Näytetään tekstit, joissa on tunniste Onnen jyvät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Onnen jyvät. Näytä kaikki tekstit

2013-08-09

Kesän makuja





Se oli jo alkukesää kun kävelin torilla ja näin raparpereja. Raparperit toivat mieleen isoäidin kesäjuoman. Raparperi-mansikka-mehun. Voi, kun sitä saisi nytkin! kävi mielessäni ja mieleeni se jäi kummittelemaankin. Kunnes jälleen eräänä päivänä torimyyjäni kojussa pakkasin korin vihanneksia ja hedelmiä täyteen. Sillä kerralla kotii pyöräillessäni repusta tönötti pitkät raparperin varret.

Joku taisi mennä vikaan kun mehusta ei suinkaan tullut vaaleanpunaista kuten omissa kuvitelmissani oli kuvitellut. Mutta kun sekaan pilkkoi mansikkaa ja laittoi pari mintun lehteä oli maku mitä kesäisin ja mieli mitä kevein. Aurinkokin paistoi ja olin varmasti kulmakunnan onnellisin tyttö nurmikolla istuskellessani.

Maku oli sen verran kohdillaan, että varastoon ei jäänyt yhtään. Maistui muuten myös kuplivan veden kanssa. Ja taisi sitä kerran sekoittua rosenkin joukkoon.

2013-06-26

Elämän hienous

Silloin, kun tuntuu todella onnettomalta, ei mistään tule mitään. Ja vaikka kuinka yrittäisi pitää negatiiviset ajatukset poissa ja kääntää lauseita positiivisiksi siten, ettei asiaa vääristäisi, ei se ole helppoa olla lisäämättä loppukaneettia, jossa kumoaa kaiken.


Mutta sitten tulee päivä, jolloin huomaat, että jopas jotain olihan se hienoa olla ehkä hieman omapäinen ja rohkeakin. Onnellisuusprosentti on noussut pilviin. Olkapäiltä on poistunut paino ja rinnasta puristava tunne, on aikaa ja kykyä vain maata aamulla sängyssä ja kummastella miten ihmeellistä kaikki onkaan.


Se todella on hyvä joskus luottaa siihen omaan vaistoon, koskaan ei muuten ole liian myöhäistä, ja suojata itseään hieman. Koska ei sitä myöhemmin kukaan tule palkitsemaankaan, että olet jaksanut ja pystynyt olemaan pitkään vähemmän onnellinen kuin olisi mahdollista olla. Mutta itse pystyt palkitsemaan itseäsi sillä keveydellä, joka onnellisuutesi sinulle tarjoaa. Ja joskus se voi olla vain mahdollisuus maata nurmella aurinkoisena päivänä ja ihmetellä pilviä, miten ne tänään ovatkin tuollainen hento peitto.


Ja vähän katsetta kukkiin päin kääntäessään siristyvät silmät, koska aurinko sieltä puskien takaa pilkottaa ja lämmittää. Siitä sitä voi ihan nousta, jos siis jaksaa, ja hipsiä nuuskimaan kukkia ja jatkaa kävelyä seuraavan puskan luo ja toistaa ihailu.


Ja jos ei jaksa nousta, voi aina laittaa aurinkolasit silmille ja erästä eritavoin julkisuudessa ollutta henkilöä lainaten todeta, että: "Elämä on ihmisen parasta aikaa!"


2013-02-14

Ystävä

Olet minulle tärkeä.



Japanissa on tapana, että ystävänpäivänä naiset antavat miehille suklaata ja saavat sitten White Day:nä saa triplamäärän suklaata takaisin. Itse poikkesin siis eilen töistä palatessani suklaapuotiin. Katsotaan miten käy sitten kuukauden kuluttua.

Ystävänpäivä näkyi myös töissä eilen. Miehet tulivat ja ostivat juustoja ja kaikenlaisia herkkuja ja kyselivät reseptejä, oli joillain ihan jo ruusupuskakin mukanaan. Voi niitä onnekkaita tyttöjä :) Onnekseni tänään on vapaapäivä, kuulemma tänään kaikki lähtee paniikkiostoksille ja mikä sen parempi kohde sille kuin kauppa täynnä erilaisia herkkuja.

Hyvää ja herkullista ystävänpäivää kaikille!


2013-01-18

Englantilainen talven ihmemaa

Mielessä oli tänään aamulla jotain aivan muuta kirjoitettavaksi, mutta kun vielä asutaan täällä väliaikaisasunnossa ja torstaisin tulee siivooja, jonka jaloista haluan aina lähteä pois pyörimästä niin tänään ajattelin ikuisen kaupungilla luuhaamisen sijaan lähteä seuraamaan erästä polkua, joka aina näyttää todella mutaiselta.


Viime päivinä olemme kuitenkin saaneet nauttia pikkupakkasesta ja niinpä oli polkukin saanut osansa siitä ja jäätynyt kuivaksi. Ja kyllä kannatti se pieni polun pätkä käydä kävelemässä. Miten kaunista luontoa voi olla näin lähellä kaupungin keskustaa. 


Ja miten kaunis onkaan talvinen luonto. Eihän nämä puut mitään tykkilumisia puita päihitä, mutta päihittää nämä ne normaalit lehdettömät, harmaat.


Ja kun taivas vielä on taustalla täydellisen sinisen, ilman pilven hattaraa niin eihän sitä voi kuin vain nauttia ja hymyillä yksikseen. Todeta, ettei elämä ole hullumpaa tälläkään saarella.


Tämän polun seuraaminen tuotti niin paljon hyvää mieltä, että lähden tulevaisuudessakin uusia polkuja seuraamaan. Tiedä mitä ne vielä tuovat vastaan. Hyvillä mielin olen myös siitä, että on vuodenaikoja. Niin paljon kuin näitä huurteisia puita jaksankin ihailla ja kuvata ja ihmetellä niin onhan se hienoa huomata myöskin se kun aurinko lämmittää koko ajan lämpimämmin ja lämpimämmin, silmut alkavat aueta ja vihreys lisääntyy.


Voi kun kaikilla olisi mahdollisuus ja olisipa kaikilla aikaa nähdä luonnon muuttuva, sen hetkinen kauneus. 



2013-01-03

Ihmeitä tapahtuu

Ja täälläkin päivä alkaa joskus näin.


Kyllä siinä oli ihmettä kerrakseen kun 1.1.2013 avasi verhot ja kun oli aivan varma, että vettähän sitä tulee taivaan täydeltä...kun sitä kuulemma tulee Suomessakin. Ja verhot pitikin sen jälkeen avata ihan apposen auki ja ihmetellä sinistä taivasta ja auringon nousua.


Pitäähän sitä tuollainen valoilmiö päästää leikkimään seinille ja lämmittämään niin huonetta kuin sydäntäkin. 

Aurinkoista vuoden alkua kaikille! Annetaan sen sisäisen auringon edes päästä valloille.


PS. Jotta kukaan ei unohtaisi totuutta niin kyllähän täällä sataa...eilenkin, koko päivän.



2012-07-18

Japanin ylpeys - Mt. Fuji

Lauantaiaamuna kello soi ennen viittä ja kuudelta nousimme autoon ja matka alkoi Kawakuchigon suuntaan ja mikäs siellä sen enempää houkuttaisi kuin Japanin ylpeys Mt. Fuji. Löydettyämme tiemme oikealle parkkipaikalle, nousimme linja-autoon ja matka jatkui vuoren viidennelle asemalle. 


Ja miten ilma muuttuikaan noustuamme 2000m meren pinnan yläpuolelle. Hiostava, hieman jopa lamaannuttava ilma oli pyyhkiytynyt tuulen ja pilvien tieltä. 


Ja siellä se määränpääkin oli. Ihan pilvessä.


Fujille kiipeämiskausi kestää heinä-elokuun ajan. Eipä siis tarvinnut olla huolissaan, että joutuisi olemaan vuorella yksin. Fujille kiipeämiskausi kestää vain kaksi kuukautta, heinäkuun alusta elokuun loppuun. Sinä aikana on matkan varrella olevat majat auki ja niistä saa ostettua, vuoristohintaan tietenkin, mm.vettä, syötävää... Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö sinne kiivettäisi muutenkin. Ja jotkut suosittelevatkin kiipeämään juuri kauden ulkopuolella, koska silloin on vähemmän ihmisiä, mutta olosuhteet eivät kuitenkaan radikaalisti muutu.



 Fuji on 3776m korkea eli vuoristotaudin oireet ovat mahdollisia. Niinpä vuorelle tulee lähteä nöyränä, ymmärtää, että oma terveys on huiputusta tärkeämpää ja tehdä kaikkensa oireita välttääkseen. Itse olimme varustautuneet hyvillä eväillä, kotitekoiset täytetyt sämpylät ja onigirit, suklaata, pähkinöitä ja n.3 litraa vettä. Ja jokaisella asemalla haukkasimme jotain ja nousun välillä muutenkin hörppäsimme vettä.

En varsinaisesti tiennyt mitä odottaa, mutta nousu olikin yllättävän monipuolista. Pääsi jopa menemään vähän nelivedolla, varsinkin kun vähän jalka painaa on hyvä ottaa kädet avuksi.



Mutta se kaikki kannatti. 5,5 tunnin kuluttua olimme huipulla. Siellä minne koko kolmen vuoden ajan olen toivonut pääseväni, mutten todella uskaltanut uskoa, että se todella olisi mahdollista. Nousu oli hieno. Yleensä Fujille kiivetään siten, että nähdään auringonnousu. Me kuitenkin säästimme aikaa sekä itseämme, jätimme yökiipeämisen ja yöpymisen majoissa väliin ja kiipesimme päiväseltään. Silloin auringonnousun aikaan varmastikin on enemmän ihmisiä huipullakin.


Kraateri oli vaikuttava, ei tosin tässä kuvassa saa oikeutta. Sen olisi pystynyt kävelemän ympäri noin tunnissa, mutta säästimme sen "seuraavaan kertaan".


Lähdimme alaspäin erireittiä. Pehmeämpää, periksiantavaa polkua pitkin. Tiedä kumpi olisi ollut loppu peleissä helpompi jaloille, mutta ei ainakaan ollut vastaan tulevaa ruuhkaa.


Ja hyvältä tuntui kun näki vihreää. On ne värit vaan hienoja, samoin pilvet, vuoret, koko elämä.

Alastulo kesti 3,5 tuntia eli yhteensä vuoren valloittaminen kesti 9,5 tuntia. Aika keskiarvoiseen tahtiin siis päästiin etenemään ja olo oli varsin mahtava päästessä tasamaalle ja vielä hienommaksi olotila muuttui laskiessa jalat lämpimään onseniin. 

2012-02-29

Monen vuoden jälkeen

Monen vuoden jälkeen vietetään täällä Japanissakin kylmintä vuotta. Onhan täällä tänä vuonna melkoisen vilpsakkaa ollut ja monena yönä on ollut pakkasella ja useampana päivänä, ainakin ennusteen mukaan, ollaan oltu siinä +5 asteen tietämillä. Mutta sehän on tietänyt sitä, että luntaki on riittänyt. Aamulla, kun astui ovesta ulos, ei kovin pitkälle nähnyt. Ja se mitä näki oli peittynyt kauniiseen lumipeitteeseen.



Ja mikä onni olikaan, kun koko päivän lunta tuprusi lisää. Se siis tarkoitti, että lunta riitti iltaan asti ja niinpä paikoitellen oli jopa viisi senttiä lunta. Melkein olisi tehnyt mieli huutaa hiphiphurraa tälle lumelle. Tänä vuonnahan en pystynyt itse menemään sinne missä lunta olisi riittänyt ja riittää, onneksi lumi siis tuli luokseni.



 Ja tämän ilon ja onnen kunniaksi väsäsin ensin tähän meidän kerrokseen pienen lumilyhdyn ja siitä se ajatus sitten lähti....


Ja kohta sellainen oli katutasossakin luomassa oikeaa talvitunnelmaa kaikille talomme asukkaille sekä ohikulkijoille. Tämän kuvan myötä toivottelen sitä onnen tunnetta ja jokaiselle siihen omaan hetkeen juuri oikeaa tunnelmaa :) Nauttikaahan elämästä ja olemisesta!



2012-02-06

Soveltaen

Kutsuimme ystäviä brunssille lauantaiksi, joka muuttuikin sitten lounaaksi, mutta hällä väliä. Vatsat olivat täynnä iltaan asti joka tapauksessa. Tarjolla oli hampurilaisia, itsetehtyinä sämpylöistä ja pihveistä lähtien. Nämä olivatkin sen verran tuttu juttu, että toteutuskin oli helppo nakki.


Päänvaivaa sen sijaan tuotti muffinssit, joita olin päättänyt tehdä. Tiedättehän, Voisilmäpeliä-blogissa on jos jonkinmoista muffinsin ohjetta, enkä ole lähimainkaan kokeillut niitä vielä kaikkia, vaikka yritys on ollut kova. Piti olla niin selvät sävelet. Tällä kertaa olin ajatellut tehdä viikon "kirpeiden pakkasaamujen" mukaisesti sitruuna-unikonsiemen-muffinseja. Niinpä siis astelin perjantai-iltana kauppaan aineksia ostamaan. Olin mielestäni ajoissa, koska kokkaukset suorittaisin lauantaiaamuna. Ja arvatkaa, olin vain kuukauden myöhässä. Unikonsiemeniä ei siis saa kuin vain uuden vuoden aikoihin!? Eikö ne olekaan aina ostettavissa? Tällä kertaa siis sovellettin ja tehtiin sitruuna-unikonsiemen-muffinseja  ilman unikonsiemeniä.



 

Ja kun viime viikolla aamulla näytti ikkuna tältä verhot avatessa niin ensi yöksi on luvattu yhtä paljon plus asteita kuin viime viikolla oli koko päivän korkein lämpötila. Eli kevät sieltä keikkuen tulevi :)


Hyvää viikon aloittavaa päivää kaikille!

Japanilainen Rougenheur

Tajusin juuri ennen Suomen lomalle lähtöä, että en omista mustia saapikkaita. Ja tiesin myös, että Suomessa sellaiset tarvittaisiin. Hetkellisen pohdinnan jälkeen en uskaltanut jättää asiaa ihan täysin roikkumaan ja luottaa siihen, että Suomesta löytyisi mieluisat oikealla koolla. Siispä kenkäkaupoille.


Enpä taas muistanutkaan miten vaikeaa kenkien ostaminen voikaan olla. Halusin siis mustat, ei "rokki"-tyyliset, nahkaiset saapikkaat. Ja olihan niitä saapikkaita ja mustiakin vielä, mutta ei nahkaisia, melko "rokki"-tyylisiä. Niin tai siis olihan niitä minunkin kriteerini täyttäviä, mutta kun a) ei mahtuneet jalkaan, b) jalkamahtui sisään, mutta vetoketjua ei saanut vedettyä kiinni. Hetken aikaa myin jo maani, kunnes silmääni osuivat nämä yksilöt.


Made in Japan. Ei ole siis huono merkki ollenkaan. Noin sekunnin mietin jaksanko yrittää kiskoa niitä jalkaani ja onneksi jaksoin. Ne olivat kuin tehty minulle. Saapikkaiden varsi on varsin jämäkkä pohkea vasten, ja tämä ihan vain sen ansioista, että se ei ole ihan kokonaan nahkaa. Varren etuosa on siis nahkaa ja takaosa sitten jotain joustavaa ihmisen tekemää materiaalia.


Koskaan aiemmin ei jalkani ole voineet näin hyvin saapikkaissa. Olen ihastunut ja uskoni hyviin kenkiin on palannut. Kiitos Japanin Rougenheur.

Mukavia, vähäliukkaita kävelyjä kaikille! :)


Yhä tänäkin päivänä kun katson tuota "rougenheur"merkkiä kenkälaatikossani en voi kuin ihmetellä, mistä ihmeestä joku paikallinen on voinut saada päähänsä noin saksalaiselta kuulostavan nimen..?

2012-01-13

Jotakin ihmeellistä on aivan nurkan takana

Helsinki. Viimeinen aamu ennen paluuta. Lumi. Lapsenomainen riemu ;)






Onko teistä kukaan muuten innostunut koskaan Maija Poppasesta? 
Mielestäni oli kovin lohduttavaa lukea seuraava pätkä:

"’Onko tänään uusi vuosi?’ Michael kysyi.
’On’, vastasi Maija Poppanen tyynesti.
Michael katsoi häneen vakavasti. Hän ajatteli aikaväliä.
’Eletäänkö mekin?’ hän ei voinut olla kysymättä.
’Mitä sinä puhut?’ Maija Poppanen niiskautti.
’Onnellisina elämämme loppuun asti?’ Michael halusi tietää.
’Kenties’, sanoi Maija Poppanen tyynesti. ’Se riippuu yhdestä asiasta.’
’Sano mistä.’
’Teistä itsestänne’, Maija Poppanen vastasi hiljaa."

Niin, onni ei lähde vierustoverista, kollegasta edes sydänystävästä. 
Onni lähtee itsestämme, sisältämme. 


2012-01-12

Kotona turva vanhemmista; maailmalla ystävistä.

Nähtyäni uuden sillan pimeällä, jostain syystä päiväsaikaan nähty ei riittänyt, 
oli aika jatkaa matkaa...


Annoimme VR:lle mahdollisuuden näyttää mihin se pystyy.


Matkaan varauduttiin japanilaiseen tyyliin "densha-biiruilla".


Ja pystyihän se VR vaikka mihin, mm. pysymään aikataulussa. 
Niinpä me tapasimme nämä herrat aseman ulkopuolella ja jatkoimme viettämään iltaa ystävien luokse.
Ystävät olivat "vanhoja" Tokio-tuttuja. 


Illan päätteeksi kömmimme siihen Helsingin keskustassa, ihan Stockmannin kulmilla sijaitsevaan hotelli Glohon. Hyvä hotelli, herkullinen aamiainen, isohko huone, sopivan pehmeä vuode. Vain kylpyhuone oli makuumme viileä. Mutta sitä korvaamaan olisi sieltä saanut lunastaa kotiin turvan tunnetta tuomaan söpöisen tikrun pojan.


Ja kyllä aika tänäkin iltana jälleen riensi. 
Huomattua tuli jälleen, että niin se elämä kuljettaa ja vie eteenpäin. 
Hienoja asioita sattuu ja tapahtuu, vaikka alkuun muutos harmittaisikin kyyneleihin asti.
Mutta vuodatetaanhan niitä kyyneliä niiden hyvien asioiden vuoksi toisinaan.
Niitä vain kutsutaan silloin "onnen kyyneleiksi".



2012-01-11

Toisen mitättömät asiat

Näinä iltoina oli sydän pakahtua onnesta. 
Maassa pieni lumipeite,
ilmassa pieni pakkanen,
vatsa täynnä herkkuja,
kasvot hymyä tulvillaan.
Näin Turussa.






Ja kyllä, Kylli-tädin tarinan pätkä on lähes suora lainaus eräästä keskustelusta, jonka kävin.
"Voi Kylli, miten säälinkään sinua", sanoi poikaystäväni Rauman seminaarin ajoilta kerran minulle.
Kysyin hämmästyneenä: "Miksi ihmeessä sinä minua säälit?"
"No, kun sinä olet iloinen niin mitättömistä asioista", hän vastasi.