2013-02-25

Aamupalamuffinit

 Meillä on ollut tapana toisinaan - ei siis joka viikko, vaikka se aina unelmana onkin - että sunnuntai alkaa tuoreilla lämpimäisillä. Yleensä, suuren suosionsa vuoksi, tekaisen nopeasti sämpylöitä, mutta tällä kertaa halusin tehdä jotain muuta.


Ja kun kerran Englannissa ollaan ja mielestäni tämä on vähän kuin muffineiden maa. Jostain syystä muffinit kuuluu mielikuvaan Englannista, englantilaisista ja englantilaisesta ruoasta. Olihan syynä vähän se, että marjoja oli kaapissa, jotka olisivat mahdollisesti huomenna olleet jo syömäkelvottomassa kunnossa. Toinen syy oli se, että ostin jokin aika sitten isomman muffinivuoan, joka pääsi myös käyttöön ja mielestäni tämä vanha, Japanissa hyvin palvellut vuoka, joka juuri sopivan kokoinen tämän kokoisen porukan aamiaista valmistauessa, ansaitsi myös käyttönsä.


Ja näin kaivoin joskus jo aikoja sitten Eevan Voisilmäpeliä-blogin katoamisen pelossa ylös kirjoittamani reseptin mustikkamuffineille. (Onnekseni nyt huomaan, että blogi on yhä tallessa täällä netin syövereissä, jolloin siis reseptien tarkastaminen on helppoa...huh...nyt on pienen leipurin helppo hengähtää.)


Ja pakko se on myöntää, että kyllä sunnuntai on helpompi aloittaa kun on pöydässä kuppi herkullista kahvia ja täyttävä, uunituore muffini. Ainoa mitä tästä kaikesta muffinivuokien käyttämisestä sitten seurasi oli se, että jäi pitkään suunniteltu pubilounas väliin, koska vatsat olivat aivan täynnä yli lounasajan. No onneksi niitä pubeja tulee täällä varmasti tarkastettua myöhemminkin eli hätä ei ole tämän näköinen.

Kuvan Muumipappa on aivan yhtä pohtiva kuin itse olen ollut viime päivinä.
Mutta siis tein reseptiin pienehköjä muutoksia. Ja nimen voisikin helposti vaihtaa Marjaiseksi sekamuffiniksi. 

1) 0,5dl vehnäjauhoja
    1dl einkorn jauhoja
    1dl grahamjauhoja
    1dl kaurahiutaleita
    1dl sokeria
    1tl leivinjauhetta
    0,5 tl soodaa

2) 0,5dl öljyä
     1,5dl maustamatonta jogurttia
     1 muna

3) 3/4dl vehnäjauhoja
    2rkl voita

3dl marjoja, tänään oli mustikoita, vadelmia ja karhunvatukoita

Sekoita kaikki kuivat aineet (kohta 1) hyvin keskenään.
Sekoita kohdan 2 aineet hyvin keskenään. Sekoitettuasi lisää kuiviin aineisiin. Lisää joukkoon myös marjat.

Annostele muffinivuokiin, tulee 6 isoa muffinia.

Nypi kohdan 3 jauhot ja voi murumaiseksi ja lisää muffinien päälle.

Paista 200 astetta /20-25min. Kunnes muffinit ovat kauniisti saaneet väriä pintaansa.

Nauti.

Hyvää sunnuntaita kaikille!


PS. Tietääkö kukaan mitä nuo einkorn jauhot oikeasti ovat? Ilmeisesti jotain todella terveellisiä, mutta...


3 kommenttia:

Kirjailijatar kirjoitti...

Nam! Minä aina haaveilen lämpimäisistä, kun sunnuntaina herään. Mutta sitten huomaan, että olen ihan liian kärsimätön ja nälkäinen ja laitan vain nopeasti jotain...pitäisi varmaan syödä joku pieni aamupala, että ehtisi odottaa sitä lämpimäistä? Nuo vaikuttaa makoisilta...oioi.

Sanna kirjoitti...

Onpa hyvän näköisiä!

Toin kerran Englannista sellaisia kaupan valmiita pusseja, joista tuli muffinsseja kun niihin lisättiin vain neste. Ne ei olleet niin hyviä. Mutta minunkin mielikuvissa muffinssit kuuluvat Englantiin. Ja croissant kans.

Uusi Aamu kirjoitti...

Kirjailijatar,
Mä saatan välillä laittaa kellon soimaan taikinan nousemaan laittamista varten ja sillä aikaa kun se nousee käyn vielä lisää nukkumassa ja sitten vain nopeasti lusikoin sitä noussutta taikinaa kokkareiksi pellille ja max.20 min niin on sämpylät tuoreena pöydässä. Nämä tosin eivät vaatineet sitä nostattamisosiota...mitä jos kaikki ainekset mittaisi valmiiksi edellisenä iltana ja vain nopeasti sekottaisi aamulla?

Sanna,
Kiitos.
Täällä on kaikenlaista "melkein valmista" myynnissä. Itseäni epäilyttää kaikki tuollainen, vaikka samanaikaisesti uteliaisuuteni yllyttää kokeilemaan. Vielä en ole kokeillut.