Mutta sitten tapahtui jotain aivan odottamatonta ja tapasinkin nuoren miehen. En halunnutkaan lähteä enää yksin Norjan pikkukyliin vaan halusin viettää iltoja ja vapaapäiviä hänen seurassaan. Ja sitten olinkin jo rouva ja yhä elänyt unelmani ulkomailla asumisesta toteutui ja löysin itseni Tokiosta. Löysin elämäni miehen, muutin Tokioon, elin monen mielestä unelmien täyttymystä. Ja olihan se unelmien täyttymistä, mutta helppoa se unelmien todeksi eläminen ei ollut. Tein töitä kielen opiskelun eteen ja opin kielen, löysin töitä ja aloin tuntemaan tuttua keveyttä.
Miten sitä arvottaakaan itseään sen mukaan mitä tekee? Mistä sekin sitten on lähtöisin? Kun lähtee tyhjästä luomaan omaa elämäänsä toimivaksi, ei se ole helppoa. Vaikka yhdessä matkaan lähdetäänkin ja yhdessä elämää siellä rakennetaan niin toinen tekee töitä, luo sosiaalisia suhteita siellä jne. Toisin on sen laita, joka lähtee mukaan. On onnellinen seikkailuista, mutta kaipaa omaa arkeaan, aikatauluaan, tunnetta olla jotain, omia ystäviä, omia harrastuksia, omien haaveiden ja suunnitelmien toteuttamista. Ja se kestää tottua kaikkeen....eikä siihen välttämättä totu ikinä.
Huomaan, että itselleni muutto Japaniin oli ehkä jopa helpompaa kuin muutto Englantiin. Siellä päiväni täyttyivät hyödyllisellä tekemisellä heti alkuunsa. Oli turvallisesti kiireisiä päiviä ja yhteiskunnallisesti kelvollinen. Yhä sitä usein arvottaa itsensä sen mukaan mitä tekee, eikä se tee onnelliseksi. Miten sitä pystyisi enemmän, pystyisi tekemään tärkeämpää työtä. Mutta sitten oivaltaa jotain ja ymmärtää jälleen kerran, että ei minun ole pakko suorittaa.
Onni löytyy pienistä hetkistä.
Siitä, että tekee mitä rakastaa ja tekee sitä joka päivä.
Avartaa katsettaan, ottaa aikaa katsoa ympärilleen, näkee kauneutta.
Ottaa aikaa itselleen, pitää huolta itsestään, rakastaa itseään.
Se välittyy muillekin ja tulee varmasti takaisin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti