2012-03-11

11.3.

Vuosi on kulunut. Viime vuonna 11.3. oli perjantai. Perjantai, jolloin ensin kävin pienellä veneretkellä ja sen jälkeen jatkoin retkeilyä Tokion kaduilla, kunnes heilui. Kirjoitin silloin näin.  Tunnetta en osannut ilmeisestikään selkeästi sanoin kuvailla, enkä osaisi vieläkään. Mitenkä sitä selittäisikään? Kaikki tuntui kuin unelta, itsestä tuntui kuin olisi ollut koko ajan pienessä aaltoliikkeessä, tasapainoaisti oli melkoisen sekaisin.

Mutta kuten sanottu. Japanin toipuminen on alkanut. En tiedä voiko sanoa hitaasti, koska paljonhan on saatu aikaan. Hirmuisesti on kuitenkin vielä apua tarvitsevia ja tekemistä. Helsingin sanomat kirjoittavat toipumisesta näin.

Itse pohdin pitkään kuinka voin auttaa. Alkuun kävinkin usein hyväntekeväisyystapahtumissa. Alkutalvesta kuitenkin aloin pohtimaan miten kylmiä paikalliset talot ovat ja kuinka kehnoissa oloissa uudelleen sijoitetut ihmiset pohjoisessa tällä hetkellä elelevät. Ja niinpä alkoi Suomen loman odotus. Olin keksinyt idean.


Muun muassa nämä sukat pakkasin pakettiin tällä viikolla. Ja toivon niiden pääsevän pian lämmittämään pikku varpaita Iwatessa. Lankoina toimivat itse hyväksi koetut Novitan 7-veljekset. Pitkään ongelmani oli, että miten ja minne paketin saa parhaiten toimitettua. Ystäväni Benigna on ollut hyvin aktiivinen ja tehnyt varmasti kaikkensa auttaakseen ihmisiä Tohokussa. Heillä on ollut erilaisia kampanjoita ja sattui sopivasti tämä heidän tällä hetkellä menossa oleva, Every little gesture counts.

Mielestäni kaunis ajatus on myös tämä. Toivo elää, Sakura 3.11. project. Tämä kansa elää hienosti yhtä. Yhä edelleen on liikkeitä, joissa pyritään olemaan vähemmällä sähköllä. Joka puolella näkee yhä erilaisia kannustushuutoja. Toki arki vie mennessään, mutta itsestäni tuntuu, etteivät ihmiset ole unohtaneet. Tosin eräs syy on, että yhä puhutaan kuinka seuraava uusi suuri järistys tulee ja iskee lähemmäs Tokiota. Ihmiset ovat varuillaan. Välttelevät metroja, pitävät rahaa säästössä, tarkistavat järistysrepun olevan ajantasalla. Eräskin kertoi, että vaikka olisi kuinka lyhyt metromatka edessä, mutta jos on pienikin tarve hän käy vessassa sitä ennen. Jos järistys iskee, venyy viiden minuutin matka helposti muutamaksi tunniksi.

Vuoden aikana on ollut 1871 järistystä. Missä ja milloin, miten voimakkaana on järissyt näkee tästä Japan Quake Mapista. 

Vuodessa on tapahtunut monta kaunista ja hyvää. Olen kiitollinen siitä, että olen kaikissa niissä saanut olla mukana. Päivääkään en vaihtaisi pois.


PS. Juoksijat huom! Tehkää oma osuutenne juoksemalla tänään. Run311 pyrkii luomaan toivoa ja uskoa huomiseen tsunamin tuhoista kärsiville. Pelkästään se ajatus, että heitä ajatellaan, auttaa.


Ei kommentteja: