Aikaa kuluu

Kun puolitoista vuotta sitten Suomen lomaltani palasin, ylensyönnin vuoksi huonovointisena, kaikkien kavereiden ja sukulaisten tapaamisten järkkäilyn ja niissä juoksemisen jälkiseurauksena stressaantuneena, vannoin, että a) en milloinkaan tee virhettä tulla loma-aikaan, varsinkaan jouluna, b) teen jotain toisin eli en enää juokse.

Kuten arvata saattaa olisi jälleen pitänyt paikkansa sanonta "vannomatta paras". Koska nyt on joulu vietetty Suomen kamaralla ja juoksen yhä. Tosin en enää (ainakaan tällä kertaa) muiden tahdissa vaan omassani. Tällä kertaa varsin hitaassa tahdissa, tarkoittaen sitä faktaa, että kaikkia en mitenkään ehdi näkemään.

Mutta erona tällä lomalla tulee olemaan se, että palaan Tokioon vannomatta, etten enää millonkaan astu jalallanikaan Suomen kamaralle tai jos astun, en ainakaan kerro siitä kenellekään. Sen sijaan vannon, että vaikka täällä päivä valkenee vasta puolen päivän aikaan, vaikka en pysy pystyssä Turun kaduilla, vaikka lähtiessäni valokuvaamaan kaunista kaupunkia päättääkin sääherra toisin ja alkaa vihmomaan märkää taivaan täydeltä, niin tulen kaikesta tästä huolimatta kaipaamaan tänne ja palaan varmasti uudelleen. Koska osataan täällä(-kin) palvella, ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia, luonto on kaunista, ruoka on herkullista, tunnelma on kohdillaan.

Kuvat ovat uuden vuoden aatolta. Ensimmäinen kuva puolenpäivän aikoihin ja viimeiset kuvat alkuillasta. Ihanan vaihtelevaista!

Joulun alla

Joulun alla, itseasiassa jo varsin hyvissä ajoin marraskuussa, alkaa katukuvassa näkymään erilaiset pukkihahmot ja vilkkuvalot. Myös kaupungin puolesta koristellaan katujen varsia mitä komeimmin valoin.

Tänä vuonna kävimme katsomassa Roppongilla olevan Mori towerin puistossa olevia valoja. Ja tuli huomattua, että valoja käy varsin suuri joukko ihailemassa.

Sydän sai erityistä huomiota ja sitä kävikin moni kuvaamassa.

Tokyo toweria valojen keskellä löytyy netistä varmaan useampikin kuva ja varmasti upeampiakin. Tätä varten olivat ihmiset ottaneet jalustat kameran alle ja odottivat oikeaa hetkeä ottaa kuvaa. Näkymä myös työllisti poliiseja jonkin verran, koska tietenkin parhaimman kuvan sai keskeltä katua.

Lisäksi kävimme katsastamassa Omotesandon valot, jotka luonnollisella värillään ainakin olivat meidän makuumme sopivammat.

Valot olivat upeat ja niitä oli riittävästi. Ja toihan ne hieman joulutunnelmaa, vaikken siltä ajatukselta onnistunut välttymään, että miten upeat ne olisivatkaan lumen peittäessä puiden oksia. Hauska oli kuitenkin nähdä, miten ihmiset innostuvat ja näin siis kaupungin panostus ei ole ollut turha.

Valojen katselun jälkeen olikin hyvä siirtyä sohvalle lämmintä glögiä maistelemaan.

Kadulla

Kun joulupukki tulee muutaman päivän etuajassa...

...sitä löytää itsensä kadulta harjoittelemassa kaiken uuden käyttöä ennen kuin ehtii kissaa sanoa. 

Oikeasti ei se niin pahalta tuntunut tulla kotiin, kun heti ensimmäisinä aamuina Tokion taivas näytti tältä. Kaunista, sanoisin.

Niin ja oikeastaan sitä jo kaipasi kokkausta, järjestelyä, omaa sänkyä, yhteisiä, rauhallisia iltoja miehen kanssa kotona, kaikkea niitä ihania (ja vähän vähemmänkin ihania) asioita, jotka tekevät tämän niin ihanan arjen.

Oma koti kullan kallis. Pitää todellakin paikkansa.

Paluu arkeen

Näistä maisemista palattiin kotiin reilu viikko sitten. Kaiken sen hiljaisuuden ja rauhallisuuden jälkeen tuntui paluu arkeen vähän turhan karulta. Toisaalta oli helpottavaa tietää, että ei ole rottia, ei ole hyttysiä, ei ole liskoja, skorpioneja tai mitään muitakaan otuksia tunkemassa ovesta kanssani yhtä aikaa sisään. Ihanalta tuntui, ja tuntuu yhä, varmuus lämpimän veden tulosta tai ylipäätään veden tulosta. 

Huomio kiinnittyy aiempaa enemmän ihmisten kiireeseen, autojen hiljaisuuteen, ruoan hintaan sekä oman kehon ja mielen vointiin. 

Kuuden viikon aikana ehtii Thaimaassa joogaamaan pohjoisessa, välttelemään tulva-alueita Bangkokissa, kiipeilemään ja lekottelemaan etelässä sekä hiljentämään mielen ja antamaan kehollekin aikaa. 

Nyt on tavoitteena pitää sama olotila jatkuvana myös kotona.

Muille maille vierahille

Kiirettä on pitänyt ja siksi myös monet kesän tarinat ovat jääneet kertomatta.

Niihin kuitenkin palataan.

Sillä välin käyn maan rajojen ulkopuolella keräämässä lisää kokemuksia ja lisää kerrottavia tarinoita, oppimassa uutta, rentoutumassa ja nauttimassa hyvästä seurasta ja ruoasta.

Nauttikaa syksystä ja muistakaa helliä itseänne pimeinä iltoina. 

Kuullaan taas, kun tontut jo tekevät tarkistusretkiään.

Loppukesän juhla

Loppukesästä kesäiset yukatat yleistyvät katukuvassa. Niihin pukeudutaan varsinkin päivinä jolloin on matsurit eli japanilaiset festivaalit. Miesten yukatat ovat huomattavasti hillitympiä kuin nämä tyttöjen kukalliset yukatat.

Itseltäni ovat kaikki Tokion lähiseudun matsurit menneet ohi, toki niitä tänä vuonna oli joitain peruttukin tai myöhennetty. Mutta sattumalta tänä vuonna osui matka Kobeen juuri sopivaan koloon. Tosin se toi mukanaan parhaan istuinpaikan metsästystä eli 3 tuntia tapahtuman alkua tapahtumapaikalle saapumisen. Emme tosin siinä vaiheessa olleet yksin ja parhaat paikat olivat jo menneet.

Käsitys täydestä sai jälleen uudet mittakaavat, tässähän siis ei vielä ole täyttä.

Tarjoilu kuitenkin pelasi ja ruoka- ja juomakojuja oli riittävästi...kun vaan olisi jaksanut tunkea pois ja vielä takaisinkin. Mutta pakko se on myöntää, että odotus kannatti.

Luonnollisesti kuvat eivät tee oikeutta näille mahdottoman hienoille ilotulituksille. Enkä oikeastaan koko ajan yrittänyt edes ottaa onnistuneita kuvia, vaan halusin nauttia. Oli se niin hienoa katseltavaa.

Ja vaikka paikka oli aivan tupaten täynnä oli ilotulituksen jälkeen paikka tyhjä roskista ja niin siisti, että aivan kuin ei siellä niitä tuhansia ihmisiä olisi ollutkaan. Se on yksi hieno puoli tässä maassa.