2011-01-18

"I can't speak English."

Toisinaan kun esimerkiksi on eksyksissä, tulee mieleen neuvon kysyminen. Itselleni on tullut täällä useinkin se mieleen ja monesti ennen kuin ehdin suutani avaamaan on tämä toinen henkilö joko lähtenyt toiseen suuntaan, nopeuttanut askeleitaan tai vain kertoo, ettei osaa englantia. Joskus näin on käynyt jopa näyttäessäni karttaa ja koitan kysyä missä kohtaa siinä kartalla olen menossa.

Toisinaan tuo vastaus todella on ottanut päähän, koska neuvot olisivat olleet kullan arvoisia. Joskus taas mietin, että miten sitten tämä on oppinut tuon lauseen sanomaan. Kuitenkin useimmiten mietin, että turhaan nämä pelkäävät virheiden tekemistä minun edessäni. Äidinkieleni ei ole englanti, eikä varmastikaan oma japanin kielen taitoni ole juurikaan paremmalla tasolla. 

Surullista, mutta totta on, että usein syy japanilaisten englannin kielellä puhumattomuuteen on kova virheiden tekemisen pelko. Siinähän voi menettää kasvonsa tai joku voi alkaa nauramaan. Tilannetta kuulemma helpottaa, jos heti itse kertoisi, ettei ole natiivi englannin kielen puhuja. Se saattaisi vähentää jännitystä. Tai sitten kun yrittää itse selviytyä huonolla japanillaan, niin lähes varmasti keskustelu kääntyy englanniksi. Onko syynä sitten se, etteivät he jaksa odottaa vai sitten se, että siinä kohtaa on jo itse menettänyt kasvonsa heidän silmissään, ken tietää.

Sitten on olemassa niitä, jotka eivät puhu mitään, mutta osoittavat kartasta missä mennään tai jos kysyt tietä johonkin tiettyyn paikkaan, he nappaavat hihastasi kiinni ja saattavat henkilökohtaisesti. Yksi ryhmä, johon täällä törmää, on se, joka ei välitä ymmärtääkö toinen vai ei. Ja mitä enemmän itse näyttää kysymysmerkiltä, sitä enemmän pitää selittää. Ennen kuin kieltä alkoi ymmärtämään yhtään, näytti se lähinnä koomiselta, kun toinen huitoo käsillään ja samaan aikaan selittää niin paljon, että varmasti kieltä ymmärtäessä tulee selväksi tyhmemmällekin. 

Monesti, onneksemme, aseman henkilökunta osaa puhua jonkun verran englantia. Eli asemalta voi aina kysyä neuvoa. Lisäksi täällä on katujen varrella pieniä poliisikoppeja, kobaneja, joista voi aina käydä kysymässä. Ja tietenkin joidenkin (etenkin turistien ja länsimaalaisten suosimien) alueiden eri palveluammateissa olevat osaavat englantia. 

Tosin sitten on niitä ravintoloita, jollaiseen itse poikkesin ensimmäisellä viikolla muuttoni jälkeen, mies oli töissä ja ajattelin, että nyt lähden yksin ulos syömään lounasta. Valitsin japanilaistyyppisen ravintolan, joka sattuu olemaan melko lähellä kotia. Menin sisään, istuin alas, katsoin ruokalistaa ja varmasti valahdin valkeaksi. Monissa ravintoloissa on kuvalliset ruokalistat tai ainakin muutama sana englantia, mutta tuossa paikassa ruokalistat olivat kirjoitettu japaniksi, käsin. Tarjoilija tuli apuun, muttei osannutkaan englantia. Eli ei auttanut kuin sulkea silmät ja arpoa sormella osoittaen mitä syödä. Lopputuloksena oli kylmä nuudelikeitto. Hmph. Silloin päätin, että koulun penkki kutsuu. Kieltä on opittava.

3 kommenttia:

masutoaitemu kirjoitti...

Heissan, poikkesin heti vastavierailulla ja tunnustan heti alkuun, että olen kateudesta vihreä - sä asut Japanissa! Varmasti jännittävää ja opettavaista, ja kokemus jää mieliin. Tulen ihan varmasti jatkossakin lukemaan elämästänne.

Tuo japanilaisten haluttomuus/ujous puhua englantia tuntuu tutulta omienkin kokemusteni perusteella. Ja kyse on varmasti sitä mitä arvelitkin, eli he kuvittelevat että kieltä pitää osata täydellisesti ennen kuin sitä voi puhua. Elekielellä ja ja uhkarohkeudella (etenkin ravintoloissa) ollaan pärjätty. Tosin meinasin yrittää opetella jotain fraaseja ja ainakin lukusanat ennen seuraavaa reissua, jospa se auttaisi eteenpäin? Ja ehdottomasti pitää ottaa mukaan ravintolasanasto, niin osaa osoittaa haluaako kalaa vai kanaa.

Uusi Aamu kirjoitti...

Masutoaitemu,
Jännittävää todellakin! Opettavaistakin, silmiä ja mieltä avaavaa, mutta välillä hermoja raastavaakin ;)

Sen verran kannattaakin ottaa selvää, että on aavistus syökö kanaa vai kalaa ja joitain fraasejakin voi opiskella. Mutta varoituksen sana, että jos liikaa alkaa puhumaan paikallista kieltä niin myös vastaukset ovat nopeampia ja pidempiä.. Elekieli ja uhkarohkeus ehkä ovatkin ne parhaimmat keinot ;)

Kiva kun piipahdit blogiini, toivottavasti piipahdat toistekin ja jätät kommenttia.

Elegia kirjoitti...

Minulle kävi useita kertoja hyvin, kun olin hukassa karttani kanssa. Eräs herra, joka ei englantia puhunut, olisi saattanut minut asemalle, mutten kehdannut pyytää häntä lähtemään sinne. Sen sijaan hän paikallisti minut kartalta ja huitoi oikeaan suuntaan. Aivan ihana!