2014-12-23

Viikonloppu Pariisissa

Tuli joulukuu ja huomasin, ettei ole matkaa tiedossa. Tuli miehen synttärit, jolloin päätin antaa lomaa arjesta. Katsoin sopivan viikonlopun, ostin junaliput Lontoosta Pariisiin ja varasin hotellin. Pariisi on kaupunki, jossa olen aina halunnut käydä. Ja yhtä monta kertaa kuin olen ääneen lausunut tämän haaveeni olen kuullut kuinka vaikea maa Ranska ylipäätään on kielen puolesta ja kuinka pariisilaiset etenkään eivät halua puhua ja palvella englanniksi. Päätin, etten välitä ja vain hymyilen entistä leveämmin jos ongelmia tulee, mutta matkaan oli päästävä.

Pakko todeta, että jos olisin kaksi vuotta sitten kun tänne muutettiin tiennyt kuinka näppärä Eurostar-juna on, olisin lähtenyt opiskelemaan ranskaa ja matkustanut sinne jo useita kertoja tänä aikana. Mikä on parempi kuin se, että pääsee kaupungin keskustasta matkustamaan suoraan toisen kaupungin keskustaan. Ilman odottelua lentokentällä tai matkustelua lentokenttäbussissa ja pohdintaa miten matka tule järkevimmin hoitaa. Nyt kun tiedän tämän helppouden saattaa Pariisi matkakohteena houkutella useamminkin.


Pelko ihmisten puhumattomuudesta oli myöskin turha. Toki vietimme vain viikonlopun, mutta itse kohtasimme vain iloisia ja ystävällisiä pariisilaisia, emme jääneet kertaakaan ilman ruokaa tai juomaa ainakaan kielen vuoksi. Ennemminkin ongelmana oli valinnan vaikeus, istuttaisiinko alas tähän vai olisiko tuo seuraava parempi. Ruokalistaa ei ollut kaikissa paikoissa englanniksi, mutta niissä olikin tunnelma enemmän kohdallaan kuin niissä missä ruokalista löytyi kaikilla kielillä.


Hotellin valkkasin läheltä Pariisin Gare du Nordin asemaa, jotta saimme näppärästi perjantai-iltana saapuessamme tiputettua reput huoneeseemme ja samoin sunnuntai-iltana helposti poimittua ne mukaan matkalla kaupungilta asemalle. Hotelli oli Hotel Mademoiselle ja vaikka jännitti, että se olisikin ollut kaukana ja metroa olisi tarvinnut käyttää päivittäin, niin positiivinen yllätys oli kun kävelimme niin Moulin Rougelle kuin Champs Elyseellekin. Vain viimeisenä päivänä ja lievän ajanpuutteen vuoksi otimme metron Eiffel tornille. Alue tosin oli sellainen, etten ehkä yksinään pimeällä haluaisi siellä kävellä, mutta niin se taitaa olla vähän joka kaupungissa isompien asemien lähellä.

2 kommenttia:

moonangel kirjoitti...

Kiva kuulla kuulumisia!

Uusi Aamu kirjoitti...

Kiva kuulla, että ilahduttaa :)