2013-09-19

Instagram Travel Thursday: Maailman parasta lunta Japanissa

Kun ihmiset ovat pohtimassa talvilomiaan ajattelin muistuttaa paikasta, jossa on maailman parasta lunta. Ja kun haluaa pöllyävää lunta, kannattaa suunnata nenänsä Japanin pohjoiselle saarelle Hokkaidolle. Ja siellä taas Nisekoon. Lentokentältä on bussikuljetus eli matkaa Sapporosta ei tarvitse tehdä itse vaan voi rentoutua ja torkkua. Ensimmäisellä reissullani Nisekossa sattui paluupäivälle niin kova lumimyrsky, että olin ihan tyytyväinen, ettei itse tarvinnut olla kuskina.

Olenkin kirjoittanut Nisekosta aiemmin täällä, siitä kirjoituksesta lyötyy myös omat ehdottomat ravintolasuosikit. Tulipas taas nälkä sen luettuani.

Kaikkia varmaan kiinnostaa laskeminen eli Nisekossa on rinnealueet ja rinteen ulkopuoliset alueet. Japanilaiseen tapaan rinteiden ulkopuolelle poistumisesta ollaan tarkkoja ja niille pääsemiseksi on tietyissä kohdissa portteja, jotka ovat auki kun alueelle meneminen on katsottu turvalliseksi. Jos käy niin, että hinku rinteistä pois on niin kova, että menee vaikka portti olisi kiinnikin ja joku sinut sieltä saa kiinni niin hissilipunhan siinä menettää. Nisekossa on myös alueita, joille pääsee oppaan kanssa maksua vastaan. Esimerkiksi Misuno no zawa on tällainen. Siellä siis lumi on koskematonta, lumen alla ei yllättäviä töppäreitä ole, koska laskijoitaki on vähän. Maisemat ovat upeita ja kyllä sekin vain on hieno kokemus. Kannattaa siis vähän tutkia ja kysellä jos tämä kiinnostaa.

Laskeminen oli kyllä niin hienoa, että ei paremmasta väliä. Usein tosin, mahtavaa keliä riitti vain osaksi päivää. Tuuli aiheuttaa sen, että puuson yläpuolelle jäävä paljas vuoren huippu ei pysynyt iltapäivään asti niin pehmeänä ja mukavana laskettavana kuin mitä olisi ollut ihanteellista. Mutta puiden välissä riitti kyllä kuitenki laskettavaa, varsinkin loppukaudesta kun laskijoita on vähemmän. 

Itselleni hienoin lasku sattui toisen reissun viimeiselle päivälle kun ylähisseiltä haikattiin 15 minuuttia huipulle ja siellä odoteltiin auringon pilkahdusta pilviverhon takaa. Ja kun tämä viimein tapahtui, aukeni silmieni edessä niin mahtavan kaunis, koskematon puuterikenttä. Siis sukset alamäkeet ja kevyttää leijailua alas. 

Molemmilla reissuilla olemme ainakin osittain yöpyneet Annupuri lodgessa. Vaikka keittiö ja suihkutilat jaettuna onkin niin se sopii myös lapsiperheille. Tunnelma on mukavan rento ja sijainti rauhallisella paikalla. Henkilökunta on auttaivaista ja jos ei omia välineitä ota mukaan niin vuokraus onnistuu myös täällä.



Jo joulun aikaan pääsee kivasti laskemaan, mutta itselleni kyllä parempi kokemus oli helmi-maaliskuun vaihteessa.

Oih ja voih, kun joku nyt tarjoisi lippuja tuonne niin olisin heti valmiina lähtemään. Taisi sydämen palasia uppoutua tuonne lumikinoksiin.

Niin ja onhan Japanin pääsaarella myös hyviä laskupaikkoja...niistä vain ei ole henkilökohtaista kokemusta. Uskoisin niidenkin olevan oikein vain mainioita. Ainakin osa niistä on Tokiostaki helposti juna-/bussimatkan päässä. Ja tarkoitan tällä sitä, että se juna, joka lähtee Tokiosta pysähtyy tyyliin rinteiden alle. Ehkä otankin seuraavan talvireissun tavoitteeksi piipahtaa myös yhdessä näistä kohteista. 

Lisää tietoa esim. lippujen hinnoista, kelistä ym. löytyy Nisekon nettisivuilta, klik.

Instagram Travel Thursday on lähtenyt skimbacon perustajan Katja Presnalin ja hänen tiiminsä ajatuksesta jakaa kokemuksia ja ideoita mm.matkustuksen tiimoilta instagramin avulla.

Suomeksi tätä virallisesti järjestävät  Destination unknownKaukokaipuu ja Running with wild horses. Osaa voi ottaa kuka tahansa. Ohjeet löydät täältä.





5 kommenttia:

Satu VW kirjoitti...

Japanin puuterista olen kuullut ja paljon, ja osa kaveriporukasta suuntaa sinne tammikuussa. Minkälaisissa hinnoissa hissiliput ja majoitus ovat? Japanista kun aina puhutaan kovin kalliina maana. Tuonne olisi kyllä upea lähteä käymään!

Kea | Deep Red Blues kirjoitti...

Tuonne mä haluan joskus laskemaan! Kiitos inspiraatiosta... :)

Veera Bianca kirjoitti...

Kauniita kuvia ja mielenkiintoinen juttu! :) Lisäisitkö vielä maininnan Instagram Travel Thursdaysta! :)

Uusi Aamu kirjoitti...

Satu VW,
lisäsin tuonne loppuu vielä Nisekon nettisivut, joilta löytyy erilaista infoa. Lippuja oli niin monen hintaista, mutta päivälippu on 6000jeniä eli tämän hetken kurssilla n.45euroa. Kurssista riippuen siis maa voi olla kallis, mutta toisella hetkellä myös "halpa". Missään nimessä se ei hinnoissaan laske samalle tasolle kuin moni muu Aasian maa, mutta ei mielestäni heitä paljoakaan Suomen hinnoista. Toki aina löytyy ravintoloita ja kauppoja, joissa hinnat ovat pilviä hiveleviä, mutta löytyy myös vaihtoehtoja pilvinpimein.

Kea,
Ole hyvä vaan :)

Veera,
Kiitos. Lisäsin. Olin varmaan niin innoissani koko Nisekosta, että unohtui, sorry.

Nella / Kaukokaipuu kirjoitti...

Oi että, mieletöntä! Mun piti lähteä viime kaudella Japaniin laskemaan, mutta se reissu siirtyi. Toivottavasti tänä vuonna onnistaa!

Eli aivan ihana aihe sun postausella, kerrassaan!