Viisi senttiä

Eilisen päivän lunta satoi taivaan täydeltä ja niin tiheään, ettei kovin kauas näkynyt ikkunasta katsoessa. Tänään heräsin kolaus ääniin. Maassa oli se luvattu viisi senttiä lunta!

Pyrin saamaan itseni siihen kuntoon, että pääsisin sitä valkoista ihanuutta ihastelemaan muualtakin kuin parvekkeelta. Vielä ei uskalla kauemmas mennä.

Viime talvelta muistan näyn, jossa jalkakäytäviä putsasi vanha mies harjalla ja rikkalapiolla...siis putsasi sitä lumesta. Herttaista. Nyt kuulin, miten lapset innoissaan huutavat ulkona, että on satanut lunta! Sekin on herttaista. Miten mahtaa olla liikenne, viime vuonna oli kaikki ihan ymmällään eikä oikein mikään toiminut.

Onneksi kotoa löytyy kokista ja kaakaota, sekä puikot ja lankaa :) On siis energian vallatessa pientä tekemistä :) Kyllä se taas tästä.

PS. Hei tietääkö kukaan hyvää antiikkiliiketta Helsingissä? Eräs paikallinen tuttavuus on lähdössä käymään ja olisi kiinnostunut käymään.

Julkkispongaus

Eilen läheisellä asemalla näin hänet

Hän on Ichiro Suzuki. Japanin kuuluisimpia - ellei jopa kuuluisin - baseball pelaaja. Niittänyt mainetta ilmeisesti ihan Jenkkilässäkin.

Vajaa vuosi sitten minulle naurettiin, hymähdeltiin kun en tiennyt tätä tyyppiä ja nyt olen hänet jo nähnyt livenäkin. Valitettavasti kameraa ei ollut mukana, niin ei saanut nappastua kuvaa. Mutta siihen hän oli tullut aseman eteen treenaamaan vähän lyöntejä :)

Hämyisää

Ei tullut tarpeeksi kylmä, jäi uupumaan viidestä sentistä. 

Ihmiset sateenvarjoineen matkalla kukin minnekin.

Ensin syödään.

Sitten löydetään hämyisyyttä. 

Hyvä musiikki, hyvä juoma, popcornit, hyvä mieli.

"Trouble maker" on nimensä veroinen, 

tavalliset popcornit muuttuvatkin "popcornit jäillä".

Pienet hämyisät yksityiskohdat, jaksaisipa vain nauttia ja tutkia niitä kauemmin.

Toteamus: "Paljon ruokaa, hinta halpa. Vähän juomaa, kova hinta."

Kotona vielä kuppi kuumaa kaakaota.

Hyvää Japanin perustamisen päivää!!

Kuten otsikosta voi nähdä, on jälleen täällä aika juhlaan. Itselle ja usealle muullekin se tarkoittaa ylimääräistä vapaata töistä. Paikassa, jossa muuten painetaan pitkää päivää ja työnantaja on velvollinen antamaan joko yhden vapaan viikossa tai vaihtoehtoisesti neljä kuukaudessa, on mielestäni ihan oikeutettua, että "pakollisia" vapaapäiviäkin on enemmän kuin Suomessa. Tänä vuonna esimerkiksi näitä "pakollisia" vapaita on 17. Ja parasta näissä päivissä on se, että useasti jos ne osuu viikonlopulle, ne siirretään joko perjantaille tai maanantaille. Ehkä tämä on myös syy siihen, että 17 tuntuu vieläki useammalta mitä se oikeasti on.

Palkallisia lomapäiviä on japanilaisella 10. Ne tosin voi lisääntyä palvelusvuosien kertyessä, mutta siltikään kaikki eivät niitä pidä. Kuten eräs tuttavamme sanoi, että aina kun lähtee lomalle pitää laittaa kaikille viestiä, että on lähdössä lomalle ja kun kukaan muukaan ei sitä tee, ei hänkään pysty pitämään kaikkia lomapäiviään. Siinä kohtaa piti itse palata aikaan, jolloin olin töissä Suomessa, ja miettiä miten se olikaan siellä. Ja ei, kyllä kukin piti huolen, että sai kaikki mahdolliset lomapäivät käyttää ja tietenkin vielä itselleen parhaimpaan aikaan. Eikä sitä kukaan pitänyt mitenkään omituisena. Toisaalta kun miettii, ei ehkä ole ihme, että Japanissa on virallisena käsitteenä "liikaan työntekoon kuoleminen". Lienee ainoa maa.

Tosin tämäkin kulttuuri on muuttumassa ja enemmän ja enemmän on tämäkin maa länsimaalaistumassa.

Silmät kiinni ja tuulta päin...Shibuya

Sunnuntaina päätin pitkästä aikaa lähteä vähän käymään Shibuyassa. Se on tunnettu Hachiko-koiran patsaasta, isosta vilkkaasta risteyksestä ja nuorisomuodista. Siellä tunteekin välillä itsensä vanhaksi ja aivan muodista ulkona olevaksi, kun kulkee siellä lukiolaisten keskellä.

Olipas tummaan pukeutunutta väkeä.

Shibuyassa yleensä riittää kun istuu kahvilassa, josta näkee ulos. Liikkuva kansa on niin värikästä, että välillä ihan hirvittää. Etenkin kesäisin, kun suurin osa paikallisista kulkee aurinkovarjon alla ja pelkää kaikin mahdollisin keinoin ruskettumista, Shibuyassa näkee nuoria, jotka ovat (ehkä jopa jo liioitellun) ruskeita. Lisäksi siellä on ehkä keskivertoa enemmän blondiksi värjättyjä hiuksia, valtavia tekoripsiä sekä kynsiä. Siellä mikään ei ole liikaa. Toisinaan tytöt ovat silti vielä ihan sieviä, toisinaan ne ovat jo niin yliampuvia, että huvittaa.

Yllä olevat kuvat ovat täältä.

Yleensä vältän viikonloppuina ja etenkin iltapäivisin visiittejä siellä, mutta nyt oli käynnillä myös määränpää. Pitkään oli jo tuntunut tarvetta täyttää "ite tehty"-tarvikeosastoa ja siihen hommaan melkoisen hyvä on Tokyo Hands niminen kauppa. Se on 7 kerroksinen kauppa. Ja joka kerroksessa on vielä a-, b- ja c-osiot, eli kuten ehkä kuvitella saattaa tavaraa löytää. Parasta siinä kaupassa on, että sieltä on mahdollisuus löytää vähän kaikkea. On niin naamiaisasua, valmiita paketteja vähän minkä tahansa tekemiseen, lankoja, puikkoja, kyniä, muistioita, puutavaraa, sisustusta, kuntoilutarvikkeita, kauneudenhoitotuotteita...Olen kyseisessä kaupassa joskus viettänyt yhden sateisen päivän ihan vaan tutustuen mitä missäkin kerroksessa on. Harvoin sieltä myös lähtee tyhjin käsin. Samainen kauppa löytyy muualtakin, mm. Shinjukun Takashiyama Time Square-kompleksista.

Tältä näyttää Shibuyan kuuluisa risteys lauantai-iltapäivänä. Välillä tuntuu, että täällä pääsee parhaiten tuollaisessakin tilanteessa kulkemaan kun ei edes yritä väistää ketään. Silmät kiinni ja tuulta päin...

Mielellä

Tässä on sairaslomalta palattu siis jo töihin ja siellä vaan sattuu ja tapahtuu. Lasten kehitystä ei voi kuin ihmetellä. Mutta tällä kertaa mielellä on kasvatuserot.

Eräänä sateisena päivänä erään pojan kotiin lähdön aikana tapahtui, jotain mitä itse en hyväsky, mutta...
Eli poika on fiksu 3-4 vuotias poika, jolla on oma tahto. Osittain elää myös omassa maailmassaan, mikä toisinaan pahasti hidastaa hänen toimintaansa. Kuulemma myöskään kotona ei kuuntele äitiä sen enempää kuin koulussa opettajia. Kuitenkin valtaisan herttanen ja hyvätahtoinen poika. No tuona sateisen päivän iltapäivänä hänen valmistautuminen kotiin vähän kesti, vaikka äitikin jo oli tullut paikalle. Ja siinä jutellessa, poika heilutti sateenvarjoa ja se kävi melko lähellä mun silmää, mutta ei kuitenkaan osunut. Äidin reaktio tähän oli läimäsy poskelle.

Tiesin, että kasvatuksellisia kulttuurieroja on myöskin, mutta pahalta se tuntui silti. Siispä nopeasti kerroin miten fiksu poika on ja miten hän osaa jo melkein lukea. Koska sateenvarjon ei tosiaan ollut tarkoitus osua kehenkään. Heidän lähdettyä kotiin, oli aiheesta pakko jutella paikallisten kollegojen kanssa. Ja ilmeisesti siis ruumiillinen kurittaminen on ainakin joissain japanilaisissa perheissä ihan hyväksyttyä. Samoin kuin (varsinkin poika-) lapsien äidin mätkiminen ja potkiminen. Näin kuulemma voidaan osoittaa myös rakkautta. Ja tarkoituksena on lapselle siten osoittaa, että missä raja menee. Miten mun silmissä siitä on rakkaus aika etäällä? Missä on ne halaukset, hymyt ja suukot näissä perheissä? Toivon niitäkin kuitenkin riittävän.

Kuulin, että myös Kiinassa on samalla lailla kurittaminen hyväksyttyä. Ja koulussani aiemmin työskennellyt henkilö oli mennyt Lähi-Itään, kansainväliseen kouluun töihin ja siellä oli joku opettaja lapsen käyttäytyessä huonosti, ottanut raipan kaapista. Tarina ei mennyt loppuun asti, että käytettiinkö sitä todella myös lasten kurittamiseen.

Mieleen tulee myös, että Suomessa ei hyväksytä lasten potkivan tai mätkivän vanhempia, mutta ei myöskään toisinpäin. Siitä huolimatta toisinaan on lapsilla käytöshäiriöitä. Millaisia käytöshäiriöitä mahtaa täällä olla? Kun pääosassa ihmiset ovat hirmu kohteliaita, myös lapset/nuoret.

Tällaista mielellä tällä kertaa. Ei ole edes kuvia laittaa.

Retki Kuppikujalle

Lauantaina tein toipumisretken Kappabashi Kitchen Town, joka suomalaisittain ääntyy Kuppikuja (tosin suoraksi käännökseksikään sitä ei voi sanoa). Ja kuten nimestä voisi päätellä, sijaitsee siellä paljon kuppeja. Ja jotta huusholleista ja ravintoloissa ei tarvitsisi aina syödä pelkistä kupista löytyy sieltä myös siis kaikki mahdollinen muu keittiöön ja ruoanlaittoon, niin ja aterioimiseen myöskin.

Se sijaitsee Uenon ja Asakusan välissä ja sieltä löytää niin kaiken mahdollisen mikä liittyy keittiöön. Jos koko kadun jaksaa kävellä päästä päähän, näkee paljon erilaisia vaihtoehtoja ja tekee löydöt soppeliin hintaan. Siellä on mm. ravintoloiden huonekaluja, uuneja, muovisia ruoka-annoksia sekä tietenkin niitä kuppeja ja kippoja.

Itse lähdimme sinne ihan mielenkiinnosta, kun ei koskaan oltu oltu. Vaikka todettiin, että ihan siitä kulmilta kylläkin on kävelty. Ja kuka sitä nyt tuollaiselta kadulta pääsisi tyhjin käsin kotiin. Niinpä meilleki päätyi kuppeja ja kippoja sekä myös tämä:

Ei, se ei ole löylykiulu, vaikka siltä vähän näyttääkin. Se on hangiri, sushiriisin tekoa varten. Noin 30 min ennen riisin laittoa kostutetaan kuumalla vedellä ja laitetaan ihan tippa etikkaa pohjalle. Ja näin se on käyttövalmis. Eli ei kun vääntämään susheja :)