Japanin ylpeys - Mt. Fuji

Lauantaiaamuna kello soi ennen viittä ja kuudelta nousimme autoon ja matka alkoi Kawakuchigon suuntaan ja mikäs siellä sen enempää houkuttaisi kuin Japanin ylpeys Mt. Fuji. Löydettyämme tiemme oikealle parkkipaikalle, nousimme linja-autoon ja matka jatkui vuoren viidennelle asemalle. 

Ja miten ilma muuttuikaan noustuamme 2000m meren pinnan yläpuolelle. Hiostava, hieman jopa lamaannuttava ilma oli pyyhkiytynyt tuulen ja pilvien tieltä. 

Ja siellä se määränpääkin oli. Ihan pilvessä.

Fujille kiipeämiskausi kestää heinä-elokuun ajan. Eipä siis tarvinnut olla huolissaan, että joutuisi olemaan vuorella yksin. Fujille kiipeämiskausi kestää vain kaksi kuukautta, heinäkuun alusta elokuun loppuun. Sinä aikana on matkan varrella olevat majat auki ja niistä saa ostettua, vuoristohintaan tietenkin, mm.vettä, syötävää... Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö sinne kiivettäisi muutenkin. Ja jotkut suosittelevatkin kiipeämään juuri kauden ulkopuolella, koska silloin on vähemmän ihmisiä, mutta olosuhteet eivät kuitenkaan radikaalisti muutu.

 Fuji on 3776m korkea eli vuoristotaudin oireet ovat mahdollisia. Niinpä vuorelle tulee lähteä nöyränä, ymmärtää, että oma terveys on huiputusta tärkeämpää ja tehdä kaikkensa oireita välttääkseen. Itse olimme varustautuneet hyvillä eväillä, kotitekoiset täytetyt sämpylät ja onigirit, suklaata, pähkinöitä ja n.3 litraa vettä. Ja jokaisella asemalla haukkasimme jotain ja nousun välillä muutenkin hörppäsimme vettä.

En varsinaisesti tiennyt mitä odottaa, mutta nousu olikin yllättävän monipuolista. Pääsi jopa menemään vähän nelivedolla, varsinkin kun vähän jalka painaa on hyvä ottaa kädet avuksi.

Mutta se kaikki kannatti. 5,5 tunnin kuluttua olimme huipulla. Siellä minne koko kolmen vuoden ajan olen toivonut pääseväni, mutten todella uskaltanut uskoa, että se todella olisi mahdollista. Nousu oli hieno. Yleensä Fujille kiivetään siten, että nähdään auringonnousu. Me kuitenkin säästimme aikaa sekä itseämme, jätimme yökiipeämisen ja yöpymisen majoissa väliin ja kiipesimme päiväseltään. Silloin auringonnousun aikaan varmastikin on enemmän ihmisiä huipullakin.

Kraateri oli vaikuttava, ei tosin tässä kuvassa saa oikeutta. Sen olisi pystynyt kävelemän ympäri noin tunnissa, mutta säästimme sen "seuraavaan kertaan".

Lähdimme alaspäin erireittiä. Pehmeämpää, periksiantavaa polkua pitkin. Tiedä kumpi olisi ollut loppu peleissä helpompi jaloille, mutta ei ainakaan ollut vastaan tulevaa ruuhkaa.

Ja hyvältä tuntui kun näki vihreää. On ne värit vaan hienoja, samoin pilvet, vuoret, koko elämä.

Alastulo kesti 3,5 tuntia eli yhteensä vuoren valloittaminen kesti 9,5 tuntia. Aika keskiarvoiseen tahtiin siis päästiin etenemään ja olo oli varsin mahtava päästessä tasamaalle ja vielä hienommaksi olotila muuttui laskiessa jalat lämpimään onseniin.