestissäni jäädä peiton alle ainakin tiistaihin asti, silloin on luvattu olevan seuraava aurinkoinen päivä. Mutta sitten alkoi vatsassa kurnia ja huomasin oli aika kääriytyä vilttiin ja könytä itsensä keittiöön. Ja onneksi könysin, koska vasta jauhettua kahvintuoksua ei voita mikään! Ja se tunne kun istuu sohvalla vilttiin käärittynä kahvikuppi kädessä ja tuoksu täyttää koko ympäristön.

 En tiedä onko kahvi uusi onnen tuoksuni vai mitä tapahtui, mutta päivääni tuli virtaa, aurinkokin pilkahti juuri siksi aikaa, että pääsin tervehtimään karvakuonoja puistoon ja näkemään, että on se syksy tuonut tännekin kaunista hehkua.