2013-07-24

Yksinkertaisten herkkujen äärellä

Kun työt ovat osana elämää ajatuksen tasolla lähestulkoon koko ajan, mutta käytännöntasolla vain säännöllisen epäsäännöölisesti sitä on aikaa ja energiaa pohtia mitä sitä illalla söisikään.


Ja kun on helle, joka muistuttaa Japanin hikisistä kesistä ja kun ottaa skype puhelun merten taakse ja vaihtaa kuulumisia kuin ennenkin teekupposen äärellä, sitä muistuu mieleen ne pienimmätkin arkiset asiat. Totta tosiaan ravitsin itseäni lähes joka työpäivä riisipalleroilla, joita onigireiksi kutsutaan. Tosin ne löytyivät siitä työpaikan alakerran konbinista.


Ei ole tullut samanmoista konbinia vastaan täällä, joten ei auttanut kun laittaa riisit kiehumaan ja jos unohtaa sen faktan, että ensimmäinen kattilallinen paloi pohjaan, niin riisin keittäminen ilman keitintä olikin helppoa kuin pyörällä ajo. Ja siinä samalla ehti pyöräyttää myös täytteen, jonka sinne riisipalluran sisään piilotti


Ja koska kyseessä ei ollut työpaikan lounas vaan illallinen kotona kahdestaan ajattelin, että pieni suupala makeaa ei ole ollenkaan pahaksi. Ja niinpä väsäsin alkusalaatin jälkiruokamansikat ja -banaani-kaurahiutalepyörykät ja asettelin ne näppärästi samalle lautaselle.



Nautin tekemisestä, nautin katsomisesta ja nautin syömisestä. Sitä kai se nautinnollinen syöminen on. 


Japanilaiset ystäväni tosin huomauttivat heti, että pitäisikö laittaa noria eli leväkääreitä tulemaan postissa...niin no, jos olisin ajatellut etukäteen olisin muistanut, että niitä on tuolla kaapissa. Eli katsotaan josko tässä taas jonain päivänä päästäisiin yksinkertaisten herkkujen äärelle :)

3 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Mitä noissa riisipallukoissa on täytteenä? Niitä ei varmaan ole kovin vaikea tehdä, vai kuinka?

Vilijonkka kirjoitti...

Kaunista! Me otettiin muuttokuormaan mukaan riisinkeitin, tosin töpseli on edelleen vaihtamatta, mutta puhutaan sen hoitamisesta joka kuukausi.

Uusi Aamu kirjoitti...

Heli,
Ne on tosi helppoja tehdä. Itse tein tonnikala-majoneesi-täytteen. Se oli lähes aina vakio myös niissä paikallisista konbineista ostetuissakin. Toki itse sitten aina maustan vähän mitä sattuu kaapista löytymään.

Vilijonkka,
No meidänkin olisi ehkä kannattanut, mutta annettiin se sitten kavereille. Tänne muutettuani tosin heti japanilainen tuttava sanoi, että Englannista ei riisikeitintä kannata ostaa, ei kuulemma toimi oikein. En tiedä miten ne toimii, mutta kyllä se riisi valmistuu kattilassakin. Pitää vaan olla vähän valppaampi ;)