Flunssalääke

Nyt kolmen päivän jälkeen olen valmis kokeilemaan "järeämpiä" konsteja.

Ja siihen tarvitaan inkivääriä, sitruunaa, kuumaa vettä ja hunajaa. Inkivääristä leikataan paloja. Ja haudutetaan kuumassa vedessä n.10 min. Itse tosin annoin olla lähemmäs puoli tuntia eikä siltikään maku ollut liian vahva...taitaa olla makuaisti kateissa.

Maustetaan sitruunalla ja hunajalla. Tosin tässäkin kohdassa poikkesin ohjeesta enkä lisännyt sitä lainkaan. Eikä se sitä mielestäni kaivannut, vaikka oikeana syynä olikin tiukka hunajapurkki, mitä en saanut auki. Nautitaan mieltä kohottavasta kupista.

Tällaista rohtoa join tällä kertaa, katsotaan auttaako. Ainakin se lämmitti, jos ei muuta. Ja kun lounaan kuittasin riisillä ja suklaalla, piti illaksi saada jotain terveellisempää. Ja niinpä mieltä ja kehoa lämmittämään kehkeytyi herkkuiltapala.

Itsetehdyt karjalanpiirakat munavoilla ja perusvihersalaatti. Namskis! Ja ainakin tämän päivän kuppi on mieltä kohottavan värinen; oranssi hattivattimuki :)

Hiljainen viikonloppu

Miten sitä pitääkään itsestään selvyytenä puhumista ja omien ajatusten julki tuomista. Tämän viikonlopun aikana senkin arvo kuitenkin muistui mieleen. Pienetkin joot ja eit kun olivat tuskan takana. Samoin myös syömiset ja juomiset. Ääni lähti lomalle perjantai-iltana ja palasi sunnuntai-iltana kovin voipuneena takaisin, ei tainnut olla kovin rentouttava loma. Valitettavasti tuliaisiksi se ei suinkaan tuonut valtavaa määrää energiaa ja luovuutta niinkuin toivoin vaan yskän ja nuhan. Kuume olisi vissiin painanut liikaa.

Kuva täältä

Eilen vielä kuvittelin tänään jo matkaavani töihin, mutta viime yön vietin niiden tuliaisten seurassa ja siten tämän aamun olo oli entistäkin voipuneempi. Eikä se äänikään vielä työkuntoinen ollut. Siispä ilahdutin pomoa äänen (pihinän) tunnistus leikillä ja ilmoitin viettäväni ainakin tämän päivän kotona. 

Kuva täältä

Erikoista tässä on se, että elämäni ensimmäisen ääni lähti flunssan vuoksi loppuvuodesta. Ja nyt jo uudestaan. Aloin miettimään, että missä on vika. Viime aikoina kun olen pyrkinyt lisäämään sekä kasvisten syöntiä että liikuntaa, juurikin sen vuoksi, etten kipeäksi enää tulisi. Ja olo olikin joululoman jälkeen perjantaihin saakka mitä mainioin! Mutta ehkä se vaan on tosiasia, että kun ympärillä pyörii päivittäin pieniä nuhaneniä, ei niiden pärskeeltä voi välttyä. Vaikka yksi paikallinen kaveri kehoittikin mua menemään töihin, mutta käyttämään maskia. Heh, sitten vasta pelottava olisinkin ollut...vielä tällä äänellä ;)

Eilen muuten satoi talven ensilumikin Tokioon, mutta koko sade oli vain hetki, eikä siitä lunta ainakaan maahan jäänyt. En siis myöskään ehtinyt saada vuoden ensi kosketusta lumeen... Tänään taas paistaakin aurinko siniseltä taivaalta ja yritän saada siitä kaiken mahdollisen energian irti tuon ikkunan läpi :)

Aurinkoista viikkoa kaikille!

"Have a break...have a Kit Kat!"

Näinä aikoina on Kit Katien myynti huipussaan Japanissa. Tosin ei juurikaan taukojen vuoksi vaan siksi, että opiskelijoilla on edessään pääsykokeet. KitKat:n antamalla toivotat hyvää onnea kokelaalle tai, jos olet itse menossa koetta tekemään, voit ostaa sen myös itsellesi muistutukseksi, että olet tekemässä parhaasi siinä kokeessa.

Täältä

Ja tämä syystä, että "Kitto katsu" kuulostaa samalta kuin KitKat, tai on lyhennys siitä. Ja suora suomennos siitä on "Varmasti voitto".


Täällä onkin myös makuja jonkin verran useampi kuin mitä Suomessa on tullut törmättyä. En tosin näihin kaikkiin ole täälläkään törmännyt, huhupuheita vain siis. Mutta makuja kuulemma löytyy mm. mansikka juustokakku, kirsikka, mustikka, soijapapu, vihreä- ja punainen papu, wasabi, vihreä tee, chili, miso, omena, kurkku ja paljon muita. Eipä kai kenellekään muulle tule mieleenkään maustaa suklaata kurkulla tai pavuilla. Tosin voihan se olla hyvääkin. Ainakin tuo vihreä tee versio oli.


Toivottavasti nämä opiskelijat saavat kokeen jälkeen pidettyä kunnon tauon ja nautittua sen KitKatin hyvällä omalla tunnolla.

Arjen pienet yksityiskohdat

Kävelen paljon ympäriinsä. Silloin kun ei ole kiire minnekään huomaa paljon erilaisia arjen pieniä ilahduttajia. Ketun ohi olin kävellyt useasti, sitä kuitenkaan huomaamatta. Hienosti osaa joku maalata. Söpöt onnea tuovat kissatkin oli joku laittanut kävelykadun reunalle. Pieniä metallisammakoita on mahdollisuus nähdä missä vain, nämä olivat kissojen kanssa saman kävelykadun varrella.


Pahoittelen kuvien laatua. Aina silloin kun mukana ei ole kuin kännykkä, näkee niin paljon enemmän...tai siltä ainakin tuntuu.

Hee..(sanotaan loppuakohden nousevasti, ihmetellessä jotain, yllättyessä)

Eilen kävellessäni vähän syrjäisemmällä kadulla näin tämän.

Vieressä on työmaa.
Onko nämä suojaamassa puita kävelijöiltä ja kevyempiä kulkuneuvoja käyttäviltä vai työmaalta, joka on aidalla varustettu? Vai suojaako tämä näitä ohikulkijoita ja puihin törmäileviä ihmisiä pahimmilta vammoilta?

Mansikkasuu

Nyt sitä saa!! Tuoreena ja herkullisena ja mahdottoman ihanasti pakattunakin! Mitäs muuta näin talvisaikaan kuin tuoreita mansikoita!

Täällä on tapana joulun aikoihin syödä mansikkakakkua. Ja sellaisessa ne mansikat reilu vuosi sitten kiinnittivät parhaiten huomiotakin. Olivat ne siinä kerman keskellä niin ylvään näköisiä.

Pakko se on myöntää, että kesällä hieman kaipaa niitä oman maan (tai edes torin) tuoreita mansikoita, leppoisaa tuulta ja auringon paistetta. Mutta kyllä ne vaan kummasti piristää näin "talvi"säässäkin :)

Taipuuko kieli, osaatko piirtää, ymmärrätkö kuva-arvoituksia?

Näitä asioita olen pohtinut viimeisen kahden vuoden aikana. Mutta kuten jo aiemmin mainitsin olin päättänyt ensimmäisen viikon jälkeen, että kieli on opittava. Ja näin siinä sitten kävi...

Koska kiire oli kova, en malttanut odottaa paria kuukautta. Kouluun oli  päästävä heti, eikä aikaa ollut hukattavaksi. Siispä ilmottauduin kouluun, joka oli hyvällä paikalla ja jossa tunnit oli neljästi viikossa. Alkuun osasin juuri tervehtiä こんにちは！（=Konnichiwa!), toivottaa hyvät huomenet おはようございます！（=Ohayoo gozaimasu!), kiittää ありがとう！（=Arigatou!) ja esitellä itseni. Ja näillä eväillä väitin opettajalle, että voin ottaa osaa jo alkaneelle alkeiskurssille. Ja lupasin opiskella ahkerasti ja oppia kaikki kurssilla jo tähän mennessä opiskellut asiat. Ja niin ryhdyin tuumasta toimeen.

Japanin kieli koostuu kolmesta eri merkistöstä; hiraganat, katakanat ja kanjit. Opiskelu alkaa hiraganojen opiskelulla. Ne ovat alunperin kiinalaisten merkkien äänteiden perusteella tehtyjä yksinkertaistettuja merkkejä. Alkuun nämä olivat käytössä vain virallisissa papereissa ja siis miehiä varten, naisethan eivät yhtä paljon opiskelleet. Hiraganoja on 46 erilaista. Nämä kun oli saatu opiskeltua aloitettiin alunperin naisia varten kehitetyn vielä yksinkertaisemman merkistön eli katakanojen opiskelu. Niiden yksinkertaisuudesta ja helppoudesta tosin voidaan olla montaa eri mieltä, mutta periaatteessa ne eivät ole sen vaikeampia kuin hirakanatkaan. Näitäkin on 46 kappaletta merkistössä. Nämä molemmat ovat tunnettuja myös tavuaakkosina eli yksi merkki vastaa jotain vokaalia (a, e, i, o, u) tai sitten konsonantin ja vokaalin yhdistelmää (ka, wa, ra, ya, ma, na, ha, ta, sa).

Näitä opiskelin Minna no Nihongon mukaan, joka on mielestäni varsin hyvä kirja. Etenkin, jos sitä lukee suoraan näillä merkeillä kirjoitettuna, eikä näillä meidän tutuilla "romanjeilla". Tosiasiahan on, että harvemmin tosielämässä niiden hirakanojen yläpuolella on näitä meidän kirjaimia ja kun alusta alkaen, aluksi hieman päätä seinään hakaten, opettelee lukemaan näillä paikallisilla merkeillä, nopeutuu myöhemmin moni asia...niin opiskelussa kuin arkielämässäkin.

Minna no Nihongon 1 ja 2 osan opiskelin melko tiiviissä ja intensiivisessä tahdissa ja niin syksyn koittaessa, Suomessa vietetyn rentouttavan loman jälkeen oli vastassa koulun vaihto. Vaihdoin omasta halustani hyvät suositukset saaneeseen, tiukka kuriseen, mutta nopeasti kuuluvia tuloksia aikaan saavaan kouluun. Ja näin alkoi todellinen opiskelijan arkeni. Koulua oli viidesti viikossa klo 9-12.30. Ja siihen päälle kotitehtävät. Varaa löysäilyyn ei juuri ollut, mutta toisaalta opiskelemaanhan sinne oli menty. Koulu käytti omaa materiaaliaan, joka oli tasoltaan hyvä. Ehkä tekstit olisi voineet olla hieman mielenkiintoisempia ;)

Rakkaus

Ja niin sitten alkoi samalla hikinen ja tuskainen tie kanjien maailmassa, joka jatkuu yhä. Olihan se liian hyvää ollakseen totta, että opiskelu olisi niin helppoa ja leppoisaa. Kanjit ovat Kiinasta Japaniin kulkeutuneita merkkejä.  Ne ovat syntyneet mielikuvista esimerkiksi vuori =山=やま=yama. Ja osa niistä on historiallisista merkeistä muokattuja. Kanjeja on yhteensä kymmeniä tuhansia, mutta japanilaisessa kouluissa opiskellaan koulutusministerin virallisesti hyväksymiä 1945 kanjia. Ja näiden avulla pitäisi pystyä lukemaan mm. sanomalehteä ilman vaikeuksia. Ja jottei kanjien opiskelu kävisi liian helpoksi on Japanissa, alkuperäiskielestä kiinasta poiketen, yhdelle kanjille monta eri lukutapaa. Lukutavat ovat jaettu kun- ja on-lukutapaan. On-lukutapa on alkuperäinen kiinalainen ja usein sitä käytetään kun kanjeja on yhdistetty. Kun-lukutapaa käytetään kun kanji on yksin ja/tai liitettynä hirakanoihin. Toki tietenkin poikkeuksia näissäkin säännöissä löytyy. Ja esimerkiksi kun-lukutapoja voi yhdellä kanjilla olla kuusi ja siihen päälle on-lukutavat...voin sanoa, että joskus on pää melko sekaisin.

Muutos, epätavallinen tilanne, outo, kummallinen, odottamaton

Ja voin vain todeta, että rakkaus/viha-suhteessa ollaan yhä kanjien kanssa. Ne helpot, jo opitut, ymmärretyksi tulleet, joiden käyttötapa on jo opittu, kuuluu siihen rakkaus-porukkaan. Koska kyllähän ne helpottavat ja nopeuttavat lukemista. Valitettavasti liian suuri porukka kuuluu vielä siihen viha-ryhmään, joita opiskellessa joko on jo vaivuttu epätoivoon tai vaihtoehtoisesti niin paljon niitä ei edes jaksettu yrittää opiskella. Onni on, että nykyään on tietokoneet ja laitteet, kirjeitä ja viestejä ei tarvitse kirjoittaa käsin...koska siihen ei käteni motoriikka ja hermoni riittäisi.

Mutta nyt puolitoista vuotta myöhemmin kieli taipuu, siten että pärjää arjessa, piirtämään olen oppinut välttävästi, kuva-arvoituksissa olen kehittynyt huomattavasti ja nyt pystyy jo "lukemaan"...etenkin jos riittää vähän sinne päin arvailut.

Lauantaiaamu

Kello on 11.

Tänä aamuna olen:
- herännyt nautiskellen klo 7.
- tajunnut, etten käyttänyt kertaakaan julkista liikennettä viimeisen viikon aikana.
- laskenut, että pyöräiltyä tuli sen sijaan 92 km.
- syönyt hitaan aamiaisen.
- lukenut ja ihastellut ihmisten tuotoksia.
- käynyt kävelyllä.
- nauttinut auringon paisteesta ja raikkaasta ilmasta.
- hymyillyt lukevan miehen vieressä olevalle, penkillä hyvää asentoa hakevalle koiralle.
- kuunnellut puistossa harjoittelevan miehen kitaran soittoa ja laulua.
- valokuvannut salaa pikkupokkarilla, jolla saa loistavia kuvia.
- pohtinut sitä ihmistä, joka kiireessään ei ole huomannut hanskan putoavan, ja niitä paleltuvia sormia.
- huomannut, että parin päivän jälkeen tuuli on tyyntynyt.
- tervehtynyt maan ylpeyttä Fuji-sania.

Tämä on siis varmasti hyvä päivä :)

Arkipäivän ihmeet

Arkipäivän ihmeitten kanssa samaan kategoriaan taitaa mennä myös nämä japanilaiset vessat. Täällä on käytössä japanilaisia vessoja sekä länsimaalaisia vessoja.

Japanilaiset perinteiset vessat ovat pitkulainen kuoppa vaan maassa. Itse olen kerran jossain vuoristossa törmännyt tällaiseen ja pakko myöntää, ettei se ollut ihan paras wc-kokemus. Kaupungissakin näitä näkee, tosin siistempänä versiona, eli wc-kopin lattialla on pitkulainen kuoppa ja siinä sitten kaikkien joskus puskapissalla käyneiden tietämällä tavalla kyykitään. Näitä vessoja on monissa julkisissa tiloissa, puistoissa, ostoskeskuksissa, asemilla jne. Joskus niissä on myös kuvalliset ohjeet miten niitä tulee käyttää. Eli siinä reunalla ei tule istua, vaikka lattia olisikin kohotettu. Ja kasvot tulee olla sinne päin, missä on huuhteluvipu. Itse en näin talvisaikaan ole niiden käytön kannalla, kun farkut aina vähän kinnaa. Mutta kesällä kun käyttää paljon mekkoja ja hameita, eikä sukkahousuja niin nämä ovat ehkä tavallaan jopa mukavempia ja ainakin hygieenisempiä, silloin kun ovat siistejä ja puhtaita.

Länsimaalaiset vessat ovat täällä joko niitä suomestakin tuttuja versioita tai sitten japanilaisia super toiletteja. Näitä löytyy niin kotoa kuin myös julkisista tiloista. Niissä nappuloita löytyy joka lähtöön ja ohjekirjakin on muistaakseni lähemmäs 100 sivua pitkä.

Vipu löytyy siis huuhteluun (iso ja pieni), suomessa tutun bideesuihkun tyyppinen suihku vaihtoehto, jonka voi säätää suihkuttamaan itselleen sopivaan kohtaan. Tosin tässä kohtaa kannattaa olla tarkkana, että istuu kunnolla takana. Etukäteen kannattaa ottaa myös selvää, mistä sen suihkun saa sammutettua, koska itse se pitää kuitenkin tehdä. Ja myöskin kannattaa muistaa, että tämä samainen suihunappula ei siis huuhtele vessaa. Ja tietenkin siis myös suihkun voimakkuutta saa säädettyä .

Lisäksi, mikä omasta mielestä etenkin näin talvella on parasta, löytyy istuimen lämpötilan säätönappulat. Ja se jos mikä on mukava toiminto :) Kerran lämmitetty istuin tuli vuoristossa haikkausreissulla vastaan ja kyllä se vaan laittoi hymyilyttämään kun muuten oli vähän viluissaan. Itse emme ole niin pitkälle vielä lämpötilan säädössä mennyt, että oltaisiin ajastettu eri vuorokauden aikoihin eri lämpötila. Sekin kun ilmeisesti on mahdollista. Lisäksi näistä löytyy myös automaattinen vessan huuhtelu (mutta myös siis on versioita, joissa se huuhteluvipu on siellä tutussa paikassa), joka taas aiheuttaa ongelmaa mm. Suomen vierailuilla, jolloin se vessa pitää muistaa itse taas vetää. Raskaita ne Suomen lomat ;)

Ekologista ajattelua täällä esiintyy myös siinä, että kun vessan huuhtelee alkaa vesisäiliön yläpuolelta tulevasta hanasta tulla puhdasta vettä, jolla voi pestä kätensä. Tämä käsienpesuvesi siis käytetään vessan huuhteluun. Tosin tämä aiheuttaa sen, että välttämättä vessassa ei ole lavuaaria ollenkaan.

Yleisesti, kun ajattelee vessoja täällä, niin yllättävissä paikoissa saattaa olla todella siistit vessat. Kun taas sitten joskus huomaa, taas etenkin niissä kyykkyvessoissa on tainnut vähän jollain tasapaino pettää. Ja täällä kun on paljon myös muista Aasian maista ihmisiä, niin joskus myös niiden länsimaalaisten vessojen istuimet ovat siinä kunnossa, että mielelläni vaihdan koppia. Joissain Aasian maissa kun siihen renkaalle ei istuta vaan siinäkin kyykitään. Suomen julkisiin vessoihin verratessa huomaa suuren eron seinissä. Täällä ei seinillä juurikaan näe mitään kirjoituksia, toisin kun niiden esiintyminen Suomessa oli melkein ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Lisäksi yksi ero on käsien kuivauslaitteiden sekä käsipyyhkeiden puuttuminen yleisistä vessoista. Tähän taas löytyy ratkaisu (tai löytyisi jos sen aina muistaisi kotoota lähtiessä) jokaisen kassista tai taskusta, jossa on pieni pyyhe. Kesällä näitä pyyhkeitä näkee myös hien pyyhintään, mihin ne ovatkin erittäin näppärä väline :)

Enemmän varsinaista tietoa tiedonjanoisille löytyy Wikipedian sivulta.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan

Ja tänään se on jälleen todettu paikkansa pitäväksi.

Olen nyt ollut töissä nelisen kuukautta eräässä koulussa tai oikeastaan päiväkodissa. Tähän asti olen työskennellyt 20 tuntia viikossa. Olen ollut siihen täysin tyytyväinen, koska jo yhden jälkeen olen ollut vapaa liikkumaan omaan aikatauluuni. Tosin useimpina päivinä on matka suuntautunut kotiin eli toisinaan sitä on miettinyt, että voisihan sitä hieman pidempäänkin siellä töissä viihtyä.

Eilen sitten minulta kysyttiin, että haluaisinko työskennellä enemmän ja totta kai haluan! Etenkin kun selvisi, että viisumillani saa 28 tuntia viikossa tehdä töitä, ja kun kyse on 8 tunnin lisäämisestä kokonaisviikkotuntiin, ei se tunnu liian raskaalta ;) Ja tietäähän se lisää rahapussin täytettäkin, mikä taas helpottaa tiettyjen haaveiden toteuttamista :)

Eritoten ilahduttaa se, että muitakin vaihtoehtoja pomoilla olisi ollut valita näiden lisätuntien tekijöiksi. Tietenkin joillain on iltapäivätyö ja toiset tekevät jo muutenkin pidempää päivää tuossa koulussa, mutta kuitenkin. Ehkä syynä on se, miten ottaa muita ihmisiä huomioon ja miten ylipäätään työyhteisössä toimii. Välillä ei voi kuin ihmetellä miten pienistä asioista toiset marisevat. Toki sitä itsekin ihmettelee joitain asioita, mutta teen sen töissä itsekseni...kotona, turvassa, taas ihmettelen ääneen. Ja kun tarkoituksena on, että iltapäivisin ehtisin auttamaan hieman toimistotöissäkin. Vaikkakin päätarkoituksena on ilmeisesti jutella vanhempien kanssa ja vastata heidän kysymyksiinsä. Ja tähän hommaan kuulemma tarvitaan ystävällinen hymy ;)

Hymyntäyteistä päivän jatkoa kaikille!

"I can't speak English."

Toisinaan kun esimerkiksi on eksyksissä, tulee mieleen neuvon kysyminen. Itselleni on tullut täällä useinkin se mieleen ja monesti ennen kuin ehdin suutani avaamaan on tämä toinen henkilö joko lähtenyt toiseen suuntaan, nopeuttanut askeleitaan tai vain kertoo, ettei osaa englantia. Joskus näin on käynyt jopa näyttäessäni karttaa ja koitan kysyä missä kohtaa siinä kartalla olen menossa.

Toisinaan tuo vastaus todella on ottanut päähän, koska neuvot olisivat olleet kullan arvoisia. Joskus taas mietin, että miten sitten tämä on oppinut tuon lauseen sanomaan. Kuitenkin useimmiten mietin, että turhaan nämä pelkäävät virheiden tekemistä minun edessäni. Äidinkieleni ei ole englanti, eikä varmastikaan oma japanin kielen taitoni ole juurikaan paremmalla tasolla. 

Surullista, mutta totta on, että usein syy japanilaisten englannin kielellä puhumattomuuteen on kova virheiden tekemisen pelko. Siinähän voi menettää kasvonsa tai joku voi alkaa nauramaan. Tilannetta kuulemma helpottaa, jos heti itse kertoisi, ettei ole natiivi englannin kielen puhuja. Se saattaisi vähentää jännitystä. Tai sitten kun yrittää itse selviytyä huonolla japanillaan, niin lähes varmasti keskustelu kääntyy englanniksi. Onko syynä sitten se, etteivät he jaksa odottaa vai sitten se, että siinä kohtaa on jo itse menettänyt kasvonsa heidän silmissään, ken tietää.

Sitten on olemassa niitä, jotka eivät puhu mitään, mutta osoittavat kartasta missä mennään tai jos kysyt tietä johonkin tiettyyn paikkaan, he nappaavat hihastasi kiinni ja saattavat henkilökohtaisesti. Yksi ryhmä, johon täällä törmää, on se, joka ei välitä ymmärtääkö toinen vai ei. Ja mitä enemmän itse näyttää kysymysmerkiltä, sitä enemmän pitää selittää. Ennen kuin kieltä alkoi ymmärtämään yhtään, näytti se lähinnä koomiselta, kun toinen huitoo käsillään ja samaan aikaan selittää niin paljon, että varmasti kieltä ymmärtäessä tulee selväksi tyhmemmällekin. 

Monesti, onneksemme, aseman henkilökunta osaa puhua jonkun verran englantia. Eli asemalta voi aina kysyä neuvoa. Lisäksi täällä on katujen varrella pieniä poliisikoppeja, kobaneja, joista voi aina käydä kysymässä. Ja tietenkin joidenkin (etenkin turistien ja länsimaalaisten suosimien) alueiden eri palveluammateissa olevat osaavat englantia. 

Tosin sitten on niitä ravintoloita, jollaiseen itse poikkesin ensimmäisellä viikolla muuttoni jälkeen, mies oli töissä ja ajattelin, että nyt lähden yksin ulos syömään lounasta. Valitsin japanilaistyyppisen ravintolan, joka sattuu olemaan melko lähellä kotia. Menin sisään, istuin alas, katsoin ruokalistaa ja varmasti valahdin valkeaksi. Monissa ravintoloissa on kuvalliset ruokalistat tai ainakin muutama sana englantia, mutta tuossa paikassa ruokalistat olivat kirjoitettu japaniksi, käsin. Tarjoilija tuli apuun, muttei osannutkaan englantia. Eli ei auttanut kuin sulkea silmät ja arpoa sormella osoittaen mitä syödä. Lopputuloksena oli kylmä nuudelikeitto. Hmph. Silloin päätin, että koulun penkki kutsuu. Kieltä on opittava.

Keittiön uumenissa

Tavallaan tuo johdattelee hieman harhaan, koska varsinaista keittiötähän meillä ei ole. On vain keittonurkkaus. Muuttohetkellä siihen kuului kaasuliesi, tiskiallas, kolme pariovellista kaappia ja kaksi yksiovista. Tosin toinen noista yksiovisista kaapeista sulkee sisälleen laatikot.

Mielestäni aika niukat tilat astioille ja ruokatarvikkeille. Lisäksi jääkaappi/pakastin piti hommata itse, samoin uuni. Jääkaappi löytyi kaupasta ja uunin saimme kavereilta, jotka muuttivat pois Japanista. Uunia on ilmeisesti harvassa asunnossa tai, jos on, on se pieni "kalauuni". Eli sinne mahtuu juuri kala kypsennettäväksi. Ja mitä on seurannut kalatiskillä kalanpalojen kokoa, ei kovin suuri kala. Ja kuulemma joku paikallinen oli joskus ihmetellyt uunia ja sanonut, että "Oli meillä tällainen lapsuuden kodissa, mutta me säilöimme siellä astioita." No mikäs ihme se on, jos ruoan valmistus tapahtuu liedellä ja säilytystilat on mitä on. Enkä pysty meidänkään uunin koolla kerskuilemaan, enkä siis valmistettavan ruoan koolla, mutta maan parhaat saaristolaisleivät ja joululimput sillä on paistettu ;)

Uunin kokohan on ulkoisilta mitoiltaan 30cm x 33cm x 28cm. Ei siis koolla pilattu :) Uuni on piilossa tuon jälkeenpäin hommatussa hyllystössä. Ja hyllystön päällä on kahvinkeitin ja riisinkeitin, joka tietenkin hommattiin. Ja se onkin näppärä laite. Muutama viikko sitten jaksoin opiskella lisää sen käyttöominaisuuksia ja totesin, että sillä saa ajastettua riisin kypsymään juuri silloin kuin itse haluat. Ja meidän riisinkeitin on ihan perusmallia. Mitä kaikkea ne huippuvempleet pystyisikään tekemään? Jotkut ovat kokanneet keittimellä myös riisipuuron ja jotkut ovat tehneet jopa makaronilaatikkoa sillä :)

Meillä uuni on ahkerassa käytössä, kuten tänäkin viikonloppuna. Perjantaina valmistui tähän mennessä Japanissa parhaimmat syömämme sämpylät (toisaalta eipä niitä ole ennen itse tehtykään ;)) Ja niistä tehdyt hampparit. Tässäkin asiassa on pakko sanoa, että itse tehdyt voittaa mennen tullen valmiit versiot.

Pitää vielä jonain kertana maistella hamppareita kasvispihvein, joihin katsoinkin jo yhden reseptin Kaitaliinalta. Itseasiassa lauantaina päätin kokeilla hänen ohjeensa mukaan kasvistäytteisiä canneloneja ja niistä tuli niin herkut. Olivat myös todella täyttäviä eli samasta satsista söimme myös sunnuntain lounaan.

Työmatkailu

Tokiossa ja Japanissa ylipäätään on erittäin tarkka ja hyvin toimiva julkinen liikenne. Bussit kulkevat lähes minuutilleen aikataulun mukaan, junat kulkevat just eikä melkein. Tosin kaaoksen saa aikaan bussiaikatauluissa vesisade, lumisateesta puhumattakaan. Sen huomaa myös ihmisten olemuksesta. Alkaa hermostuminen, kelloon vilkaisu, katsotaan "tule,tule, miksei se jo tule"-katseella bussin tulosuuntaan, joskus on joku hypännyt taksiin. Näinä päivinä myös bussissa on kostea ja hikinen tunnelma, jopa näin talviaikaan kun periaatteessa on kuivaa.

Junat taas ovat asia erikseen. Ne eivät myöskään ole kovin vahvoja sateelle, saatikka lumelle, eivätkä myöskään maanjäristyksille. Mutta niitä hidastavat ja pysäyttävät myös monet onnettomuudet. Mitä useimmiten syystä tai toisesta junan alle on jäänyt joku. Tai toisinaan ihan vaan se, että ihmisiä liikkuu samaan aikaan niin paljon, että on mahdotonta lähteä ajallaan asemalta, koska ihmiset yhä tunkevat sisään.

Ja tästä päästäänkin sujuvasti omaan työmatkailuuni. Olen tähän aamuun asti kulkenut ensin bussilla ja vaihtanut sitten metroon, jota on vielä pitänyt vaihtaa kertaalleen. Työmatkaan on kaikenkaikkiaan kulunut 45-50 min, joka on varsin normaali täällä päin. Joidenkin tarinoiden mukaan jopa 2-3 tunnin työmatka on ihan siedettävä. No itse en pysty sanomaan, että oma matkani olisi millään lailla, milloinkaan ollut oikeasti siedettävä. Sitä vaan luuli, että niin kuuluu tehdä kun muutkin. Ja ehkä se alkuun olikin ihan ok, sitten se alkoi ottaa päähän, jossain kohtaa jopa nauratti, kunnes sitten eilen päätin, että nyt loppui tämä joka päiväinen tuuppiminen ja tyrkkiminen. Kun aikuiset ihmiset kisaavat siitä kuka pääsee junasta ensimmäisenä rullaportaisiin ja etenevät kuten Suomessa ihmiset Stockmannin Hulluilla päivillä, kyynerpäitä käyttäen, ei rauhallisempi, leppoisampaan etenemiseen tottunut suomalainen voi kuin ihmetellä.

Seuraavassa hieman esimerkkiä, mitä se voi pahimmillaan olla. Itse en ole tuollaista kokenut, vaikka joskus onkin tullut oltua ässänä, vain varpaiden koskiessa lattiaa. Tosin siinä asennossa myös pysyy :)

Ja eilisen harmituksen jälkeen päätin, että pitää kokeilla kauanko sinne töihin pyöräilisi. Tänään sitten otin itseäni niskasta kiinni ja hah, kesti jopa vähemmän aikaa kuin junalla. Ja vielä kun laskee terveydellisen hyödyn niin ei voi kuin hymyillä :)

Siispä hymyillen viikonloppuun! Aurinkoisia päiviä kaikille teille!

Alussa oli alku

Hih! Ihana huomata, että tätä on joku käynyt lukemassa, vaikka itsestä tuntuu juttujen tason olevan vähän mitä on... Mutta kyllä se tästä lähtee. Hiljaa hyvä tulee, eikö?

Samalla kun hälvennän ilostumisen punaa poskiltani ja toivun hämmennyksestä voinkin lyhykäisesti kertoa, miten kaikki tapahtui.

Vuoden 2008 kesällä sain kuulla, että miehelleni olisi tarjottu töitä joko Saksassa tai Japanissa. No yllättäin, tai ehkä ei niinkään, mielenkiinto kallistui Japanin puolelle. Ja itse olin aivan innoissani, olinhan ollut täällä Lions Clubin kautta nuorisovaihdossa n.10 vuotta aiemmin ja sen jälkeen aina haaveillut paluusta ja kielen opiskelusta. Ja siitä se sitten lähti. Kaikenlaisten paperien selvittely, että saatiin todistettua, että olimme ihan kunnon ihmisiä. Ja itseasiassa mies pääsi lähtemään töihin jo vuoden 2009 alussa kun taas minä jäin odottelemaan viisumia pariksi kuukaudeksi Suomeen. Ja se odottaminen oli jostain syystä jännittävää. Tavallaan, koska olimme jo naimisissa, viisumin saanti oli itsestään selvyys, mutta koska se tuntui kestävän ja kestävän niin meistä kärsimättömämmällä alkoi jo hermot kiristymään :) Ja voi sitä onnea kun maaliskuisena päivänä pääsin lennolle Helsinki-Frankfurt-Tokio! Ja sitä iloa kun se laskeutui Naritan lentokentälle!

Eli sen kummemmin mikään varsinainen Japani-fani en ole, vaikka tämä kaikinpuolin mielenkiintoinen maa onkin. Enkä siis ole teinistä asti lukenut mangaa ja seurannut animeja. Itseasiassa niistä en tiedä mitään....vieläkään... Eikä minulla ole ollut, eikä ole vieläkään pakonomaista tarvetta saada jäädä asumaan tänne ikuisiksi ajoiksi. Olen onnellinen siitä ajasta mitä täällä olemme, mutta en kuitenkaan näe itseäni vanhana kumaraselkäisenä köpöttelemään näitä katuja. Ja kuten varmasti tulee huomattua täällä on hirmuisen paljon hyviä juttuja, joita en voi kuin ihmetellä päivästä toiseen. Mutta kaikella on kääntöpuolensa, enkä aijo piilotella niitä teiltäkään.

Esimerkiksi japanilaista ruokaa en ole opetellut vielä tekemään, ehkä syynä on saannin helppous :) Siispä useimmiten ravitsen itseäni jo Suomessa tutuiksi tulleilla ruoilla, kuten tänään porkkanasosekeitolla, nam!

2008年の夏に日本に行かないと聞かれました。やっぱり、アタシは行こう、行こうと答えました。一階、10年前に、日本に行ったことがあったから、興味を持っていました。日本語も勉強したいといつも思いました。主人は2009年の始めに来て、アタシが2カ月後来ました。その時とても嬉しかったですよ。

そんなに日本のファンではないんですが、国とか文化とか面白いですよ。が、マンガやアニメなら何も分かりません。日本の料理もまだ作って勉強しませんでした。ですから、いつもフィンランドでもよく作った料理を作ります。例えば、今日はニンジンスープでした。美味しい！

寒いですよ！

今朝外は−2度で部屋の中は15度でした。メチャ寒いですよ！フィンランドで冬に外は−20度ぐらい寒くて、部屋の中は22度ですよ。だから、家でいつも暖かく感じられますよ。だから、楽しいです！日本でアタシにとって、一番大きな問題はどんな服を着ればいいですか分かりません。外は寒いが、電車の中はとっても暑いです。人がいっぱいいるからです。フィンランドであまりその問題はありませんでした。そして、部屋を暖かくしている時にヒーターを使いますが、ちょっと高いですから一日中それができません。それでも暖かい空気がすぐ出てしまいます。フィンランドで窓が3枚で、断熱するのがとてもよくできます。そのために冬に家で暖かいです。夏の時も暑過ぎる空気が入れません。

ところで、寒ながら、景色がきれいですよ。そして、実はもっとウールソックスをはいたら、もっと暖かくなりますね。

Hrrr...Aamulla herätessä ulkona oli lämpötila muutama astetta pakkasen puolella. Sitä osasin jo odottaa ja jo illalla mietin, että kyllä mun vermeillä tarkenee. Mutta herätessä en meinannut päästä pois peiton alta ja selitys sille löytyi varsin nopeasti katsottuani sisälämpötilamittaria, +15 astetta. Eihän kellään ole kotona niin vilpsakkaa...ja ehkä se on vähän jopa laitonta, että aamusta heti unenpöpperöisenä pitää laskea jalat niin kylmälle lattialle. Tai siis enhän mä saa nukuttua lainkaan ilman villasukkia kun ilman niitä heräilee koko ajan...kun on niin kylmä.

Monta kertaa on tullut pohdittua, että kun täällä muuten niin hyvin osataan kaikkea, että miten tämä rakentaminen on voinut jäädä niin heikolle tolalle. Tuuli vaan vinkuu kun se tulee ikkunan raoista sisään. Ja siis ikkunathan ovat yksinkertaisia. Lämmityksenä toimii tuollainen lämppäri, joka puhaltaa lämmintä ilmaa ja välillä tuntuukin kun on oikein kylmissään, että se aiheuttaa myös sellaisen tuulen, että sekin laittaa hytisemään. Ja koska sähkö on melkoisen hintavaa niin ihan koko ajan sitä ei haluttaisi tuutata lämmintä ilmaa huoneeseen, joka samoin tein katoaa ikkunanraoista. Huoh..

Mutta onneksi kun on viileää niin ilma on raikkaampaa ja myös näköalat parempia. Kuva tosin on vanha, mutta näihin aikoihin otettu. Niin ja omasta asenteestahan se kylmyyskin on kiinni, riittävästi vaatetta vaan päälle sisälläkin niin jo tarkenee :) nimim. Michelin-ukko

日本ですか？ Onko tämä Japanista?

昨日ちょっと散歩して写真をとりました。写真を見て本当に日本にいますか？ハハハ。。
ところで、元日にあまり他の人を見ませんでした。ピックリしました！

Näyttääkö tämä kuva todella teidän mielestä Japanista otetulta? Itseä välillä ihmetyttää miten voi näytää kuin oltaisiin jossain Välimeren ympäristössä. Tuntuu kaupunki hiljentyneen uuden viettoon lähes täydellisesti. Kaikki kahvilat ja ravintolat sekä kaupat olivat sulkeneet ovensa jopa 5-6 päiväksi. Eikä ihmisiäkään ollut juuri lainkaan liikkeellä. Tuntui ihan ihmeelliseltä, mutta rauhoittavalta. Ja hyvältäkin, koska kerrankin nämäkin ihmiset saavat aikaa nauttia perheen kanssa olosta.

明けましておめでとうございます！ Hyvää alkanutta vuotta!

年が明けました。新朝。新しいブログを始めました。このブログはどんなブログになるかなと考えています。楽しみにしています。

Uusi vuosi alkoi! Samalla alkoi myös uusi blogi, uusi aamu. Millaiseksikohan tämä tästä muodostuu. Mielenkiinnolla odotan.