Kotitekoinen ruisleipä

Aloin yrittämään ruisleivän tekoa ensimmäisen kerran viime vuoden keväällä. Sain tehtyä juuren Suomesta tuomastani ruisleivästä. Itse käytin Jälkiuunileipää, joka on tehty vain ruisjauhoista, vedestä ja suolasta. Se on siis täysin suolaton. Murensin yhden siivun veteen ja annoin sen olla ja sekoittelin sitä muistaakseni vuorokauden verran. Leipä tietenkin pehmeni mukavasti sinne sekaan. Sitten aloin pikkuhiljaa lisäämään jauhoja ja vettä. Lisäsin sen verran kumpaakin, että koostumus pysyi puuromaisena. Tätä siis jatkui muistaakseni kolme päivää. Koko sen ajan annoin juuren seista pöydällä, huoneenlämmössä, pyyhkeellä peitettynä. Neljäntenä päivänä otin juuresta noin desin verran talteen ja laitoin sen pakkaseen. Loppuosaan lisäsin suolaa, vettä ja ruisjauhoja siten, että taikinasta tuli selkeästi paksumpi, mutta kuitenkin siten, että se pysyi aika pehmeänä. Leivästä tuli selkeästi ruisleivän makuista, mutta paistamisessa tapahtui jokin kömmähdys ja kuori oli aivan liian kovaa syötäväksi. Juuri oli kuitenkin pakkasessa joten "nou hätä" ajattelin. Paitsi seuraavalla kerralla en oikein ymmärtänyt, mitä tarkoittaa juuren herättely ja näin kuvittelin koko homman olleen pilalla. Ja eikun seuraavaa Suomen matkaa odottelemaan.

Matka koitti, leipä tuli ostettua ja juuri tuli tehtyä samoin kuin edelläkin. Tällä kertaa ajattelin, että teen niin vähän leipää kerralla, että se tulee parissa viikossa syötyä ja laitoin talteen ottamani juuren pienessä muovilaatikossa jääkaappin odottamaan. Tiesittekö muuten, että juuri elää kuitenkin vielä jääkaapissa ja kuplii ja paisuu? Minä en sitä tiennyt ja ihmettelenkin alkuun mistä sellaista möhnää alimmalle hyllylle oikein valuu.. Eli itselle muistiin: Laita juuri tarpeeksi isoon purkkiin jääkaappiin.

Jääkaapissa ollut juuri ei tarvitse ihan niin paljon herättelyä kuin pakkasessa ollut. Nykyään kun säilytän juurta lasipurkissa, otan purkin pöydälle, lisään ripauksen käden lämpöistä vettä ja jauhoja ja annan odottaa seuraavaan päivään, jolloin kaadan juuren isompaan kulhoon ja työstän juurta samalla tavalla kuin ylhäällä kerroin. Aina ennen suolan lisäämistä otan juurta talteen. Viimeisenä päivänä lisättyäni suolan ja saatuani taikinasta sopivan paksuista annan taikinan vielä nousta muutaman tunnin, ennen kuin muovaan sitä leivän malliin. 

Leivän muotoon muovatessa taikina on vielä aika tarttuvaista ja sitä on aika vaikeaa käsitellä eli suosittelen jauhottamaan kädet ja leivinalustankin hyvin. Vielä ennen uuniin laittoa annan nousta vähintään tunnin uunipellin päällä, silloin tosin laitan sen päälle jonkun kulhon, jotta leipä ei levisty koko uunipellille. Ennen uuniin laittoa vielä viillän pintaan sopivat vedot. 

Uuni 200-220 asteeseen, leipä noin tunniksi uuniin ja se on valmis. Tosin itse viimeksi tein pienempiä, sämpylän kokoisia, leipiä. Lasin lämpötilaa, jotta se vastaisi enemmänkin jälkiuunimaista ja annoin leipien olla kunnes ne näytti hyvältä (noin tunti). Osan aikaa paistoin alemmalla tasolla ja osan aikaa ylemmällä. Ja niistä tuli hyviä. 

Martoiltakin löytyy ohje ja internet on niitä pullollaan, itse suosin kuitenkin tässäkin leivässä aika pehmeää taikinaa. Tosin Suomesta saattaa löytyä parempia ruisjauhoja leivän leipomiseen kuin täältä.

In Finland we mostly ate rye bread. And it has been the one that I start to miss first. But I have found an answer...I make the bread by myself. I wasn't that successful when I first tried it, but lately the bread has turned out to be like the one in Finland and the taste is also quite the same.

There is one recipe here, but my recipe is a little bit different. You don't use anything else than rye flour, water and salt. And one piece of rye bread to make a dough heart. A dough heart can be hundreds of years old and it goes with the family. Unfortunately, that wasn't my case but perhaps I can start that tradition :) So I didn't use yeast as the dough heart is the one that makes it taste good and also make the bread to rise. It takes few days to make the bread so it also teaches you to slow down a bit.

So first make the dough heart by sinking one piece of bread into water. And let it stay there for a day or so. Next day add some rye flour and water so that it looks like a porridge. And then again next day do the same. I usually add like 50-100ml hand warm water and flour as much as I get the right texture. In the morning of the fourth day take 〜100ml of the bread heart, put in a jar and in the fridge. 

To the dough add salt, water and rye flour so that the dough is still soft but kind of firm. It's quite sticky and difficult to handle, but... And let it rise for few hours. Use flours to help to make it a bread shape, move it onto a baking tray and let it rise again. I usually put a bowl or something on it so that it keeps the shape and doesn't spread all over the tray. (My dough is really that soft..) Heat the oven to 220 celsius degrees and bake for an hour or so.

Last week I did smaller breads and I heated the oven only to 〜180 celsius degrees and baked a little bit over an hour, and they still turned out very tasty. I kind of would like to learn to make kind of an after-oven bread, but I think for that I also need a right kind of oven...

Glögikausi korkattu!

Kun katselin kalenteria ja säätiedotteita, totesin olevan aika lämpimien juomien! Ja koska joulu on nopeammin kuin ehdin sormiani napsauttaa, kuten se joka vuosi on, päätin kiehauttaa glögiä. Vähän salaa kaipaan Marlin kunnon glögiä, mutta vain koska on arki-ilta ja olisin halunnut nauttia nopeasti ja hyvää. Varastossa olisi toki ollut paikallinen mulled wine, mutta odottakoon se siellä vielä hetken.

Sen sijaan piti käydä ostamassa omenamehua. Mausteethan olin jemmannut jo hyvissä ajoin. Kaadoin omenamehua noin puolisen litraa kattilaan, perään kanelitanko, tähtianis, pala tuoretta inkivääriä, kardemumman siemeniä ja vaniljatangosta siemenet. Ja kiehautin ja annoin hautua reilu puolituntia.

Lämmitin juoman uudelleen ja nautin kynttilän valossa.

Olen salaa jo aloittanut joulutunnelmoinnin. Apuna on ollut pinterest, pari joulunaluselokuvaa, kynttilät, jouluherkkusuunnitelmat ja viimeisenä, muttei vähimpänä tämä glögi.

Nautitaanhan tästä ajasta kiireettä ja tunnelmoiden!

Omenaa keitossa

Tiedättehän kun lokakuun saapuessa joka puolella alkaa olemaan koko ajan kasvavassa määrin koko ajan kasvavia kurpitsoja. Niitä oransseja. Alkukuussa ne ovat vielä taskukokoisia muuten. Sitten harmaana päivänä kun syksyn huomaa todella saapuneen ja huomaa kaipaavansa piristystä, väriläikkää sitä kohtaa sellaisia myyvän kojun niin pakkohan niitä on kotiinkin tuoda. Ajatuksena, että miten ne ovatkaan kauniita ja piristäviä koristuksia. Vähän jo suunnittelee loppukuun kaiverruksia.

Ja piristäväthän ne vielä siinäkin vaiheessa kun et enää tiedä mihin ne pistäisit, on nälkä ja kaapit ammottavat tyhjyyttä. Pöydällä keikkunut kurpitsa ei todellakaan koollaan kummastanut, mutta lisäksi sai omasta puutarhasta haettua omenoita. Ja niitä kun hetken kypsentää ja pehmentää ja lopulta soseuttaa niin niistä tulee maukas keitto. Taisin laittaa joukkoon pienen lorauksen kermaakin... En enää muista, koska keiton teosta on jo jokunen tovi ja kun se lopulta oli niin herkullista, että vei kielen mennessään niin sitä tavallaan jäi vaan kummastelemaan miten sitä niin hyvin onnistuikin. Pitänee alkaa kirjoittamaan vähän ohjeita ylös. Mutta jaetaan tämä nyt näin vinkkinä, jos vaikka ette ole vielä kokeilleet.

Keitto myös lämmitti sisältä ja piristi mieltä ja teki siis juuri sen mitä kurpitsan kuvittelinkin tekevän.

Aina positiivinen puolikas

En tiedä minkä vuoksi olen kuvitellut, että hilloa ja mehua tehdessä aina menee tasan.

Ei aina mene tasan, ei ainakaan minun mehuni tai hilloni.

Mutta huoli pois, iloitsen ylijäämäpuolikkaastakin. Onhan se aina puolipurkkia enemmän.

Olen tehnyt tämän vuoden aikana enemmän hilloa kuin koko elämäni aikana yhteensä. 

Olen oppinut mitä ei pidä tehdä, olen myös oppinut mitä pitää tehdä lisää.

Ainakin kannattaa ostaa torilta mustikoita (koska niitä ei takapihalla kasva), odottaa yhä vaan syntyvää karhunvatukkasatoa kypsyväksi. Sekoittaa nämä marjat samaan kattilaan, "kypsentää" tilkassa vettä, lisätä vähän sokeria ja puristaa pikkuruisen sitruunaa ja keittää. Mutta muista varata marjoja paljon, sillä tämä on herkkua puuron kanssa. 

Somerset hillo

Olen ollut useamman vuoden kiinnostunut ruoan, siis kaiken mahdollisen ruoan, itsetekemisestä. Olen ollut kiinnostunut ja innokas kokeilemaan myös erilaisia säilöntäjuttuja ja vihdoin olen paikassa, jossa palaset näiltä osin lonksahtavat kohdilleen.

Kun takapihallamme olevat omenapuut alkoivat tiputtaa ensimmäisiä tuotoksiaan ja marjatkin puskissamme osoittautuivat karhunvatukoiksi, kaivoin jälleen kirjan Salt Sugar Smoke esiin ja katsoin mitä noista kahdesta luonnon antimesta voisi tehdä.

Ja sieltähän löytyi ihan ohje, johon sekoitettiin siis omenoita ja karhunvatukoita, omenasiideriä, sokeria ja cherryä. Siinä siis eräänä iltapäivänä keittelin pientä satoani ja puhdistin purkkeja. Ja säilöin ensimmäiset omat Somerset hilloni.

Vinkkinä voi kertoa, että sen cherryn määrän kanssa kannattaa olla varovainen. Itse noudatin ohjetta ja laitoin vielä siihen purkin pinnallekin...mutta se taisi olla se tippa liikaa :)

Aamupuurot kuitenkin maistuvat entistä paremmalta oman pihan antimista itsetehdyn hillon kanssa. Suosittelen kokeilemaan!

Kesän makuja

Se oli jo alkukesää kun kävelin torilla ja näin raparpereja. Raparperit toivat mieleen isoäidin kesäjuoman. Raparperi-mansikka-mehun. Voi, kun sitä saisi nytkin! kävi mielessäni ja mieleeni se jäi kummittelemaankin. Kunnes jälleen eräänä päivänä torimyyjäni kojussa pakkasin korin vihanneksia ja hedelmiä täyteen. Sillä kerralla kotii pyöräillessäni repusta tönötti pitkät raparperin varret.

Joku taisi mennä vikaan kun mehusta ei suinkaan tullut vaaleanpunaista kuten omissa kuvitelmissani oli kuvitellut. Mutta kun sekaan pilkkoi mansikkaa ja laittoi pari mintun lehteä oli maku mitä kesäisin ja mieli mitä kevein. Aurinkokin paistoi ja olin varmasti kulmakunnan onnellisin tyttö nurmikolla istuskellessani.

Maku oli sen verran kohdillaan, että varastoon ei jäänyt yhtään. Maistui muuten myös kuplivan veden kanssa. Ja taisi sitä kerran sekoittua rosenkin joukkoon.

Yksinkertaisten herkkujen äärellä

Kun työt ovat osana elämää ajatuksen tasolla lähestulkoon koko ajan, mutta käytännöntasolla vain säännöllisen epäsäännöölisesti sitä on aikaa ja energiaa pohtia mitä sitä illalla söisikään.

Ja kun on helle, joka muistuttaa Japanin hikisistä kesistä ja kun ottaa skype puhelun merten taakse ja vaihtaa kuulumisia kuin ennenkin teekupposen äärellä, sitä muistuu mieleen ne pienimmätkin arkiset asiat. Totta tosiaan ravitsin itseäni lähes joka työpäivä riisipalleroilla, joita onigireiksi kutsutaan. Tosin ne löytyivät siitä työpaikan alakerran konbinista.

Ei ole tullut samanmoista konbinia vastaan täällä, joten ei auttanut kun laittaa riisit kiehumaan ja jos unohtaa sen faktan, että ensimmäinen kattilallinen paloi pohjaan, niin riisin keittäminen ilman keitintä olikin helppoa kuin pyörällä ajo. Ja siinä samalla ehti pyöräyttää myös täytteen, jonka sinne riisipalluran sisään piilotti

Ja koska kyseessä ei ollut työpaikan lounas vaan illallinen kotona kahdestaan ajattelin, että pieni suupala makeaa ei ole ollenkaan pahaksi. Ja niinpä väsäsin alkusalaatin jälkiruokamansikat ja -banaani-kaurahiutalepyörykät ja asettelin ne näppärästi samalle lautaselle.

Nautin tekemisestä, nautin katsomisesta ja nautin syömisestä. Sitä kai se nautinnollinen syöminen on. 

Japanilaiset ystäväni tosin huomauttivat heti, että pitäisikö laittaa noria eli leväkääreitä tulemaan postissa...niin no, jos olisin ajatellut etukäteen olisin muistanut, että niitä on tuolla kaapissa. Eli katsotaan josko tässä taas jonain päivänä päästäisiin yksinkertaisten herkkujen äärelle :)

Näkkäriä

Oli tulossa ystäviä käymään ja jäämään ihan yöksi. Vähän ruokavaliosta kysellessäni sain vastauksen, että maidotonta ja gluteenitonta noudatetaan pääsääntöisesti. No, onneksi siinä oli tuo lisäys pääsääntöisesti, vaikka siitä jo meni pasmat sekaisin. Eihän meillä ole mitään gluteenitonta, kun mun pravuuri on ne aamun tuoreet sämpylät!!!

No hätä ei ole tämän näköinen, vähän näkkileipäreseptiä kun muuttaa niin siitä syntyy helposti gluteeniton versio.

2dl mantelijauhoa

2dl hirssihiutaleita

2dl riisihiutaleita

2dl auringonkukansiemeniä

2dl kurpitsan siemeniä

2dl seesaminsiemeniä

1dl pellavansiemeniä

suolaa

~6dl vettä

Sekoitetaan kaikki ainekset keskenään ja annetaan turvota. Siitä sitten muovaillaan itselle mieleisiä näkkileipiä. Voi myös levittää pelillisen, mutta silloin kannattaa muistaa paloitella 15-30 min. uunissa olon jälkeen. Lämmitä uuni 180 asteeseen ja laita näkkäripellilliset uuniin. Paista 45 min. Pidä uuninluukkua pikkiriikkisen auki tai availe luukku päästäksesi kosteuden ulos. Laske lämpötila 100 asteeseen ja paista vielä n.30 min. Anna jäähtyä ja nauti.

Maidoton jäätelöhuijaus

Tämä herkku on jostain blogien ihmeellisestä maailmasta löydetty aikoinaan, vahva veikkaus että alkuperä on Kaikki mitä rakastin-blogi. Saattaa olla myös jostain muualta, en valitettavasti pysty nyt muistamaan. 

Tiedä sitten onko tämä lämpö pehmentänyt pään vai se kun miettii valtavasti maidottomia herkkuja jäätelön tilalle, mutta tämä on yksi, joka ei petä.

Banaani-pähkinä-suklaa-jäädyke.

Tällä kertaa aavistin ja oikaisin. Laitoin banaanit pakkaseen hyvissä ajoin ennen mieliteon koittamista, joka kostautui pienellä sulatusviiveellä. Tässä odotellessa ehtisin nuolaisemaan loput maapähkinävoit eli hieman oikaisin ja käytin kokonaisia pähkinöitä, tällä kertaa kaapista löytyi maa- ja cashewpähkinöitä. Niin ja kaakaonibsejä ei sovi unohtaa. Nämä kaikki sekoitetaan tasaiseksi ja nautitaan.

Joskus saatetaan jakaa, jos toinen sattuu saapumaan paikalle riittävän nopeasti, oikeaan aikaan.

Lähes samanmoisilla aineksilla tein näitä jäädykkeitä myös aiemmin jäätelön uupuessa. Tosin aloitin sillä, että laitoin banaanit, maapähkinävoin ja luomusuklaan sekaisin. Jaoin tarjoiluastioihin ja pakastin.  Tiedä sitten johtuiko tästä järjestyksen muuttamisesta, maapähkinävoin käyttämisestä pähkinöiden sijaan vai luomusuklaasta, mutta maku oli hitusen parempi. Eli aina ei ehkä kannata oikoa....tai nuolla purkin pohjia juuri kriittisellä hetkellä.

Korkeat hatut

Silloin kun vietin viikon kipeänä kotona ehdin tutkimaan internetin uumenia. Ja löytämään monta "Tahdon koittaa toteuttaa"-juttua. Yksi niistä oli kuppikakut. En itse myönnä aiemmin tehneeni kuppikakkuja, koska ne ovat enemmänkin olleet jotain muuta sinne päin. Mutta viimeisenä sairastamisen päivänäni otin itseäni niskasta kiinni ja pyöräytin kakut. Sitten lepäsin seuraavaan päivään ja tein niille vielä korkeat hatutkin.

Ja paras kohta oli vasta tulossa... Sillä aikaa kun hatut jämähtivät (toiset ylpeämpänä kuin toiset),pääsin sulattamaan suklaata. Paljon suklaata.

Ja siitä minä otin kakusta hattuineen kiinni ja dippasin.

Ja katsokaa kuinka sula suklaa kiiltää kauniisti.

Ja taas annettiin kakkujen jäähtyä ja suklaan kovettua. Sormet kovasti jo syyhyivät ja suklaan maistamisesta jäi päälle maiskutus.

Ja sitten koitti kahvihetki ja kyllä minä nautin. Miten herkullista pikkuruinen kakku voikaan olla.

Itse en ole tätä luomusta kehittänyt vaan kaikki kunnia ja kiitos kuuluu Martha Stewartille. 

Herkullista keskiviikkoa kaikille!

Aamupalamuffinit

 Meillä on ollut tapana toisinaan - ei siis joka viikko, vaikka se aina unelmana onkin - että sunnuntai alkaa tuoreilla lämpimäisillä. Yleensä, suuren suosionsa vuoksi, tekaisen nopeasti sämpylöitä, mutta tällä kertaa halusin tehdä jotain muuta.

Ja kun kerran Englannissa ollaan ja mielestäni tämä on vähän kuin muffineiden maa. Jostain syystä muffinit kuuluu mielikuvaan Englannista, englantilaisista ja englantilaisesta ruoasta. Olihan syynä vähän se, että marjoja oli kaapissa, jotka olisivat mahdollisesti huomenna olleet jo syömäkelvottomassa kunnossa. Toinen syy oli se, että ostin jokin aika sitten isomman muffinivuoan, joka pääsi myös käyttöön ja mielestäni tämä vanha, Japanissa hyvin palvellut vuoka, joka juuri sopivan kokoinen tämän kokoisen porukan aamiaista valmistauessa, ansaitsi myös käyttönsä.

Ja näin kaivoin joskus jo aikoja sitten Eevan Voisilmäpeliä-blogin katoamisen pelossa ylös kirjoittamani reseptin mustikkamuffineille. (Onnekseni nyt huomaan, että blogi on yhä tallessa täällä netin syövereissä, jolloin siis reseptien tarkastaminen on helppoa...huh...nyt on pienen leipurin helppo hengähtää.)

Ja pakko se on myöntää, että kyllä sunnuntai on helpompi aloittaa kun on pöydässä kuppi herkullista kahvia ja täyttävä, uunituore muffini. Ainoa mitä tästä kaikesta muffinivuokien käyttämisestä sitten seurasi oli se, että jäi pitkään suunniteltu pubilounas väliin, koska vatsat olivat aivan täynnä yli lounasajan. No onneksi niitä pubeja tulee täällä varmasti tarkastettua myöhemminkin eli hätä ei ole tämän näköinen.

Kuvan Muumipappa on aivan yhtä pohtiva kuin itse olen ollut viime päivinä.

Mutta siis tein reseptiin pienehköjä muutoksia. Ja nimen voisikin helposti vaihtaa Marjaiseksi sekamuffiniksi. 

1) 0,5dl vehnäjauhoja

    1dl einkorn jauhoja

    1dl grahamjauhoja

    1dl kaurahiutaleita

    1dl sokeria

    1tl leivinjauhetta

    0,5 tl soodaa

2) 0,5dl öljyä

     1,5dl maustamatonta jogurttia

     1 muna

3) 3/4dl vehnäjauhoja

    2rkl voita

3dl marjoja, tänään oli mustikoita, vadelmia ja karhunvatukoita

Sekoita kaikki kuivat aineet (kohta 1) hyvin keskenään.

Sekoita kohdan 2 aineet hyvin keskenään. Sekoitettuasi lisää kuiviin aineisiin. Lisää joukkoon myös marjat.

Annostele muffinivuokiin, tulee 6 isoa muffinia.

Nypi kohdan 3 jauhot ja voi murumaiseksi ja lisää muffinien päälle.

Paista 200 astetta /20-25min. Kunnes muffinit ovat kauniisti saaneet väriä pintaansa.

Nauti.

Hyvää sunnuntaita kaikille!

PS. Tietääkö kukaan mitä nuo einkorn jauhot oikeasti ovat? Ilmeisesti jotain todella terveellisiä, mutta...

Illallinen

Ystävänpäivänä kerroin, että olin käynyt ostamassa suklaata, mutta eihän sitä pitkän työpäivän jälkeen raavas mies pelkällä suklaalla elä eli pitihän sitä keksiä jotain muutakin. Sain töistä idean katsellessani mitä meillä on myynnissä ja kuunnellessani ihmisten suunnitelmia. Ja siitä se sitten lähti. Niinpä ystävänpäivä alkoi lenkillä, jonka jälkeen pyöräytin leipätaikinan. Ja lyhytkin kokemus on jo opettanut, että taikina ei aina nouse ja syyksi ei tarvita mitään muuta kuin se fakta, että eivät ne osaa rakentaa tiiviitä taloja täällä Englannissakaan. Ja leivän nostatukseenhan tarvitaan lämpöä...

Ja iltaa kohden laitoin vähän veitseä heilumaan ja pilkoin päärynää, omenaa, porkkanaa, kurkkua ja tomaatitkin pesin. Ja näin tarjolle pääsi edellämainittujen lisäksi paikallisen leipomon ruisleipää, itse tekemää sekaleipää vuohenjuustoa, valkohomejuustoa ja...

 ...pikainen juustofondue. Enpä olisi ikinä uskonut, että tällaiseen oikaisuun lähden mukaan, mutta kun "halvalla" sai ja sitä niin kehuttiin niin nappasin mukaan, laitoin uuniin ja sitten nautittiin. Ja olihan se hyvää. Ei oikean fonduen voittanutta olekaan, mutta kyllä tämä menetteli nyt kun oma fonduepata majailee vielä Suomessa. Niin ja ne suklaat, jotka on jo esiteltu aiemmin, olivat jälkkäriksi. Ja oikein oivia jälkiruokapaloja olivatkin.

Itselleni ystävät ja rakkaat ovat tärkeitä joka päivä, tiedän myös, että ahkerammin sitä voisin heille osoittaa. Mutta kyllä itse ainakin hellyin nähdessäni, että ystävänpäivän vuoksi on tehty myös sydämen muotoisia juustoja. Rakkautta on saada sydämen mallinen juusto...eikun...

Meillä on tainnut mennä vähän överiksi Japanissa vietettyjen vuosien jälkeen näiden juustojen kanssa. Japanissa pieni pala juustoa kun maksaa yhtäpaljon tai jopa enemmän kuin nämä kokonaiset juustot, jotka tässä postauksessa olivat esillä. Tosin olen ehkä huomaavinani japanilaisten väitteen, että juustoilla ja maitotuotteilla olisi vaikutusta siihen miltä ihminen haisee/tuoksuu, olevan ehkä enemmän totta kuin tarua. Mutta eipä ole ainakaan pelkoa näiden meidän syömien tuotteiden kanssa, että kävisi näin. Kyllä se painon nousu sitten johtuu ihan jostain muusta kuin kevyttuotteista ;)

Makupala

Otin aavistuksen varaslähdön tähänkin päivään, ihan vain varmistaakseni, että varmasti aamusta asti näitä pääsen maistelemaan. Yhä edelleen, vuosien pohtimisen jälkeenkin, mietin, että miten kotioloissa näistä saisi tehtyä sellaisia korkeampia, oikeanlaisia. Ei sinänsä, itse nautin hillon syömisestä jokaisella haukulla, mutta... No muodosta viis, herkulliselta maistui.

Toivottavasti tekin olette saaneet suunne makioiksi.

Maukasta Runebergin päivää!

Korvike

Tämä menee aamupalana, välipalana, eväänä, lounaan korvikkeena, lähes milloin vain ja missä vain. Mikä se on?

No se on onigiri (おにぎり). Jaa, että mikä? No lyhyesti selitettynä se on kuivattuun levään, noriin, kääritty riisipallo, jonka sisältä löytyy sydän täynnä kultaa. Kulta on tässä tapauksessa syötävää ja voi olla kaikenlaista tonnikalan, lohen ja umeboshin väliltä. Muun muassa erilaiset tsukemonot eli pikkelsit ovat yleisiä. Eikö kuulostakin herkulliselta?

Jos joku nyt pohtii, että mitä tuo umeboshi on niin se on japaninaprikoosista valmistettu hapan hedelmäsäilyke. Monesti luullaan, että umeboshi on luumusta, mikä johtuu käännösvirheestä. Umeboshi on kuitenkin yleinen ruoka-aine Japanissa, etenkin näissä onigireissa, mutta myös sellaisenaan riisin päällä. Sillä on myös sanottu olevan terveysvaikutteita, mm. verenpaineeseen se vaikuttaa myönteisesti.

Näiden kääröjen helppoudessahan on parasta se, että niiden hinta ei päätä huimaa. Yleensä se pyörii 100-150 jenin väillä eli siinä euron tietämillä. Sen lisäksi itselleni ainakin yhdestä tällaisesta lähtee nälkä. Niin ja sitten näissä on vielä sekin hyvä puoli, että niitä on helppo tehdä itse.

On asioita, joissa välillä mietin, että Japanin olisi syytä seurata muuta maailmaa. Mutta sitten löytyy näitä asioita, joissa mielestäni ehdottomasti muun maailman tulisi seurata Japania. Yksi näistä on ruoka-annosten koot sekä näiden välipalojen terveellisyys. Näiden osalta voisi Japani ummistaa silmänsä länsimailta ja jättää ne mäkkärit sinne mistä ne ovat tulleetkin.

Loppuun voisikin vinkata, mistä voi katsoa mallia jos luovuus eväslaatikon täyttämisessä alkaa uupumaan. Ideoita löytyy täältä.


Hyviä ruokanautintoja jokaiseen talouteen ja jokaiseen ruokailuhetkeen!

Mysli vs. mysli

Mysleissä on eroja. Varsinkin jos vertaa omatekemään kaupan mysliin. En sitä ennen niin paljon edes ajatellut, että eroa tosiaan löytyy niin paljon, mutta...

Onhan niissä nyt selvä ero.

Yleensä meillä se, joka haluaa kokeilla itse tehtyä kaupasta ostetun sijasta, olen minä...no, en tosin tietenkään aina...varsinkaan jos kyse on tekniikasta, mutta se onkin jo toinen tarina. Mutta palataan asiaan eli mysliin. Kun päätin, että haluan kokeilla mitä siitä tulee, koska pakkohan siitä on jotain tulla kun katsoo mitä kaupan mysliin kuuluu, tunsin läsnäolevassa ihmisessä pientä ihmetystä "Jaa että itse kun sen saa tuosta kaupasta"... Mielestäni sen tekemisen kuitenkin pitäisi olla helppoa kuin heinän teko. Ja kerrankin sanonta piti paikkansa. Sitähän se tosiaan oli. 

Ja kyllä, se läsnäoleva ihminenkin totesi eilen illalla, kun olin kaupasta ostanut päänsärkyisenä myslittömänä ihmisenä mysliä, että kyllä se itsetehty vaan näytti niin paljon paremmalta. Voi miten hyvältä tuntuikaan ja samalta pahalta, koska olin jättänyt myslin ainekset kauppaan ja ostanut sen valmiin..No heti taas kun tämä pakkaus on tyhjä. Laitoin sen kuitenkin tuollaiseen purkkiin, josko se siitä edes maistuisi paremmalta...

Ainut ongelma tässä tekemisessä on se, että ne pähkinät, ne maksavat maltaita. Tai siltä musta ainakin tuntuu. Eli nyt joku jos tietää edukkaan nettikaupan, josta niitä saa tilattua myös tänne saarivaltiolle, vaihtoehtoisesti jos joku tietää mistä niitä saa täältä ostettua edukkaasti niin kertokaa ja auttaakaa tietämätöntä myslin syöjää :)

Ja jos jo pelkästään myslissä on näin valtava ero itsetehdyn ja kaupasta ostetun välillä niin mitä onkaan niissä tuotteissa, joiden kaikkia ainesosia ei paljaalla silmällä näe... Ja taas mietitään, miten elämästä tulisi parempaa puhtaamman ruoan avulla :)

Nautinnollista torstai päivää!!

Ajatus on tärkein

Olin eilen aivan ihmeissäni kun sain työkaverilta pikkuruiset itseväkerretyt keksit (niistä ei tietenkään ole kuvia kun ne tuli nautittua "lounaaksi"). Miten voi ihminen unohtaa niin totaalisesti joka puolella hehkutetun ystävänpäivän? No näin kuitenkin tapahtui ja oli eilinenkin sen verran hektinen päivä, etten ehtinyt mitenkään unohdustani paikkaamaan. No ajattelin toisaalta, että eikö ole parempi muistaa ihmisiä joka päivä, aina kun siltä tuntuu, eikä vain tiettynä päivänä. Näin ainakin selitin itselleni paremman oman tunnon...

Tänään kuitenkin yritän hieman ottaa vahinkoa takaisin. Löysin jääkaapista vanhan suklaalevyn ja koska suklaatahan sen olla pitää tein suklaakeksejä. Musta parhaita suklaakeksejä on ne, joissa ne suklaat on paloina, ei suinkaan ne kokonaan kaakaojauholla "suklaiseksi" tehdyt keksit. Ja viimeksi nämä ainakin olivat suuri menestys eli tuskin menevät vikaan tälläkään kertaa.

Niin ja muuten eilen oli naiset teidän päivänne lahjoa miehet. Miehet sitten tulevat sankoin joukoin kyllä muistamaan teitä 14. päivänä maaliskuuta. Silloin vietetään ainakin täällä japanissa White Daytä. Tai perinteisemmältä nimeltään se taitaa olla National Marshmallow Day. 

Syntyperältäänhän kaikille ystävänpäivän tarina on tuttu, mutta White Day sai alkunsa kun japanilainen vaahtokarkkifirma päätti, että he tarvitsevat juhlapäivän. Oli vuosi 1978 ja ystävänpäivä oli jo täysillä mainoksissa. Ja kuten arvata saattaa naisilla oli ystävänpäivää kohtaan arvostus kohdillaan...toisin kuin miehillä. Ja näin firman johtaja keksi Valkoisen päivän. Kun naiset kuitenkin ostavat miehille ystävänpäiväksi lahjoja ja suklaata niin tottahan toki miesten pitää monin verroin lahjoa takaisin päin ja päivän nimen mukaisesti tietenkin mieluiten vaahtokarkeilla.

Ystävänpäivän tavoin tämä White Dayn viettäminen ei kuitenkaan saanut ihan maailmanlaajuista huomiota, vaikka ihan Koreaan asti levisikin. Nyt sitten vaan katsotaan josko muistamista tapahtuu silloin kuukauden kuluttua ;)

Ystävää ei saa rahalla, ei hyvällä eikä pahalla.

Ystävyys syntyy noista, elämän monista kiemuroista.

Olet olemassa, rakas ihminen.

Elämä kaunis on, kun tiedän sen.

Ei tärkeintä se, mitä sanot, teet

vaan mitä olet,

hymy,

kyyneleet.