Taipuuko kieli, osaatko piirtää, ymmärrätkö kuva-arvoituksia?

Näitä asioita olen pohtinut viimeisen kahden vuoden aikana. Mutta kuten jo aiemmin mainitsin olin päättänyt ensimmäisen viikon jälkeen, että kieli on opittava. Ja näin siinä sitten kävi...

Koska kiire oli kova, en malttanut odottaa paria kuukautta. Kouluun oli  päästävä heti, eikä aikaa ollut hukattavaksi. Siispä ilmottauduin kouluun, joka oli hyvällä paikalla ja jossa tunnit oli neljästi viikossa. Alkuun osasin juuri tervehtiä こんにちは！（=Konnichiwa!), toivottaa hyvät huomenet おはようございます！（=Ohayoo gozaimasu!), kiittää ありがとう！（=Arigatou!) ja esitellä itseni. Ja näillä eväillä väitin opettajalle, että voin ottaa osaa jo alkaneelle alkeiskurssille. Ja lupasin opiskella ahkerasti ja oppia kaikki kurssilla jo tähän mennessä opiskellut asiat. Ja niin ryhdyin tuumasta toimeen.

Japanin kieli koostuu kolmesta eri merkistöstä; hiraganat, katakanat ja kanjit. Opiskelu alkaa hiraganojen opiskelulla. Ne ovat alunperin kiinalaisten merkkien äänteiden perusteella tehtyjä yksinkertaistettuja merkkejä. Alkuun nämä olivat käytössä vain virallisissa papereissa ja siis miehiä varten, naisethan eivät yhtä paljon opiskelleet. Hiraganoja on 46 erilaista. Nämä kun oli saatu opiskeltua aloitettiin alunperin naisia varten kehitetyn vielä yksinkertaisemman merkistön eli katakanojen opiskelu. Niiden yksinkertaisuudesta ja helppoudesta tosin voidaan olla montaa eri mieltä, mutta periaatteessa ne eivät ole sen vaikeampia kuin hirakanatkaan. Näitäkin on 46 kappaletta merkistössä. Nämä molemmat ovat tunnettuja myös tavuaakkosina eli yksi merkki vastaa jotain vokaalia (a, e, i, o, u) tai sitten konsonantin ja vokaalin yhdistelmää (ka, wa, ra, ya, ma, na, ha, ta, sa).

Näitä opiskelin Minna no Nihongon mukaan, joka on mielestäni varsin hyvä kirja. Etenkin, jos sitä lukee suoraan näillä merkeillä kirjoitettuna, eikä näillä meidän tutuilla "romanjeilla". Tosiasiahan on, että harvemmin tosielämässä niiden hirakanojen yläpuolella on näitä meidän kirjaimia ja kun alusta alkaen, aluksi hieman päätä seinään hakaten, opettelee lukemaan näillä paikallisilla merkeillä, nopeutuu myöhemmin moni asia...niin opiskelussa kuin arkielämässäkin.

Minna no Nihongon 1 ja 2 osan opiskelin melko tiiviissä ja intensiivisessä tahdissa ja niin syksyn koittaessa, Suomessa vietetyn rentouttavan loman jälkeen oli vastassa koulun vaihto. Vaihdoin omasta halustani hyvät suositukset saaneeseen, tiukka kuriseen, mutta nopeasti kuuluvia tuloksia aikaan saavaan kouluun. Ja näin alkoi todellinen opiskelijan arkeni. Koulua oli viidesti viikossa klo 9-12.30. Ja siihen päälle kotitehtävät. Varaa löysäilyyn ei juuri ollut, mutta toisaalta opiskelemaanhan sinne oli menty. Koulu käytti omaa materiaaliaan, joka oli tasoltaan hyvä. Ehkä tekstit olisi voineet olla hieman mielenkiintoisempia ;)

Rakkaus

Ja niin sitten alkoi samalla hikinen ja tuskainen tie kanjien maailmassa, joka jatkuu yhä. Olihan se liian hyvää ollakseen totta, että opiskelu olisi niin helppoa ja leppoisaa. Kanjit ovat Kiinasta Japaniin kulkeutuneita merkkejä.  Ne ovat syntyneet mielikuvista esimerkiksi vuori =山=やま=yama. Ja osa niistä on historiallisista merkeistä muokattuja. Kanjeja on yhteensä kymmeniä tuhansia, mutta japanilaisessa kouluissa opiskellaan koulutusministerin virallisesti hyväksymiä 1945 kanjia. Ja näiden avulla pitäisi pystyä lukemaan mm. sanomalehteä ilman vaikeuksia. Ja jottei kanjien opiskelu kävisi liian helpoksi on Japanissa, alkuperäiskielestä kiinasta poiketen, yhdelle kanjille monta eri lukutapaa. Lukutavat ovat jaettu kun- ja on-lukutapaan. On-lukutapa on alkuperäinen kiinalainen ja usein sitä käytetään kun kanjeja on yhdistetty. Kun-lukutapaa käytetään kun kanji on yksin ja/tai liitettynä hirakanoihin. Toki tietenkin poikkeuksia näissäkin säännöissä löytyy. Ja esimerkiksi kun-lukutapoja voi yhdellä kanjilla olla kuusi ja siihen päälle on-lukutavat...voin sanoa, että joskus on pää melko sekaisin.

Muutos, epätavallinen tilanne, outo, kummallinen, odottamaton

Ja voin vain todeta, että rakkaus/viha-suhteessa ollaan yhä kanjien kanssa. Ne helpot, jo opitut, ymmärretyksi tulleet, joiden käyttötapa on jo opittu, kuuluu siihen rakkaus-porukkaan. Koska kyllähän ne helpottavat ja nopeuttavat lukemista. Valitettavasti liian suuri porukka kuuluu vielä siihen viha-ryhmään, joita opiskellessa joko on jo vaivuttu epätoivoon tai vaihtoehtoisesti niin paljon niitä ei edes jaksettu yrittää opiskella. Onni on, että nykyään on tietokoneet ja laitteet, kirjeitä ja viestejä ei tarvitse kirjoittaa käsin...koska siihen ei käteni motoriikka ja hermoni riittäisi.

Mutta nyt puolitoista vuotta myöhemmin kieli taipuu, siten että pärjää arjessa, piirtämään olen oppinut välttävästi, kuva-arvoituksissa olen kehittynyt huomattavasti ja nyt pystyy jo "lukemaan"...etenkin jos riittää vähän sinne päin arvailut.