2013-02-08

Suurkaupunki vs. pienempi kaupunki

Viime päivinä kun on tutustunut uusiin ihmisiin niin jossain vaiheessa keskustelu kääntyy siihen mistä on kotoisin ja mistä on tulossa ja mitä tykkää siitä ja mitä tykkää tästä. Itselläni on vahva usko siihen, että jokainen suomalainen tietää mitä tarkoittaa luonto, miten se on tärkeää ja kuinka sitä arvostaa. 


Itselleni luonto on rauhoittava tekijä. Se on se paikka, jonne mieli halajaa kun alkaa olemaan liikaa vipinää ympärillä. Jos jotain huonoa sanottavaa keksin Tokiosta niin se, että luonto on kaukana. Onhan siellä paljon puistoja ja onhan se yllättävän vihreä kaupunki, mutta todella luontoon lähteminen vaatii helposti yli tunnin junamatkan, yleensä ehkä jopa pidemmän. Mutta mitä voisi Japanin luonnosta sanoa...se on aivan uskomattoman ihana. Sitä toisaalta sitten taas jo kaipaankin. 


Täällä taas parasta on, että se luonto tulee ihan kotipihalle. Kuinka monena aamuna olenkaan jäänyt tuijottamaan pihalle, seuraamaan kuinka orava leikkii yksinään ja heittelee kuperkeikkoja (kyllä, ne tekevät niin...se onko syynä ne käyneet omenat, joita siellä yhä varmasti piileskelee, on tietoni ulkopuolella). Tai kuinka linnut pitävät reviiriään ja etsivät niitä omenia sieltä ruohon alta.


Luonto on ihmeellinen. Enkä ehkä milloinkaan Tokiossa nähnyt yhden päivän aikana näin monta erilaista luontokappaletta päivän aikana kuin mitä näen täällä. Kaikki tämä seuraaminen piristää mieltä ja tuo sellaisen "jalat maassa" -tunteen. Ja kyllä se piha joskus hiljeneekin....


Näin ollen olen yleensä vastannut, että tykkään suurkaupungista, ainakin Tokiosta, koska kaikki on lähellä, kaikki on mahdollista, ihmisiä on aina ympärillä ja se luo tavallaan turvallisuuden tunnetta, siellä on vuorokauden ympäri auki oleva kauppa nurkan takanaja jos ei jaksa itse kokata on siellä myös lukemattomat mahdollisuudet ulkonasyömiselle, iltainen kaupunkinäkymä vain on lumoava kaikkine valoineen. Mutta kuitenkin sisälläni asuu varmastikin ikuisesti se pieni maalaistyttö, joka haaveilee omasta perunapellosta ja mansikkamaasta, joka voisi edes osan vuodesta elää omin kätösin kasvatetuilla vihanneksilla ja omin kätösin noukituilla marjoilla, jonka koko keho on täydellisen onnellinen ja rento päästessään tonkimaan kukkamaita, kävelemään pienen kylän tyhjiä katuja, nauttimaan oman kylän farmareiden tuotteita, jonka silmä lepää aavaa peltomaisemaa katsellessa, jonka nauttii siitä kun myös muut pääsevät ihmisten aikoihin kotiin viettämään aikaa perheidensä kanssa.

Mitä sitä sitten pitäisi vastata missä tykkää asua? Miten sinä vastaisit?





2 kommenttia:

Kata kirjoitti...

Minä olen aina ollut huono vastaamaan kysymyksiin joihin pitäisi olla ikäänkuin vain yksi vastaus. Jokaisen varman vastauksen päälle tulee mieleen "mutta toisaalta"... Oikein järkeenkäyvältä kuulostaa siis minun korviini se, että pitää sekä suurkaupungeista että toisaalta maaseudun rauhasta.

Minusta on ollut ihana asua viime vuodet pienessä kylässä, tämä on ollut pienten lasten kanssa ihan paras paikka. Mutta en toisaalta usko, että kykenisin lopun ikääni elämään tällaisessa ympäristössä. Jos olisi pakko valita, niin ehkäpä viihtyisin loppuelämäni parhaiten jossain keskikokoisessa kaupungissa, jossa olisi osa suurkaupungin hyvistä puolista mutta toisaalta lähellä myös luontoa ja lyhyempien valimatkojen tuomaa rauhaa.

Yksi hankala asia uusien ihmisten kohtaamisessa on varmaan se, että täytyy osata jotenkin lyhyesti ja ytimekkäästi esitellä itsensä vaikka sanottavaa olisikin monesti paljon enemmän.

Uusi Aamu kirjoitti...

Kata,
sepä se kun aina on voi vastata, mutta toisaalta. Välillä tekisi mieli vain todeta, että menkää itse, kokekaa ja kertokaa sitten oma mielipiteeni.
Uusia ihmisiä kohdatessa ehkä raskainta on se, että näin alkuun niitä tuntemattomia on niin hirmuisen monta ja aina pitää vähän pohtia sanakäänteitä, että ymmärretään oikein, kuitenkaan täysin toista loukkaamatta, mutta kuitenkaan jaarittelematta liian pitkään. No ehkä aikanaan on tästäkin päästy yli ja tuttavapiirissä monta ihanaa persoonaa.