Aina näin kesän alkumetreillä, itseasiassa tämä alkaa jo heti kun aurinko alkaa lämmittämään ja toisinaan edes pärjää ulkona lyhythihaisessa, alan kaipaamaan Suomeen. Ja pakko sanoa, että kyseessä ei tällä kertaa ole ihmisten kaipuu...se tapahtuu ympäri vuoden päivästä ja säästä riippumatta. Näin kesän kynnyksellä kaipaan Suomen luontoa. Ja vielä tarkemmin sanottuna Turun saaristoa. Missään ei niin mieli lepää kuin veden liplatusta kuunnellessa, saunasta mereen pulahtaessa ja sitä tiettyä vapautta, joka itselläni meren äärellä tuntuu syntyvän, tuntiessa... Kun on hiljaista ja rauhallista, kaikilla hyvä ja rento mieli ja voit vain olla... En oikeastaan osaa tarkemmin edes sanoa siitä hetkestä, koska yleensä en edes tiedosta suurta ajatuksen juoksua...ellen sitten tahallaan jotain tosissaan yritä.
Kuvat ovat viime kesältä. Kaipaan näihin maisemiin ja niihin moniin muihin maisemiin, jotka eivät tähän mahtuneet, niin kovasti, että se välillä sattuu. Onneksi loma on vasta edessä päin ja vielä on aikaa suunnitella ja haaveilla.
Muuten, muutin omat arkiset mietteeni, jotka eivät millään tavoin (tai ainakaan niin kovin syvällisesti) liity repun pakkaamiseen tänne. Uudesta ajatusten kodista olen kertonut myös kavereille, tämähän on pysynyt ihan salaisuutena ainakin valtaosalle läheisistäni. Tämä kuitenkin säilyy retkien ja reissujen muistilokerona. Sellaiseksihan tämä alunperin oli tarkoitettukin, mutta se vaan vähän on ryöstäytynyt käsistä. Tarkempi siivous tapahtunee jossain vaiheessa...
Hyvää keskikesää kaikille ja hauskoja retkiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti