2011-02-08

Retki Kuppikujalle

Lauantaina tein toipumisretken Kappabashi Kitchen Town, joka suomalaisittain ääntyy Kuppikuja (tosin suoraksi käännökseksikään sitä ei voi sanoa). Ja kuten nimestä voisi päätellä, sijaitsee siellä paljon kuppeja. Ja jotta huusholleista ja ravintoloissa ei tarvitsisi aina syödä pelkistä kupista löytyy sieltä myös siis kaikki mahdollinen muu keittiöön ja ruoanlaittoon, niin ja aterioimiseen myöskin.

Se sijaitsee Uenon ja Asakusan välissä ja sieltä löytää niin kaiken mahdollisen mikä liittyy keittiöön. Jos koko kadun jaksaa kävellä päästä päähän, näkee paljon erilaisia vaihtoehtoja ja tekee löydöt soppeliin hintaan. Siellä on mm. ravintoloiden huonekaluja, uuneja, muovisia ruoka-annoksia sekä tietenkin niitä kuppeja ja kippoja.


Itse lähdimme sinne ihan mielenkiinnosta, kun ei koskaan oltu oltu. Vaikka todettiin, että ihan siitä kulmilta kylläkin on kävelty. Ja kuka sitä nyt tuollaiselta kadulta pääsisi tyhjin käsin kotiin. Niinpä meilleki päätyi kuppeja ja kippoja sekä myös tämä:


Ei, se ei ole löylykiulu, vaikka siltä vähän näyttääkin. Se on hangiri, sushiriisin tekoa varten. Noin 30 min ennen riisin laittoa kostutetaan kuumalla vedellä ja laitetaan ihan tippa etikkaa pohjalle. Ja näin se on käyttövalmis. Eli ei kun vääntämään susheja :)

5 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

Voihan, näyttääpä teikäläisten keramiikkamarkki täkäläistä kauniimmalta!

Maija kirjoitti...

Mahtavan näkösiä noi parvekkeet (?)! Tulee hyvä mieli:)
Oon ite muuttamassa piakkoin Tokioon, ja oottelen jo innolla kaiken "kotitavaran" hankkimista!

Uusi Aamu kirjoitti...

Vilijonkka,
Musta vähän pahasti tuntuu, että sieltä teiltä se kuitenkin tulee.

Maija,
Hieno homma, että oot löytänyt jo kämpän, kurkkasin sunkin blogiin :) Ja kyllä täällä on aika paljon kansainvälisiä kauppoja joista ehkä saa myös niitä hiustenhoitotuotteita...

Vilijonkka kirjoitti...

Voi tullakin, mutta tänne ei jätetä kaunista myyntiin. Kaikki vientiin vaan ja kärjistetysti kiinalaisille tarjotaan huonoa ja rumaa. Muutaman kerran olen törmännyt toki kauniisiinkin kippoihin ja ne ovat poikkeuksetta olleet japanilaisia! Jokin siinä japanilaisessa tyylissä suomalaisia viehättää, tai minua ainakin.

Uusi Aamu kirjoitti...

Vilijonkka,
Ja japanilaisia viehättää suomalainen tyyli ja muotoilu. Se on mielenkiintoista.

Ai, sieltä lähetetään kaikki kauneimmat tuotokset muille maille. Höh, luulisi siitä nyt liikenevän oman maankin kansalaisille.