Mielessä oli tänään aamulla jotain aivan muuta kirjoitettavaksi, mutta kun vielä asutaan täällä väliaikaisasunnossa ja torstaisin tulee siivooja, jonka jaloista haluan aina lähteä pois pyörimästä niin tänään ajattelin ikuisen kaupungilla luuhaamisen sijaan lähteä seuraamaan erästä polkua, joka aina näyttää todella mutaiselta.
Viime päivinä olemme kuitenkin saaneet nauttia pikkupakkasesta ja niinpä oli polkukin saanut osansa siitä ja jäätynyt kuivaksi. Ja kyllä kannatti se pieni polun pätkä käydä kävelemässä. Miten kaunista luontoa voi olla näin lähellä kaupungin keskustaa.
Ja miten kaunis onkaan talvinen luonto. Eihän nämä puut mitään tykkilumisia puita päihitä, mutta päihittää nämä ne normaalit lehdettömät, harmaat.
Ja kun taivas vielä on taustalla täydellisen sinisen, ilman pilven hattaraa niin eihän sitä voi kuin vain nauttia ja hymyillä yksikseen. Todeta, ettei elämä ole hullumpaa tälläkään saarella.
Tämän polun seuraaminen tuotti niin paljon hyvää mieltä, että lähden tulevaisuudessakin uusia polkuja seuraamaan. Tiedä mitä ne vielä tuovat vastaan. Hyvillä mielin olen myös siitä, että on vuodenaikoja. Niin paljon kuin näitä huurteisia puita jaksankin ihailla ja kuvata ja ihmetellä niin onhan se hienoa huomata myöskin se kun aurinko lämmittää koko ajan lämpimämmin ja lämpimämmin, silmut alkavat aueta ja vihreys lisääntyy.
Voi kun kaikilla olisi mahdollisuus ja olisipa kaikilla aikaa nähdä luonnon muuttuva, sen hetkinen kauneus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti