2011-04-05

Ghibli museo

Tämän loman aloitin vierailulla Ghibli museoon. Tosin vierailu tuli vähän yllättäin, koska liput olivat ystävillemme, jotka tietyistä syistä siirsivät Japanin matkansa seuraavaan kertaan ja lähtivät nauttimaan Thaimaan lämmöstä. Ja vaikuttaa elämä siellä melkoisen leppoisalta :)

Töistä lähtiessäni siis suuntasin nenäni Kichijojiin ja sieltä Inokashira puistoon, jonka toisella laidalla museo sijaitsee.



Ghibli museoon ei siis normaalisti mennä ihan niin vain yllättäin, extempore, vaan sinne pitää varata liput n. kuukautta aiemmin. Siis niin suosittu se paikka on, eikä lippuja ovelta myydä lainkaan.


Ja mikäs se sellainen Ghibli museo sitten on? Se on museo, joka kertoo mm. animen teosta. Ja erityisesti manga-artistin Miyazakin töistä ja hahmoista. Lisäksi siellä on mahdollisuus päästä katsomaan lyhyt elokuva, jota ei voi nähdä muualla kuin siellä. 

Paikkaa vartioi, katolla olevassa puutarhassa The Robot Solider


Kuvittelin ensimmäisellä kerralla museosta kuullessani, että se on aivan lasten paikka. Pakko kuitenkin sanoa, että jopa tällaiselle tavalliselle maantallaajalle, jolle sanat manga ja anime ovat melko vieraita tai ainakin valtaosa hahmoista ja tarinoista ovat, löytyi paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Toki jäi kokematta Kissabussi, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla ;)

Niin ja jos ei missään muualla aika vanhemmalla väellä kulu, niin ainakin kahvila Olkihattu (麦わらぼうし) oli viihtyisä.




Museon omat kotisivut löytyvät täältä.

2 kommenttia:

Suveliina kirjoitti...

Nyt taidan olla hieman kade =) Tuo museo kuullostaa juuri sellaisesta paikalta, jossa voisin itsekin käydä. Oli varmasti mahtava kokemus. Ihana kuva myös olkihattu kahvilasta. Mitä taidetta vaahdossa =) Mukavaa viikkoa!

Uusi Aamu kirjoitti...

Suveliina,
Oli se hieno kokemus kyllä, eikä harmita yhtään, että tuli hyödynnettyä ne liput.
Hyvää loppuviikkoa!