Koko syksyn tavallaan harmittelin, että iltaisin kun yrittää rentoutua ennen nukahtamista, ei oikein ollut mukavaa rentouttavaa lukemista. Siispä illat kuluivat televisiota katsellen...tai siis lähinnä joitain vanhoja leffoja, koska japanilaiset tv-ohjelmat ovat vain niin pöljiä. Tai en tiedä voiko sanoa niinkään, koska ilmeisen paljon niitä katsotaan kuitenkin. Tämän taas päättelen siitä, että joka kanavalta tulee samanlaista yhtä pöljää. No kuitenkin Suomeen mennessä olin niin maailman onnellisin tyttö, kun pääsin kirjakauppaan. Ja kävinkin niissä sitten useampaan otteeseen ihan vaan varmuuden vuoksi ja tunnelmaa haistelemassa.
Tällaisen pinkan toin mukanani. Tai tuo alin kirja on kylläkin joululahja tuolle toiselle puoliskolle, sen lisäksi se on kuvakirja, mitä luultavimmin tulee tutkittua vähän kuitenkin ajatuksella, ja osa näistä kirjoista taitaa oikeastaan olla hänen valitsemiaan, mutta menee kuitenkin munkin lukuosastolle varmasti ennen pitkää, kunhan omat on saatu luettua alta.
Tämän hetken lukulistalta löytyy siis: Paulo Coelhon Voittaja on yksin, Hong Yingin Hyvien kukkien lapset, Barbara Demickin Suljettu maa, Kreetta Onkelin Kutsumus, Westön Halkeamia, Henning Mankellin Likainen enkeli, Mike Pohjolan Ihmisen poika sekä Madventuresin Kansainväisen seikkailijan opas. Niin ja se kuvakirja Street Photography now.
Asiassa on vain yksi mutta. Olen äärettömän hyväksi kehittynyt itseni kiireiseksi tekemisessä. On jos jonkinlaista projektia ja päätöstä. Ja jos en mitenkään muuten saa itseäni kiireiseksi niin yhä, näiden kolmen vuoden jälkeen, auttaa tämä kieli siinä. Siispä noiden kirjojen rinnalla huutavat omatunnolle "Ensin työ, sitten huvi!" seuraavat:
Taas pitäisi saada jotain tankattua päähän. Ongelma vain alkaa olemaan se, että pahat tavat on jo opittu ja niistä vanhoista tottumuksista on vaikea päästä eroon. Mutta yhä vaan hoen en ehkä päivittäin, mutta viikottain, että 頑張ります eli parhaani teen. Jos oikein ahkera olisi puoli vuotta voisi edes yrittää toivoa, että sen jälkeen ei enää tarvitsisi pakosta päntätä...
Tie onneen ei aina ole kuopaton, eikä ihan helppo ja lyhytkään, mutta haaveiden eteen on tehtävä töitä, eikö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti