Englanti on koko kesän ajan näyttänyt parastaan. Jopa niin hyvää, että on aiheuttanut ihmettä niin paikallisissa kuin myös niissä, jotka kuvittelivat tällä saarella aina vain sadepilvien roikkuvan pään yläpuolella. Sitten koitti syksy. Ja siinä kun katselen instagramista kaikkien "kaunein syksy ikinä" -kuvia, iskee koti-ikävä. Täällä kun on jo melkein viikon näyttänyt tältä heti aamusta alkaen.
Siinä kun herää sateen haketessa ikkunaan ja tuulen vinkuessa nurkissa toivoisi olevansa hotellissa, jossa saisi herättävän kahvikupin nenänsä eteen lähes sormia napsauttamalla. Tai vaihtoehtoisesti miehen olevan kotona ja valmiina nousemaan kahvinkeittoon...tai vielä parempi, jo nousseen aamupalatuokiota kasaamaan.
Pakko myöntää, että kun silmät ensimmäisen kerran raottui oli ulkonakin vielä niin pimeää, että uhkasin tekstiviestissäni jäädä peiton alle ainakin tiistaihin asti, silloin on luvattu olevan seuraava aurinkoinen päivä. Mutta sitten alkoi vatsassa kurnia ja huomasin oli aika kääriytyä vilttiin ja könytä itsensä keittiöön. Ja onneksi könysin, koska vasta jauhettua kahvintuoksua ei voita mikään! Ja se tunne kun istuu sohvalla vilttiin käärittynä kahvikuppi kädessä ja tuoksu täyttää koko ympäristön.
En tiedä onko kahvi uusi onnen tuoksuni vai mitä tapahtui, mutta päivääni tuli virtaa, aurinkokin pilkahti juuri siksi aikaa, että pääsin tervehtimään karvakuonoja puistoon ja näkemään, että on se syksy tuonut tännekin kaunista hehkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti