Opas Japaniin

Jos matkaan Japaniin ja haluaisit saada esimerkiksi yhden päivän opaskierroksen jollain teemalla -teema voi olla mikä vain, toiset haluavat kiertää ja kuulla historiasta, toiset puutarhoista, teepaikoista...Tai jos kaipaat paikallista apua liikkumiseen tai varauksien tekemiseen, niin turistiopasystäväni on oiva tähän. Voin suositella, koska olen yhden päivän kiertänyt hänen seuranaan Tokiossa. Päivä alkoi kalamarketilla, jatkui kalaisella, herkullisella lounaalla, nähtiin japanilaista puutarhaa ja nautittiin teetä, käytiin temppelillä ja vielä illallisella. Ja vaikka tietoa on netti ja kirjat pullollaan niin on se vain kiva kun on joku, jolta kysyä, joka suunnittelee aikataulut ja liikkumiset, varaa ravintolat ja antaa vielä suositukset. Itse ei tarvitse kuin seurata ja ottaa valokuvia, niin ja nauttia. Ja kuulin vielä, että hän on auttanut jotakuta myös varaamalla yöpymispaikan paikasta x, kun joku oli yhtäkkiä keksinyt, että sinne olisi kiva päästä käymään lomansa aikana. Japanissa yhä edelleen on paikkoja, joihin ei voi tehdä nettivarausta ja sähköpostia jos lähettää niin pitäisi osata japania. Siihenkin siis hän on oiva apu. Hän osaa sujuvasti englantia ja myös suomeksi olen hänen kanssaan keskustellut. Itseasiassa häneltä saa niin paljon suosituksia uusiin kahviloihin ja ravintoloihin, etten malta odottaa seuraavaa matkaa sinne. Listaa on jo aloitettu...

 When you travel to Japan and you need anykind of help, contact my friend who is a tourist guide.

She can quide you for a day where ever you want to go and what ever you want to see. I spent one day with her seeing a fish market, Japanese garden, temples and eating tasty food and hearing lots of the information I didn't know even though I had lived in Tokyo for quite sometime. And it was relaxing because you didn't have to think where to go next, how to go and if you need a reservation. It was all done and decided. I could only enjoy and take plenty of photos. Actually I have got so many recommendations that I can't wait to get back there and start to explore those cafes and places. I have already started to list....

Instagram Travel Thursday on lähtenyt skimbacon perustajan Katja Presnalin ja hänen tiiminsä ajatuksesta jakaa kokemuksia ja ideoita mm.matkustuksen tiimoilta instagramin avulla.

Suomeksi tätä virallisesti järjestävät  Destination unknown, Kaukokaipuu ja Running with wild horses. Osaa voi ottaa kuka tahansa. Ohjeet löydät täältä.

Suomalaista kauneutta

Huomasin aiemmin, että Japanissa on suomalaisen Lumi-merkin tuotteita myynnissä. Ainakin Kiotossa toimiva melumo putiikilla on näitä valikoimissaan. Mielestäni se ei ole ollenkaan ihme, onhan suomalainen design omaankin mieleeni. Myöskin japanilaiset tuntien niin varmasti myös usein heidän mieleensä. 

Tänään huomasin, että myös suomalainen muotibloggaus, Lumi-laukkujen ohella, on päässyt siellä esille. Ainakin Luukku-blogi on todistetusti tullut huomioiduksi.

Onnea sinne Wikkelle!

Posti-Pate kantaa

Jo Japanissa totuin siihe, että posti kulkee...aina, joka päivä ja kotiin asti.

Onnekseni se on jatkunut myös täällä. Tai ei se taida sunnuntaisin sentään ihan kulkea, mutta suotakoon heille yksi lepopäivä. Muuten täällä toimitetaan kyllä paketit kiltisti kotiovelle. Mikä luoja lykky, että olen aina kotona niitä paketteja vastaanottamassa ;) Koska toisin kuin Japanissa, postipatet yrittää vain kerran, etkä pysty enää toista kertaa "tilaamaan" heitä tulemaan itsellesi sopivana aikana. Japanissahan pakettia yritettiin toimittaa ja jos et ollut paikalla niin oli jätetty tiedote, jossa oli paketin tiedot, ja pystyit itse netin kautta (soittaakin olisi saanut) tilaamaan toimituksen itsellesi sopivalle ajalle, toisinaan se onnistui vielä samana iltana. Kuitenkin parasta tässä oli, että sai varata kahden tunnin aikavälin eli ei tarvinnut odottaa koko päivää tyhjänpanttina kotona.

Toisin on täällä. Ne saattavat ehkä ilmoittaa päivän, jolloin toimitus tapahtuu. Mutta ajasta on hyvin harvoin tietoa. Kun jotain infoa annetaan on se jotain yhtä absurdia kuin kello kuusi aamulla. Ihmeellisintä mitä on tapahtunut on se, että esimerkiksi meidän televisio toimitettiin naapurille kun me olimme itse poissa. Siis mitä? 

Pienet paketit löytyvät usein kuitenkin "ulkoeteisestä", mutta joskus on pitänyt käydä hakemassa postista. En tosin tiedä mikä ero näillä paketeilla on, että esim. miksi sitä pakettia ei oltu jätetty mihinkään, siinä kuitenkin oli vain kirja. 

No, ehkä nämä ovat näitä arkielämän ihmeellisyyksiä, joita ei kuulu kyseenalaistaa.

Instagram Travel Thursday: Maailman parasta lunta Japanissa

Kun ihmiset ovat pohtimassa talvilomiaan ajattelin muistuttaa paikasta, jossa on maailman parasta lunta. Ja kun haluaa pöllyävää lunta, kannattaa suunnata nenänsä Japanin pohjoiselle saarelle Hokkaidolle. Ja siellä taas Nisekoon. Lentokentältä on bussikuljetus eli matkaa Sapporosta ei tarvitse tehdä itse vaan voi rentoutua ja torkkua. Ensimmäisellä reissullani Nisekossa sattui paluupäivälle niin kova lumimyrsky, että olin ihan tyytyväinen, ettei itse tarvinnut olla kuskina.

Olenkin kirjoittanut Nisekosta aiemmin täällä, siitä kirjoituksesta lyötyy myös omat ehdottomat ravintolasuosikit. Tulipas taas nälkä sen luettuani.

Kaikkia varmaan kiinnostaa laskeminen eli Nisekossa on rinnealueet ja rinteen ulkopuoliset alueet. Japanilaiseen tapaan rinteiden ulkopuolelle poistumisesta ollaan tarkkoja ja niille pääsemiseksi on tietyissä kohdissa portteja, jotka ovat auki kun alueelle meneminen on katsottu turvalliseksi. Jos käy niin, että hinku rinteistä pois on niin kova, että menee vaikka portti olisi kiinnikin ja joku sinut sieltä saa kiinni niin hissilipunhan siinä menettää. Nisekossa on myös alueita, joille pääsee oppaan kanssa maksua vastaan. Esimerkiksi Misuno no zawa on tällainen. Siellä siis lumi on koskematonta, lumen alla ei yllättäviä töppäreitä ole, koska laskijoitaki on vähän. Maisemat ovat upeita ja kyllä sekin vain on hieno kokemus. Kannattaa siis vähän tutkia ja kysellä jos tämä kiinnostaa.

Laskeminen oli kyllä niin hienoa, että ei paremmasta väliä. Usein tosin, mahtavaa keliä riitti vain osaksi päivää. Tuuli aiheuttaa sen, että puuson yläpuolelle jäävä paljas vuoren huippu ei pysynyt iltapäivään asti niin pehmeänä ja mukavana laskettavana kuin mitä olisi ollut ihanteellista. Mutta puiden välissä riitti kyllä kuitenki laskettavaa, varsinkin loppukaudesta kun laskijoita on vähemmän. 

Itselleni hienoin lasku sattui toisen reissun viimeiselle päivälle kun ylähisseiltä haikattiin 15 minuuttia huipulle ja siellä odoteltiin auringon pilkahdusta pilviverhon takaa. Ja kun tämä viimein tapahtui, aukeni silmieni edessä niin mahtavan kaunis, koskematon puuterikenttä. Siis sukset alamäkeet ja kevyttää leijailua alas. 

Molemmilla reissuilla olemme ainakin osittain yöpyneet Annupuri lodgessa. Vaikka keittiö ja suihkutilat jaettuna onkin niin se sopii myös lapsiperheille. Tunnelma on mukavan rento ja sijainti rauhallisella paikalla. Henkilökunta on auttaivaista ja jos ei omia välineitä ota mukaan niin vuokraus onnistuu myös täällä.

Jo joulun aikaan pääsee kivasti laskemaan, mutta itselleni kyllä parempi kokemus oli helmi-maaliskuun vaihteessa.

Oih ja voih, kun joku nyt tarjoisi lippuja tuonne niin olisin heti valmiina lähtemään. Taisi sydämen palasia uppoutua tuonne lumikinoksiin.

Niin ja onhan Japanin pääsaarella myös hyviä laskupaikkoja...niistä vain ei ole henkilökohtaista kokemusta. Uskoisin niidenkin olevan oikein vain mainioita. Ainakin osa niistä on Tokiostaki helposti juna-/bussimatkan päässä. Ja tarkoitan tällä sitä, että se juna, joka lähtee Tokiosta pysähtyy tyyliin rinteiden alle. Ehkä otankin seuraavan talvireissun tavoitteeksi piipahtaa myös yhdessä näistä kohteista. 

Lisää tietoa esim. lippujen hinnoista, kelistä ym. löytyy Nisekon nettisivuilta, klik.

Instagram Travel Thursday on lähtenyt skimbacon perustajan Katja Presnalin ja hänen tiiminsä ajatuksesta jakaa kokemuksia ja ideoita mm.matkustuksen tiimoilta instagramin avulla.

Suomeksi tätä virallisesti järjestävät  Destination unknown, Kaukokaipuu ja Running with wild horses. Osaa voi ottaa kuka tahansa. Ohjeet löydät täältä.

Instagram Travel Thursday: Kioton temppelit

Kioto, Japanin vanha pääkaupunki (vuodesta 794-1868), sijaitsee Osakan lähellä ja kannattaa ehdottomasti liittää matkasuunnitelmiin. Siellä pääsee näkemään paljon vanhaa kaupunki ja tunnelma on asteen verran rauhallisempi kuin kaupungeissa. Toki sielläkin riittää vilinää, koska turistit ja koululaiset retkeilevät sielläkin. Temppeleissä kuitenkin kaikki rauhoittuu ja on mahdollisuus katsella kaunista puutarhaa, hengittää syvään ja rentouttaa mieli ja hartiat.

Kivestä tehtyjä polkuja seuratessa näkee temppelialuetta eri kulmasta. Ja jälleen ei voi kuin ihailla.

Oma ehdoton suosikkini on Ginkaku-ji （銀閣寺）Temple of the Silver Pavilion. Siinä puutarhassa on jotain kaunista ja aina siellä tuntui olevan jotain uutta. Näkemistä oli ehkä niin paljon, että vaikka kaikki oli varsin yksinkertaista se oli omalla tavallaan monimutkaista. Ja kuinka keli saa muutettua näkymää niin paljon. 

Toinen, jossa jostain syystä tykkäsin käydä sen ruuhkaisuudesta huolimatta oli Kiyomizu-dera (清水寺) eli Puhtaan veden temppeli. Nämä temppelit löytynee aivan varmasti myös kaikista opaskirjoista ja -sivustoilta. Suosittelen vähän tekemään suunnitelmaa, jos haluaa nähdä mahdollisimman monta temppeliä päivän aikana. Niitä todella on ympäri kaupunkia ja toisiin on hiukan matkaakin eli siihenkin kannattaa varata aikaa. Temppelit aukeavat 10 aikoihin aamulla ja menevät yleensä kiinni klo 17, jos muistan oikein. Kannattaa siis myös aukioloajat tarkistaa ennen kuin lähtee matkaan.

 Yksi tällainen vähän etäämmällä oleva kohde on esimerkiksi Fushimi Inari-Taisha (伏見稲荷大社). Junalla pääsee viidessa minuutissa Kioton asemalta.

Kiipeämistä riittää, mutta ylhäällä on hienot maisemat ja onhan noissa porteissa hieno tunnelma.

Ja koska Kiotossa niitä temppeleitä riittää, ei niitä kiertäessään kannata unohtaa tankkausta. Ja jos pehmistä tekee mieli kannattaa harkita muutakin makua kuin turvallista vaniljaa, voi yllättyä ja löytää uuden lempimakunsa.

Yksinkertaisten herkkujen äärellä

Kun työt ovat osana elämää ajatuksen tasolla lähestulkoon koko ajan, mutta käytännöntasolla vain säännöllisen epäsäännöölisesti sitä on aikaa ja energiaa pohtia mitä sitä illalla söisikään.

Ja kun on helle, joka muistuttaa Japanin hikisistä kesistä ja kun ottaa skype puhelun merten taakse ja vaihtaa kuulumisia kuin ennenkin teekupposen äärellä, sitä muistuu mieleen ne pienimmätkin arkiset asiat. Totta tosiaan ravitsin itseäni lähes joka työpäivä riisipalleroilla, joita onigireiksi kutsutaan. Tosin ne löytyivät siitä työpaikan alakerran konbinista.

Ei ole tullut samanmoista konbinia vastaan täällä, joten ei auttanut kun laittaa riisit kiehumaan ja jos unohtaa sen faktan, että ensimmäinen kattilallinen paloi pohjaan, niin riisin keittäminen ilman keitintä olikin helppoa kuin pyörällä ajo. Ja siinä samalla ehti pyöräyttää myös täytteen, jonka sinne riisipalluran sisään piilotti

Ja koska kyseessä ei ollut työpaikan lounas vaan illallinen kotona kahdestaan ajattelin, että pieni suupala makeaa ei ole ollenkaan pahaksi. Ja niinpä väsäsin alkusalaatin jälkiruokamansikat ja -banaani-kaurahiutalepyörykät ja asettelin ne näppärästi samalle lautaselle.

Nautin tekemisestä, nautin katsomisesta ja nautin syömisestä. Sitä kai se nautinnollinen syöminen on. 

Japanilaiset ystäväni tosin huomauttivat heti, että pitäisikö laittaa noria eli leväkääreitä tulemaan postissa...niin no, jos olisin ajatellut etukäteen olisin muistanut, että niitä on tuolla kaapissa. Eli katsotaan josko tässä taas jonain päivänä päästäisiin yksinkertaisten herkkujen äärelle :)

Hellepäivän viettoa

On asioita, joita kaipaan Japanista enemmän kuin niitä muita. Yksi on helppo yhteys kuumana kesäpäivänä rannalle. Ja yksi on vihreä tee. Miten siellä onkin keksitty, että voi laittaa juoma-automaatteja aina niiden kauppojen väliin joka kadulle, että ihmiset eivät joudu kestämään janoaan liian pitkään. Ja siis harvemmin niistä tuli ostettua limpparia, sitäkin useammin makeuttamatonta kylmää vihreää teetä. Se jos mikä oli poikaa kuumana kesäpäivänä.

Ja kun helteet ovat tiensä löytäneet tännekin, niin tekaisin itselleni ensimmäisen kannullisen jäävihreääteetä. Makunystyrät ja kuivannut kurkku kiittävät.

Ja kun juoksukin on ollut kalenteriin merkattuna säännöllisesti viime aikoina ja sitä orjallisesti on tullut noudatettua niin uppoaa tällaiset juoksusarjakuvatkin.. Vähän jopa hymyilyttääkin :)

Mikä pännii?

Kun kehenkään ei voi luottaa.

Täällä pikkuruisessa kaupungissa tarvitsen polkupyörääni kaksi lukkoa käydessäni asioilla, jotta se pysyy varmemmin kaupan pihalla tai pyöräparkissa sinä aikana kun itse en seiso sen vieressä. Siltikään takuuta ei ole, että pyörä on paikallaan yhtenä kappaleena. Tokiossa laitoin pyöräni kiinni vain, koska siellä ei hirmuisen montaa virallista pyöräparkkia ole ja pelkäsin kaupungin miesten tulevan ja keräävän pyöräni muka parempaan talteen...kuka sitä nyt pyöräänsä jättäisi kuleksimaan siihen kadun reunaan. Täällä varmistan, ettei valot vaan jää pyörään kiinni. Tokiossa saatoin jättää pyöräni lukitsematta, kypäräni killumaan sarvesta ja paitani tarakalle...ja ne olivat aina kiltisti odottamassa kun tulin takaisin. 

Edellä mainitusta syystä en myöskään lähde matkalle rauhallisin mielin. Ikinä ennen myöskään kotiin paluu ei ole tuntunut näin ahdistavalta.

Täällä aina lihaa ostaessani, mietin vakavasti kasvisruokavalioon siirtymistä. Ehkä en edes ymmärtänyt mitä kaikkea Japanissa voidaan tehdä, mutta täällä tiedän mitä eläimet joutuvat kärsiessään kärsimään ja miten ne muutaman viikon ikäiset kananpojat ovatkin kooltaan täysikokoista vastaavia. Ja kun varovaisuus yltää myös kaloihin.

Myös vihanneksia ostaessa saa olla varsin tarkka, että tietää mitä ostaa. Mieluiten keräisin kaiken omasta maasta.

Kun ostan lipun mahdollisimman nopeaan bussiin, jotta olen ajoissa lentokentällä, odotan olevani ajoissa lentokentällä. En siis mitenkään pysty kuvittelemaan, että kesken matkaa herään kuulutukseen, että kuskille kuuluu  nyt 45 minuutin tauko, eikä siis bussi tule liikkumaan mihinkään...tarkoittaen siis, että olemme 45 minuuttia myöhässä aikataulusta. En tiedä olenko niuho, mutta koko aikana Japanissa en kokenut mitään vastaavaa.

En myöskään kovasti nauti herätyksestä, jossa bussikuski kyselee, että tietäiskö joku reittiä...hän kun on eksyksissä. 

No onneksi nyt kuitenkin olen omassa sängyssä jo, oman peiton alla. Joskus sitä vain tuntuu, että minä ja Englanti ei vain mätsätä kovin hyvin.

Kotiuduin kuitenkin tänään vajaan kahden viikon lomalta. Loma oli onnen täyteinen. 

Kerron siitä seuraavalla kerralla.

Tule, tule kevät

Tänään kun tulin kotiin ja kuskasin pyörää takapihalle huomasin jotain uutta. 

Oli suuri puu nurmen reunassa, samassa rivissä omenapuiden kanssa.

Suuressa puussa oli silmuja....

...ja jotkut niistä silmuista olivat jo auki!

Ystävän sanoja lainaten, taitaa olla palanen Japania takapihalla.

Voi sitä onnellista ajatusta!

Illallinen

Ystävänpäivänä kerroin, että olin käynyt ostamassa suklaata, mutta eihän sitä pitkän työpäivän jälkeen raavas mies pelkällä suklaalla elä eli pitihän sitä keksiä jotain muutakin. Sain töistä idean katsellessani mitä meillä on myynnissä ja kuunnellessani ihmisten suunnitelmia. Ja siitä se sitten lähti. Niinpä ystävänpäivä alkoi lenkillä, jonka jälkeen pyöräytin leipätaikinan. Ja lyhytkin kokemus on jo opettanut, että taikina ei aina nouse ja syyksi ei tarvita mitään muuta kuin se fakta, että eivät ne osaa rakentaa tiiviitä taloja täällä Englannissakaan. Ja leivän nostatukseenhan tarvitaan lämpöä...

Ja iltaa kohden laitoin vähän veitseä heilumaan ja pilkoin päärynää, omenaa, porkkanaa, kurkkua ja tomaatitkin pesin. Ja näin tarjolle pääsi edellämainittujen lisäksi paikallisen leipomon ruisleipää, itse tekemää sekaleipää vuohenjuustoa, valkohomejuustoa ja...

 ...pikainen juustofondue. Enpä olisi ikinä uskonut, että tällaiseen oikaisuun lähden mukaan, mutta kun "halvalla" sai ja sitä niin kehuttiin niin nappasin mukaan, laitoin uuniin ja sitten nautittiin. Ja olihan se hyvää. Ei oikean fonduen voittanutta olekaan, mutta kyllä tämä menetteli nyt kun oma fonduepata majailee vielä Suomessa. Niin ja ne suklaat, jotka on jo esiteltu aiemmin, olivat jälkkäriksi. Ja oikein oivia jälkiruokapaloja olivatkin.

Itselleni ystävät ja rakkaat ovat tärkeitä joka päivä, tiedän myös, että ahkerammin sitä voisin heille osoittaa. Mutta kyllä itse ainakin hellyin nähdessäni, että ystävänpäivän vuoksi on tehty myös sydämen muotoisia juustoja. Rakkautta on saada sydämen mallinen juusto...eikun...

Meillä on tainnut mennä vähän överiksi Japanissa vietettyjen vuosien jälkeen näiden juustojen kanssa. Japanissa pieni pala juustoa kun maksaa yhtäpaljon tai jopa enemmän kuin nämä kokonaiset juustot, jotka tässä postauksessa olivat esillä. Tosin olen ehkä huomaavinani japanilaisten väitteen, että juustoilla ja maitotuotteilla olisi vaikutusta siihen miltä ihminen haisee/tuoksuu, olevan ehkä enemmän totta kuin tarua. Mutta eipä ole ainakaan pelkoa näiden meidän syömien tuotteiden kanssa, että kävisi näin. Kyllä se painon nousu sitten johtuu ihan jostain muusta kuin kevyttuotteista ;)

Ystävä

Olet minulle tärkeä.

Japanissa on tapana, että ystävänpäivänä naiset antavat miehille suklaata ja saavat sitten White Day:nä saa triplamäärän suklaata takaisin. Itse poikkesin siis eilen töistä palatessani suklaapuotiin. Katsotaan miten käy sitten kuukauden kuluttua.

Ystävänpäivä näkyi myös töissä eilen. Miehet tulivat ja ostivat juustoja ja kaikenlaisia herkkuja ja kyselivät reseptejä, oli joillain ihan jo ruusupuskakin mukanaan. Voi niitä onnekkaita tyttöjä :) Onnekseni tänään on vapaapäivä, kuulemma tänään kaikki lähtee paniikkiostoksille ja mikä sen parempi kohde sille kuin kauppa täynnä erilaisia herkkuja.

Hyvää ja herkullista ystävänpäivää kaikille!

Tabio

Me lähdimme Japanista, mutta Japani ei lähtenytkään meistä. Ja se tullaan varmasti vielä huomaamaan. Tällä kertaa oli niinkin yksinkertaisesta asiasta kyse kuin sukista ja nähtyämme tutun nimen kaupan ikkunassa oli pakko käydä tarkistamassa tilanne.

Kyseessä on japanilaista tuotantoa olevat sukat merkkiä Tabio. Itse ostin heidän sukkiaan jo Japanissa oloaikana. Varsikin siis kun kyse oli nilkkasukista. Ja ainakin tähän mennessä olen ollut sukkiin tyytyväinen. Toki myönnän, että mekkojen ja hameiden suurkuluttajana on käytössä ollut myös enemmän sukkahousuja kuin nilkkasukkia, jonka vuoksi sukat eivät ole olleet yhtä kovassa kulutuksessa kuin silloin kun jalassa oli päivittäin farkut.

Plussaa mielestäni kuitenkin on erilaiset kuosit. Itselleni ainakin on jo pidemmän aikaa ollut tärkeää, että sukkien vilahtaessa ne toisivat hieman iloa arkeen. Siis kun työkään ei  ole vaatinut tummia tai huomaamattomia sukkia. 

Jos merkki kiinnostaa niin tätä saa ainakin täältä Englannista ja Japanista. Niillä on myös nettikauppa, toimittaako miten pitkälle, en tiedä. Aina voi kurkistaa http://www.tabio.com/.

Muutoksen vuosi 2012

Vuonna 2012 tein töitä, söin herkkuja, tapasin mahtavia uusia ihmisia ja ystävystyinkin muutamien kanssa sydänystäviksi asti, opin paljon uusia asioita aivan hurjan erilaisilta aloilta ja uskomattoman erilaisista asioista, nousin lentokoneeseen viidesti, pelkäsin tulevaa, menetin uskon omiin kykyihin, luotin itseeni ja ylitin itseni, itkin vuolaasti kyyneleitä tietäen kuitenkin, että muutos on hyvästä. 

Vuonna 2012 tapahtui paljon muutakin, joihin varmasti tulen täälläkin vielä palaamaan, mutta vuoden 2013 aloitan uudessa kotimaassa saman tutun ihmisen rinnalla. 

Naritan lentokenttä Tokiossa

Kävimme joulukuun puolen välin paikkeilla katsomassa löytyisikö uutta kotia. Olin epätoivoinen kun aamulla herättyäni katsoin säätiedotusta, joka lupasi jäistä sumua ja sadetta, sadetta, sadetta... Voi miksi, pitää jättää kaunis nousevan auringon maa taakse ja siirtyä tänne ikuisen sateen maahan, miksi? Ja niin sitä kuitenkin sitten koti löytyi ja asia oli hyväksyttävä todeksi. 

Kävimme kuitenkin vielä piipahtamassa Tokiossa asunnonreissun jälkeen ja totesimme, että uusi matkalaukku olisi tarpeen. Ja senkin ne sieltä kaupasta toimitti ihan kotiin asti, kauniisti pakattuna. Nyt on jo kassi siis kertaalleen jo pakattu ja purettukin. Enää ei sydänkään niin kovin koko ajan purista ja kyllähän niitä kauniita asioita on maailma pullollaan. 

Englannin pimeät kujat tulevat tulevaisuudessa tutuksi, toivottavasti myös kauniit nummet ja rannat. Niin ja kai se täälläkin aurinko joskus paistaa? Ainakin täällä on iso keittiö, kunnon uuni ja tiskikone. 

Tulevaisuudessa siis juttuja täältä ja muualta ja kaiken keskellä muisteluita Japanista, jonne hukkasin paloja sydämestäni puuterilumeen hukuttamalla, onseniin sulattamalla, kirsikankukkien mukana puhalsin niitä tuuliin. 

Kiitos kaikille vuodesta 2012 ja hurjasti onnen täyteisiä hetkiä vuoteen 2013.

Japanin ylpeys - Mt. Fuji

Lauantaiaamuna kello soi ennen viittä ja kuudelta nousimme autoon ja matka alkoi Kawakuchigon suuntaan ja mikäs siellä sen enempää houkuttaisi kuin Japanin ylpeys Mt. Fuji. Löydettyämme tiemme oikealle parkkipaikalle, nousimme linja-autoon ja matka jatkui vuoren viidennelle asemalle. 

Ja miten ilma muuttuikaan noustuamme 2000m meren pinnan yläpuolelle. Hiostava, hieman jopa lamaannuttava ilma oli pyyhkiytynyt tuulen ja pilvien tieltä. 

Ja siellä se määränpääkin oli. Ihan pilvessä.

Fujille kiipeämiskausi kestää heinä-elokuun ajan. Eipä siis tarvinnut olla huolissaan, että joutuisi olemaan vuorella yksin. Fujille kiipeämiskausi kestää vain kaksi kuukautta, heinäkuun alusta elokuun loppuun. Sinä aikana on matkan varrella olevat majat auki ja niistä saa ostettua, vuoristohintaan tietenkin, mm.vettä, syötävää... Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö sinne kiivettäisi muutenkin. Ja jotkut suosittelevatkin kiipeämään juuri kauden ulkopuolella, koska silloin on vähemmän ihmisiä, mutta olosuhteet eivät kuitenkaan radikaalisti muutu.

 Fuji on 3776m korkea eli vuoristotaudin oireet ovat mahdollisia. Niinpä vuorelle tulee lähteä nöyränä, ymmärtää, että oma terveys on huiputusta tärkeämpää ja tehdä kaikkensa oireita välttääkseen. Itse olimme varustautuneet hyvillä eväillä, kotitekoiset täytetyt sämpylät ja onigirit, suklaata, pähkinöitä ja n.3 litraa vettä. Ja jokaisella asemalla haukkasimme jotain ja nousun välillä muutenkin hörppäsimme vettä.

En varsinaisesti tiennyt mitä odottaa, mutta nousu olikin yllättävän monipuolista. Pääsi jopa menemään vähän nelivedolla, varsinkin kun vähän jalka painaa on hyvä ottaa kädet avuksi.

Mutta se kaikki kannatti. 5,5 tunnin kuluttua olimme huipulla. Siellä minne koko kolmen vuoden ajan olen toivonut pääseväni, mutten todella uskaltanut uskoa, että se todella olisi mahdollista. Nousu oli hieno. Yleensä Fujille kiivetään siten, että nähdään auringonnousu. Me kuitenkin säästimme aikaa sekä itseämme, jätimme yökiipeämisen ja yöpymisen majoissa väliin ja kiipesimme päiväseltään. Silloin auringonnousun aikaan varmastikin on enemmän ihmisiä huipullakin.

Kraateri oli vaikuttava, ei tosin tässä kuvassa saa oikeutta. Sen olisi pystynyt kävelemän ympäri noin tunnissa, mutta säästimme sen "seuraavaan kertaan".

Lähdimme alaspäin erireittiä. Pehmeämpää, periksiantavaa polkua pitkin. Tiedä kumpi olisi ollut loppu peleissä helpompi jaloille, mutta ei ainakaan ollut vastaan tulevaa ruuhkaa.

Ja hyvältä tuntui kun näki vihreää. On ne värit vaan hienoja, samoin pilvet, vuoret, koko elämä.

Alastulo kesti 3,5 tuntia eli yhteensä vuoren valloittaminen kesti 9,5 tuntia. Aika keskiarvoiseen tahtiin siis päästiin etenemään ja olo oli varsin mahtava päästessä tasamaalle ja vielä hienommaksi olotila muuttui laskiessa jalat lämpimään onseniin. 

Massatapahtuma

Nyt kun on taas saatettu päätökseen puolen vuoden aherrus ja todettu, että aherretaan vielä nyt ainakin puoli vuotta, on aika hetki hengähtää ja palata ajassa taakse päin. Eli vappuaattoon, täällä se vietettiin kyllä munkkeja ja simaa nauttien, mutta käytiin välillä piipahtamassa muuallakin. 

Dream Theater piipahti täälläkin vetämässä keikan Yokohama areenalla. Menimme paikalle hyvissä ajoin, mutta tietenkin joku oli jo ehtinyt ennen meitä...

Tässä maassa tosin jonottaminenkaan ei ole ongelma, koska täällä, jonottajien luvatussa maassa, ihmiset tietävät kuinka jonottaa kaikille mieluisalla tavalla. Ja tietenkin ensin vedetään suora raja siihen nurmikon reunaan. Ja mieluiten parijonoon, kiitos.

Eikä täällä myöskään tarvita ylimääräisiä "liikenteen ohjaajia", koska kukin tietää, ettei sieltä yhtäkkiä hypätä ja ohiteta niitä kaikki muita kunnollisia jonottajia...

Kaikki pääsivät sulassa sovussa sisälle halliin asti, ilman ainuttakaan kyynärpään tönäisyä.

Ja vaikken olisi ehkä itsekseni ikinä osannut kyseistä yhtyettä lähteä kuuntelemaan niin ei kyllä harmita, että lähdin. Olihan se hienoa. Erityisesti jäi mieleen rumpalin "pikku" soolo.

Maailman nopeimpia käsiä pääsee kuuntelemaan myös youtubessa mm. täällä. On se vaan hienoa kun sen osaa.