2011-02-01

"Mä lähden silittämään paitoja..."

Näin vastasi pari vuotta sitten kaikille kummastelijoille, jotka pohtivat että "Kun sun mies on kaiket päivät töissä ni mitä sä siellä teet??". Ja varsinkin niille tuntemattomille, kavereiden kavereille, joille mun mielestä ei ehkä tarvinnut myöntääkään, ettei mulla oikeasti ollut aavistustakaan mitä mun elämä tulee muuton jälkeen olemaan. Vähän vähemmän huumoria sisältävää vastausta "Opiskelen kieltä ja kulttuuria", käytin sitten vähän totisemmissa tilanteissa. Ja itseasiassa lopulta aika usein, koska eräs tuntematon herrasmies, ystäväni kaverin kaveri ei voinut sietää ajatusta, että lähdin niin kevytkenkäisesti liikkeelle, etten oikeasti tiennyt miten päiväni vietän. Ja että olisin lähtenyt vain silittämään paitoja ja jättänyt Suomen sen vuoksi taakseni...


Mutta tosiasiassa pyykkiä on tullut pestyä, ihan kuten Suomessakin, ja paitoja on tullut silitettyä. Olen huomannut, että toisinaan se on hyvinkin mukavaa puuhaa, rypyt suoristuu kuin itsestään kun silityrautaa edes näyttää. Mutta toisinaan rypyt ovat syntyneet ollakseen, eikä auta höyry eikä uudelleen kosteutus. Silloin miettii, eikö olisi taas kannattanut silittää ne paidat heti kun ne sieltä koneesta nosti. Koska fakta on, että silloin ne siliää parhaiten. Etenkin kun pesukoneemme kuivaa paidat lähes kuivaksi linkouksellaan.



Erikoisen tehokkaan linkouksen lisäksi mielestäni erikoista on se, että pyykkikoneella ei saa säädettyä veden lämpötilaa. Tästä johtuen pesemme kaikki pyykit kylmässä vedessä. Etenkin näin talvella se kylmävesiputkissa kulkeva vesi on oikeasti kylmää. Tästä seuraa se ongelma, että kun paita oikeasti on likainen, ei se puhdistu. Aluksi mietin, että onpa ekologista kun ei kuluteta sähköä siihen veden lämmittämiseen. Mutta kyllä se vaan harmittaa kun pesee paidan ja, kun on pistämässä sitä ylleen, huomaa ettei se ole puhdas laisinkaan. Toinen ongelma syntyy, jos erehtyy ostamaan pulverimaista pyykinpesuainetta. Eihän se liukene kylmässä vedessä lainkaan ja näin saat pesuaineet uusiokäyttöön rapsuttaen ne märistä tai jo kuivuneista vaatteista.

Tähän jonkinlaiseksi vastaukseksi on sitten kehitetty jos jonkinlaista pyykinpuhdistusainetta, ekologisuudesta en sitten enää osaa sanoa mitään. Löytyy myös pesuaine kylmällä vedellä pestäville vaatteille eli 30 asteen vaatteille, lisäksi niitä tahranpuhdistusaineita on omansa kauluspaitojen hihansuille ja kaulusosalle sekä myös ruokatahroille. Olen niitä joitain koittanut enkä varsinaista eroa tuotteiden välillä ole huomannut.


Yrityksen ja erehdyksen jälkeen olen oppinut pesemään pyykit puhtaiksi. Ainakin useimmiten. Oikeastaan sitä lämmintä vettä kaipaa enää vain pestessä petivaatteita ja pyyhkeitä.


PS. Nyt jos tapaisin saman alussa maintsemani tuntemattoman Herran uudelleen kertoisin hänelle, että alunperin hänen kysymyksenasettelunsa vuoksi jouduin vastaamaan jotain tekemistä. Mutta oikeastihan, jos tietää haluavasi elää tietyn ihmisen kanssa, pitää sen vuoksi tehdä päätöksiä ja ehkä joidenkin mielestä silloin uhraa jotain. Itse tiesin, että en lähde tänne rakentamaan vain ja ainoastaan omaa elämää vaan elämää yhdessä mieheni kanssa. Eikä päätös jättää Suomi ja ystävät taakse tunnu uhraukselta. Rikkautta on huomata, että perhe ja ystävät siellä säilyvät ja omasta itsestä on kiinni miten yhteys säilyy. Ja niinhän se on arjessa aina.

Eli hyvä tuntematon Herra vastaukseni kuuluu: "Lähdin tänne elämään mieheni rinnalla. Nauttimaan siitä, että saan elää arkea hänen kanssaan. Tutustumaan uuteen maahan ja kulttuuriin, kieleen yhdessä hänen kanssaan. Lähdin hänen kanssaan, mutta tämän myötä on minusta tullut vahvempi, rohkeampi ja itsenäisempi, mitä minusta olisi koskaan tullut jos olisin jäänyt Suomeen."

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä lähdin SUomesta "lopullisesti ja pysyvästi" vuonna -97.
Tällä en tarkoita etteikö olisi mahdollista että joskus vielä asun Suomessa vaan lähinnä sitä että sitä ennen olin lähtenyt vain käymään.

Oli niitäkin jotka suhtautuivat kuten tuo kertomasti mies.
Alkuun minusta tuntui että pitäisi jotenkin selitellä. Onneksi se meni ohitse. Suurin osa ja etenkin ne joiden mielipiteitä arvostan eivät ihmetelleet yhtään.

Minä myös tiesin haluavani elää tietyn ihmisen kanssa ja haluan edelleen. Jotkut ovat ilmoittaneet minun "uhranneen itseni" tai "urani" ja sellaista. Se on kumma miten hyvin kaikki sellaiset tietävät jotka eivät oikeasti tiedä mitään asiasta.

Uskoakseni minustakin on tullut "vahvempi, rohkeampi ja itsenäisempi, mitä minusta olisi koskaan tullut jos olisin jäänyt Suomeen."

Uusi Aamu kirjoitti...

Itselleni ei oikeastaan tullut mieleenkään, että pitäisi jotenkin selitellä. Kunnes huomasin olevani selittelemässä jollekin tuntemattomalle. Eniten hämmentää tämä tämän hetkinen hämmennys. Miten sen miehen muistelu yhä saa mut hämilleen ja hieman ärsyntyyneksi. Miksei hän voinut vaan iloita henkilön, joka on tehnyt päätöksen tehdä jotain erilaista, puolesta. Onneksi mullakin ne joiden mielipiteillä on väliä eivät olleet sen miehen kanssa samoilla linjoilla.